Bad Feeling

Heikki Välkkilä (rummut), Jarkko Hautala (koskettimet), Martti Kaunismäki (basso), Juha Luoma (kitara), Kari Latva-Hoppala (kitara)

Heikki Välkkilä muistelee:
Bad Feeling bändi syntyi Hautalan Jarkon ja mun kasaamana noin vuonna 1973 llmajoella. Kitaraan löytyi Luoman Juha, bassoon Kaunismäen Martti ja toiseen kitaraan Latva-Hoppalan Kari. llmajokisia kaikki tyynni. Luoman Juhan korvasi jossain vaiheessa Kukon Alpo, paikkakuntalainen hänkin.

Bändi treenasi aktiivisesti ja jonkin verran myös maakunnassa keikkailtiin. Tämä ryhmä oli oikeestaan Bad Feeling nr.l, jonka sitten Suomen armeija pääsääntöisesti hajotti muutaman vuoden jalkeen.

Kasasin yksin jäätyäni, ja nuorimpana bändin uusiksi, mukaan tuli Mäki-Välkkilän Timo koskettimet, Tupilan Jarmo basso ja Männiston Timo kitara, taaskin ilmajokisia kaikki tyynni. Männistön Timon korvasi myöhemmin vanha tuttu jo armeijan käynyt Latva-Hoppalan Kari Tämä oli siis oikeestaan Bad Feeling nr.2.

Tämä ryhmä keikkaili todella paljon, pääsääntöisesti tanssiravintoloissa kun Seinäjoella oli kaksikin eri orkesterikauppiasta jotka hoitivat keikkoja. Tämänkin bändin Suomen armeija ja perheen perustamiset aikaa myöten hajottivat. En kasannut enää Bad Feeling kolmosta.

Jarkko Hautala muistelee: Treenipaikkana toimi Tapiolan nuorisoseura Kiikerinkylä cityssä. Talvella pidimme lämpimäisvalkeaa pönttömuurissa, ettei sormet jäädy, kesällä oli helpompaa.

Ihan alkuaikoina saimme soitonohjausta Risto Järviseltä. Hän piti meille tunteja muistaakseni kansalaisopiston puitteissa, se tulikin tarpeeseen.

Aluksi meillä oli Marshall 50W nuppi ja sen perässä kaappi. Sen läpi menivät kaikki soittimet ja laulu. Laulukamat nauhakaikuineen ostimme Aarre Loukolalalta. Pian sen jälkeen ostin WLM urkuihin Elkatone 150w leslien. Tuli bassokamat ja kitarakamat. Niin hyvät kamat saatiin kokoon.

Ensimmäisen Bäd Feelingin aikaan olimme keikalla Munakan nuorisoseuralla. Kun olimme palaamassa sieltä, oli keikka-auton tuulilasi aikalailla jäässä ja Pahanperän risteyksessä ei kuljettaja oikein erottanut tietä ja auto suistui ojaan. Suistuminen oli pehmeä ja muuta vahinkoa ei tullut paitsi Karin housut repesivät takapuolesta.

Kuortaneen nuorisoseuralla kun oli keikka, Ilkka lehden mainoksessa luki ”Huippuyhtye Bad Feeling”, vähäkö hävetti mennä keikalle muutaman keikan kokemuksella. Siitäkin selvittiin.

Bändikilpailuissa käytiin ainakin Mietaan nuorisoseuralla. Osanottajia oli silloin Justus ja Butugihveli, muita en muista, enkä sijoitustamme.

Suupohjan maatalousoppilaitoksessa soitimme keikan yhdessä Risto Oja-Lipastin kanssa. Risto soitti tanssimusiikkia ja me ns. jytää. Risto ei oikein tykännyt kun meidän vuoro tuli ja väänsin WLMät CCR asentoon tanssimusiikkisäädöistä, vähän säröä ym.

Taxilla Hesaan oli oma kappale jonka Hessu sanoitti ja lauloi, mutta se on edelleen kesken, ollut yli 50 vuotta :)

Muut jäsenet eivät ilmeisesti soita nykyään. Itse perustin AMB the bluesbandin yli 40 vuotta myöhemmin. Have you ever seen the rain soitettiin silloin ja soitetaan nykyisellä kokoonpanolla, eli hyvä musiikki säilyy.


Jarkko Hautala, Juha Luoma, Kari Latva-Hoppala, Heikki Välkkilä, Martti Kaunismäki


Tapiolan edessä


Martti, Jarkko, Heikki, Juha, Kari


Bad Feeling MkII: Timo Mäki-Välkkilä, Jarmo Tupila, (Fonzie ja David Bowie), Heikki Välkkilä, Kari Latva-Hoppala