Jack-In-The-Box

Vesa Mäkynen (rummut), Minna Mäkynen (kitara), Pauliina Heikkinen (basso), Päivi Koskela (laulu)

Pauliina Heikkinen muistelee:
Meidän musatyyli oli melodista punkahtavaa rokkia. Minna ja Vesa olivat hyvin musikaalisia ja osaavia soittajia. Itse hyödynsin aiemmin ilman laulajaa bassolla oppimiani melodioita joka antoi ehkä soittamiseen erikoista tyyliä.

Vuosi oli muistaakseni -89 ja kevät oli. Päivää ennen ekaa ja vikaa keikkaa, joka oli bändikatselmus, saimme mun opiskelukaverin Limingan taidekoulusta laulamaan. Meillä piti olla treenit, mutta ne peruuntui ennen kisoja. Ei ollut äänitettä ja opetin Koskelan Päiville laulut soittamalla kitaraa jossa oli kaksi kieltä.

Suoraan sitten kylmiltään mentiin lavalle ja jännityksestä johtuen Päivi veti laulun hc-punkiksi. Keikan aikana tuomarina ollen Veltto Virtasen jalat joras pöydän alla ja saatiin häneltä palautetta: "Bändi on kehityskelpoinen". Yleisössä olleet kaverit yllättyivät soittotaidostamme.