Äksy Koni

Kari Tyni (basso), Olli Orrenmaa (laulu), Tuomo Orrenmaa (kitara), Jukka Hyvönen (rummut)

Olli Orrenmaa muistelee
Kauhavalais-alahärmäläinen Äksy Koni laukkasi 80-luvun alkupuolella. Yhtye syntyi kun alahärmäläinen Kari Tyni ehdotti minulle, vanhalle kauhavalaiselle soittajakaverilleen, että perustettais bändi. Karilla oli jo muutama huumoripitoinen biisi plakkarissa. Mukaan saatiin rumpaliksi alahärmäläinen Jukka Hyvönen ja kitaristiksi kauhavalainen Tuppu Orrenmaa. Tuppu oli mukana ekalla sinkulla ja vain "vieraili" yhtyeen EP-levyllä parissa biisissä, koska hänellä oli jo muita soitto- ja työkuvioita etelässä.

Myös muut soittajat olivat jo muuttaneet kotipitäjistään muualle. Kari ja minä Vaasaan ja Jukka Tampereelle. Muun muassa edellä mainituista syistä bändi oli kuin Leevi and The Leavings siinä mielessä, että bändi ei soittanut yhtään keikkaa ja Leavingsien tapaan genre oli myös huumoripitoista rockia.

Yhtyeen debyyttisingle Äng-rokki/ Kauhavalle kotiin äänitettiin Suikki Jääskän studiolla Seinäjoella Zero-Recordsille. Singlen jakelua hoiti Discophon. Singlen molemmat kappaleet olivat Kari Tynin käsialaa.

Äng-rokki menestyi Levyraadissa 1982 eli tuli sijalle 2.

Ekan singlen jälkeen perustimme oman levyfirman. Herpo-tuotannon nimissä tehtiin EP-levy 1985. Se äänitettiin Alahärmässä Kai Tynin studiossa.

Siltä löytyy kappaleet Finnkampen/Liepeillä Helsingin (molemmat säv. san. K. Tyni), Äksy Koni (säv. san. Olli Orrenmaa), Isabella R., Ei taida käydä twist (molemmat K. Tyni) ja Viimeinen cowboy (säv. O. Orrenmaa, san. K. Tyni)

Yhtye julkaisi myös kappaleen  "Kadonnut vuosikymmen" Kipinänvaalijat kokoelma-kasetilla 1988. Tällöin kokoonpano käytti salanimeä Action.


Kari Tyni, Olli Orrenmaa, Tuomo Orrenmaa, Jukka Hyvönen