Zarab

Jukka Mäki (basso), Jarkko Mattila (rummut), Janne Sankelo (koskettimet), Pasi Mattila (kitara, laulu)

Yhtye julkaisi omakustanne-singlen Siniset liekit / Yksinäisten saari vuonna 1988. Yhtyeen kappale Viimeinen yö on mukana vuonna 2009 julkaistulla Lakeuden tango ja Bothnia punk -kokoelmalevyllä.

"Miten vitussa jostain Kortesjärveltä voi tulla tällainen bändi?"

Janne Sankelo muistelee:
Kortesjärvellä bänditoiminta oli hyvin vilkasta 1980-luvulla. Yhtenä buumin käynnistäjänä pidän Tapio Salon luotsaamaa Papeross-bändiä, joka etulinjassa näytti muille aikalaisille, että soitto käy mainiosti paikallisten talonpoikaissukujen jälkeläisiltäkin. Muitakin luontaisetuja oli bändiläisille aina selvästi tarjolla. Sekin kannusti paikkakunnan nuoria miehiä soittokämpälle.

Oma bänditoimintani käynnistyi vuonna 1983 perustetun Forewardin kanssa. Bändissä soittivat Hannu Latvala, Pekka Tynjälä ja Episode-yhtyeestä mukaan tullut Jukka Mäki. Alun ongelma oli se, että kukaan ei basistiksi tullutta Mäkeä lukuunottamatta oikein osannut soittaa. Se ei ollut kuitenkaan ykkösasia listalla ja keikalle lähdettiin heti kun mahdollista. Soittotaito korjaantui ajan kanssa. Bändin nimeksi tuli Gdansk ja siitä muunnoksena myöhemmin Danzig. Rumpaliksi tuli pian Mikko Ylilammi ja myöhemmin hommassa kävi myös Ali Kangas-Hynnilä. Tavaramerkiksi tuli melodinen poprock. Esko Jääskän eli Suikin studiossa Seinäjoella ikuistettiin muun muassa paikalliset hitit Harsottu kaupunki, Etkö voi auttaa? ja Miehitetty maa.

Jossain vaiheessa syksyllä 1984 Episode-yhtyeen keulahahmo Pasi Mattila ehdotti, että tulisin mukaan Episodeen soittamaan syntikkaa, kun bändin kappaleiden äänimaailma sitä tarvitsi. Innostuin asiasta ja kannoin Casioni poikien treenikämpällä Saarijärvenkylään.

Paikka oli Jukka Mäen vanha kotitalo, perinteinen pohjalaistalo vuosisadan takaa. Lähinnä Pasin värkkäämät biisit olivat tulvillaan 80-luvun brittirock-vaikutteita. Tunnelmaan kuului omaperäinen hieman falsettityyppinen laulu, leijuva kitarasoundi, melodiset bassokuviot sekä syntikalla tehty taustapörinä ja välisoitot. Kaiken pohjalla paukutti Jarkko Mattilan kellosepäntyö rummuissa.

Pian bändin nimi muuttui Pasin ja Jukan ideoimana Zarabiksi. Ensimmäiset nauhoitukset kokoonpanolla tehtiin Suikin studiolla talvella 1985. Näin syntyivät Sadetanssi, Pako, Viimeinen sade, Yksinäisten saari ja niin edelleen. Ilmeisesti KEMUn eli Vaasan läänin kehittyvän musiikin yhdistyksen silloisia ”pamppuja” kävi kuuntelemassa Suikilla pohjalaisbändien nauhoituksia, koska kohta Seinäjoelta oltiin meidän suuntaan yhteydessä ja sanottiin tilanteen olevan sellainen, että keikkaa alkaa kohta pukkaamaan.

Vaasan läänintaiteilija Pertti ”Veltto” Virtanen innostui myös tekemisistämme. ”Miten vitussa jostain Kortesjärveltä voi tulla tällainen bändi?”, legenda hämmästeli.

Vanhan liiton läänintaiteilija ihastui myös nuorten soittajien perinteitä arvostavaan backstage-meininkiin ja heilui iloisella mielellä mukana bäkkärin illanvietoissa niin kauan kuin kunto kesti. Lähtökohta yhtyeellä oli aina, että keikat hoidetaan viimeisen päälle, mutta sen jälkeen on niin sanotusti vapaat kädet. Tätä ”plääniä” noudatettiin jämäkästi.

Ensimmäinen kovemman luokan keikka Zarabilla olikin sitten heti kesäkuulla 1985 Provinssirockin rytmiteltassa. Homma meni myöhäisiltapäivällä soitettuna hyvin, väkeä kävi ihmettelemässä uutta pohjalaisbändiä ja lisäkeikkoja poiki siitä mukavasti.

Päätimme osallistua myös SM-rockiin. Alkukarsinnat keväällä 1985 selvitettiin hyvin, mutta Seinäjoella järjestetystä välierästä loppusyksyllä kauppaoppilaitoksella tuli mielenkiintoinen. Soittotyylimme jakoi jostain syystä ankarasti pääkaupunkiseudulta paikalle tuotua tuomaristoa. Lopputulos oli, että tuomaristo ei kyennyt tekemään illalla päätöstä, ketkä Seinäjoen välierästä pääsevät Helsinkiin finaaliin.

Seitsemän parasta bändiä ympäri Suomen laitettiin sitten finaalin osalta jonkinlaiselle jonotuslistalle, jossa myös Zarab oli mukana. Lopulta finaaliin pääsi koko Suomesta 6 bändiä. Olimme ainoa orkesteri, joka jonotuslistalta jätettiin rannalle eli lopputuloksena oli 7. sija. Tapaus aiheutti kohinaa sen aikaisissa rockpiireissä.

Koska olimme olleet kisassa pohjalaisten lippulaivana, asia kiinnosti myös mediaa. Läänintaiteilija Virtaselta kysyttiin tunnelmia asian tiimoilta Pohjanmaan radiossa: Mitä ajattelit kun kuulit, että Zarab ei pääse finaaliin? ”Vitutti helvetisti, jos tähän aikaan radiossa voi näin tuhmasti sanoa”. Virtanen oli kuitenkin sitä mieltä, että turha ottaa asiaa liian vakavasti, sillä bändi on huomioitu jo isompien levy-yhtiöiden piirissä ja levysopimus on vain ajan kysymys.

Me bändiläiset otettiin nuoruuden vimmalla asia turhan raskaasti. Kun vielä saatiin taustatietoa tuomariston keskusteluista ja tulkittiin asiat niin, että todennäköisesti joidenkin bändien jäsenten läheiset suhteet tuomariston suuntaan saattoivat vaikuttaa finaalivalintoihin. Kisan voitti lopulta kokkolalainen Claudia, joka omastakin mielestäni oli kisan paras bändi eli lopputuloksen osalta tuomaristo saa synninpäästön.

Petteri Karri välitti tietoa, että tamperelainen Epe Helenius Poko Recordsilta oli kysellyt Seinäjoen välierässä meidän taustatietoja. Epe soittikin pian Pasille ja ehdotti sinkun tekemistä. Asia ei kuitenkaan edennyt, koska kilpailijan tarjous houkutteli meitä kokemattomia jostain syystä enemmän. Alkutalvelta tulikin kutsu Helsinkiin CBS-levy-yhtiön vieraaksi. Hasse Raution kanssa kuuntelimme uusimpia demojamme ja käsitimme palaverin jälkeen asian niin, että kohta ryhdytään tekemään yhtiölle ensimmäistä Zarab-sinkkua.

Seurasi väärinymmärrysten sarja, joka huipentui todennäköisesti siihen, että levy-yhtiössä tajuttiin, että kesällä 1986 on yhtyeestä 2 soittajaa menossa armeijaan ja kolmaskin samoihin puuhiin syksyllä. Markkinoinnin kannalta tässä olisi ongelmia. Asia jäi odottamaan, kunnes sitten jäähtyi kokonaan. Jatkoimme keikkailua kuitenkin tasaiseen tahtiin. Provinssirockissa 1986 soitettiin tällä kertaa avajaisbileissä Sorsanpesällä Melrosen kanssa.

Jonkin aikaa Zarabin keikkoja myi seinäjokelainen Jari Viitasaari. Kerran olimme Mietaan nuorisoseuralla Pave Maijasen lämmittelybändinä. Keikkapalkkioksi oli sovittu 1500 markkaa. Paikanpäällä Maijasen väki ilmoitti Petteri Karrille, joka oli mennyt etukäteen tsekkaamaan paikkoja, että jos käytämme heidän PA-kamoja ja he vielä miksaavat, sitä ei tehdä ilmaiseksi. Karri oli kysynyt, että mitä maksaa? Maijasen joukot kysyivät keikkaliksaamme. Kun kuulivat, että se on 1500, niin määräsivät, että joo se on sopiva summa.

Kun tulimme paikalle, Karri ilmoitti, että näin on käynyt ja rahat menneet Maijasen osakeyhtiölle. Asia tietenkin ärsytti, koska diili oli mielestämme kohtuuton. Hoidimme keikan ja sen jälkeen nostimme autoomme bäkkäriltä Maijasen bändille tarkoitetun kaljakorin ja voileivät. Niiden voimin oli hyvä aloittaa kotimatka.

Alahärmän Väinölässä oli kerran erikoinen keikka. Veimme sinne omat kamat, tehtiin soundtsekkaukset ja ajateltiin, että aloitellaan keikkaa tuossa kymmenen kieppeillä. Roudarina mukana oli Pekka Fränti. Väkeä alkoi tulla paikalle kahdeksan jälkeen. Aloin ihmetellä, kun salissa ei ollut mitään musiikkia. Kävin kysymässä tilanteesta järjestysmiehiltä. Vastaus oli, että ei täällä mitään muuta musiikkia ole. Laittakaa vaan poijjat pelit soimaan.

No päätettiin soittaa kaikki mitä osattiin. Osa pariinkin kertaan. Lisäksi muutamia raakileversioita uusista kappaleista. Täydestä meni ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Alajärven kantakievarissa vedettiin kerran keikkaa antaumuksella. Pian yleisöstä tuli vanhempi herrasmies pienen lapun kanssa ja antoi sen minulle. Katsoin sen ja siinä luki: soittaisitteko autiotalon? Minua asia nauratti ja sanoin Pasille, että vedetäänkö seuraavaksi Autiotalo, kun kansa haluaa? Solisti ei kuitenkaan innostunut tällä kertaa laajentamaan repertuaaria.

Inttiaika pystyttiin kahlaamaan läpi ja bändi pysyi hyvässä hapessa. Keväällä 1987 inttiajan päätyttyä väänsimme Zarabin kanssa sitten omakustannesinglen Pietarsaaressa. Siniset liekit ja Yksinäisten saari saatiin levylle ja tarkoitus oli lähteä uudelle maailmanvalloitusmatkalle. Keikkailua tehtiin, mutta levy-yhtiöiden pöytään ei tullut uutta kutsua. Zarabin läpilyönnin hetki olisi ollut näin jälkikäteen ajateltuna vuonna 1986, mutta kuti jäi piippuun.

Vuonna 1988 lähdin Raumalle opettajankoulutuslaitokseen. Kipinä bänditoimintaan alkoi omalta osalta hieman hiipua, kun en oikein kerennyt treeneihin. Körmyn eli paikallisen musiikkiyhdistyksen toiminnassa jatkoin avustavissa tehtävissä ja projektiluonteisesti oli pientä bänditoimintaa.

Zarab vaihtoi pian nimeä ja siitä tuli William shakes the spear. Pasi, Jukka ja Jarkko jatkoivat soittohommia, mutta Zarab jäi huilille. Alkuperäisessä kokoonpanossa yhtye on noussut 1980-luvun jälkeen lavalle kerran. Tämä tapahtui Jarkko Mattilan 50-vuotisjuhlissa Kortesjärven nuorisoseuralla helmikuussa 2019.

Zarabvuodet oli tiivistä aikaa neljän bändin jäsenen kesken. Siitä on jäänyt jälki meihin kaikkiin. Treenaus, keikat ja muut toilailut tehtiin yhdessä ja opittiin tuntemaan toisemme läpikotaisin. Siitä huolimatta tai sen takia ollaan parhaita kaveruksia tänäkin päivänä.

- Janne Sankelo