Moukari

Jukka Viitasaari (kitara), Markku Viitasaari (laulu, rummut), Timo Viitasaari (basso), Liisa Viitasaari (laulusolisti)

Jukka Viitasaari muistelee:
Yllättäen Hurriganesin innostamana tarttui rock-hulluus myös Heikki Viitasaaren puhaltajapoikiin. Syntyi 1975 aloittanut Pirates, joka takoi ensimmäisen kerran Moukarina bändipäiväkirjan mukaan kesällä 1976. Huilistiveljeni Markku Viitasaari lauloi, takoi muovipottaa, Tisko-sankoja ja soittokunnan vanhaa vasikannahkaista bassorumpua niiteillä rämisteltyjen peltileippojen toimittaessa symbaalien virkaa. Serkkupoika, pasunisti Timo Viitasaari bassotteli ja itse jyräsin putkiradioitten kautta Höfner-sähkökitaraa alttotorvea ajattelematta. Sittemmin Hentee teki meille tom-tomit, kuten ao. kuvasta loistaa. Hyvin jytisivät!

Ensimmäiselle isommalle keikalle 9A-luokan ilsuihin vierailevaksi laulusolistiksi livahti Timon isoosisko, klarinetisti Liisa Viitasaari pidellen näin kuurtanelaisten rockmimmien valtikkaa (eli mikrofonia) aina vuoteen 1988. Moukarin pauke koostui omista biiseistä, joista vieläkin kehtaa esittää varhaisia mestaajateoksiamme (MV & JV) Vihainen pihvi, Yksinäisten kahvila ja Olen seksikäs (nyt vain). Niitä nauhoitettiin kaseteille Live in Erstupa ja Lintulauta. Kansalaisopiston bändipiiriin emme kehdanneet mennä, siellä oli kuulemma kirkonkylääsiä herrojen kakaroota. Valosöyn koostin Jessen tyyliin. Moukari jyski vuoteen 1977 ja sitten rupesi yskimään Markun urheiluhassutusten takia. Yksi keikka tehtiin Mäyryn NS:llä soittokunnan/ Lakoviljan Jilu Yli-Lahti rumpalina. Veikko Yli- Nisula, eli meidän rokkipoikien kesken Mr. Nisula maksoi Lakeuden lukon tauottamisesta ennenkuulumattomat 50 markkaa nuoreen mieheen!

Itse uskaltauduin Juhani Syrjälän bändipiiriin, ja sieltä ponkaisin 1979 ylösnousseeseen Lakoviljaan. Sen aloitellessa 27 vuoden keikkataukoa Moukari ylösnousi ja sen varteen tarttui myös Lakovilja-basisti Jukka Laitila kitaroineen.

Ohjelmistoon kertyi uutta omaa materiaalia, kuten instrumentaalini Huriasti elin ja Markun Muisto jäätyneestä pihlajasta ja Verkkosilmäni mun. Kesällä 1980 Markku tarttui Cimar-laatubassoon ja Jilu Yli-Lahti aloitti moukaroinnin. Soittotaidon yltyessä musiikki progeentui King Crimsoneineen ja Robert Frippeineen, mutta Moukari hyödynsi myös Jukka Laitilan rokkilaulajan kykyjä ja Jilun popidoli-statusta, mikä on helposti kuultavissa rupiselta keikkataltioinnilta Moukari ilsuissa syyskuu 1980 Kuortane (YouTube). Progea, rokkia ja diskoa!

Vi imeiset paukkeet jytisivät bändin 6-vuotisjuhlallisuuksissa bändipiirikatselmuksissa 1982. Liisa palasi laulusolistiksi. Kantaesitettiin myös säveltämäni ja sanoittamani Maailman talviuni:

Menneen talven lumet nää, eivät sulaneetkaan. Kaiken alle lumen, jään; mä näin peittyvän nään.

Hiihtäjät on innoissaan: nyt laturetket alkavat! Siitä sukset suihkimaan, sauvan sommat sekoomaan!

Seurasi yli kahdenkymmenen vuoden keikkatauko, joka päättyi keikkaan Kuhinoolla 2016.


Treenit poikuuskammiossa 1976


Värikuvassa Moukari ekalla ilsukeikallaan pe 22.4.1977. Keikka päättyi rumpusooloon. Puntre (Ari Mäenpää) kehui ja pyysi Markulta nimmarin...
Mv-kuvassa Moukari Kansalaisopiston kevätkonsertti 16.4.1978, biisi on joko Vihainen pihvi (JV) tai Pesäpallo (MV). Kuva JAP


Opistolla kesällä 1980. Jukka Laitila (oik.) toisena ykköskitaristina. Markulla ja Timolla yllään soittokunnan kaapu.


  • Oikealla: Mäyryn seuralla 1981, biisi voi olla jopa Rory Gallagherin Follow me...
    Vasemmalla waTerPop 2006-reunion