Maaseudun tulevaisuus

useita kokoonpanovariaatioita... kunnes
Jaakko Uusisalo (rummut), Jouni Nieminen (bassokitara) ja Juissi Vainiola (kitara, laulu)

MkII: Jaakko Uusisalo (rummut), Juha Kaski (bassokitara) ja Juissi Vainiola (kitara, laulu)

MkIII: Jaakko Uusisalo (rummut), Jouni Nieminen (bassokitara) ja Juissi Vainiola (kitara, laulu)

Juissi Vainiola muistelee:
Maaseudun Tulevaisuus perustettiin Kyyjärvellä 80-luvun alussa. Miehitykset tulivat ja menivät. Ryhmä etsiskeli itseään ja linjaansa. Molemmat löytyivät yllättäen kesällä 1985 Kaustisen Kansanmusiikkijuhlilla. Silloinen laulusolisti erosi bändistä tuntia ennen keikkaa. Jäljelle jäänyt kolmikko; Jaakko Uusisalo (rummut), Jouni Nieminen (bassokitara) ja Juissi Vainiola (kitara, laulu), ei tilanteesta juuri hätkähtänyt, vaan nousi estradille kolmestaan. Epäselvää on, kumman yhtye menetti konsertissa ensin; sähköt vai yleisön. Molemmat kuitenkin lähtivät suht vikkelään, aiemmin lähteneen solistin lisäksi.

Selvähän se, että loistokkaan syntytarinan jälkeen ei mikään tuntunut enää mahdottomalta. Ahkeran keikkailun myötä myös ulkopuoliset tekijät kiinnostuivat yhtyeestä. Näistä tärkeimpiä olivat ULO-pienlehti sekä Hiljaiset Levyt.

Maaseudun Tulevaisuuden ensimmäinen julkaisu on ULOn julkaisemalla koe-eläinten suojelun tukikasetilla ’Ihminen on ihmiselle susi’. Hiljaiset Levyt julkaisi yhtyeeltä yhden EP:n ja singlen sekä kaksi LP-levyä. Rocket Records laittoi ulos Complete-nimisen CD-kokoelman 2012. Kokoelmalla on mukana myös ennen julkaisemattomia live- ja demo-äänityksiä.

Pisimmälle ulkomaanreissulleen bändi nappasi mukaansa Kauhavan kovimman punkkarin Juha Kaskin (mm. Dorian Gray). Miksaajasekätyömiehen pestin lisäksi Kaskilla oli toinenkin hyvä syy liittyä Ruotsi-Tanska-Saksa-Hollanti-rupeamalle. Jouni oli ilmoittanut jättävänsä bändin ja Juha oli luvannut ottaa bassopestin hoitaakseen. Oli tarkoituksenmukaista ajaa uutta kaveria porukkaan, mm. ajelemalla ympäri Eurooppaa vanhalla hippivolkkarilla, joka tosin syttyi palamaan jo menomatkalla Turussa.

Bändin kommunikaatiokulttuurista kertoo olennaisen, että basistin vaihtuminen selvisi Jaakolle vasta viikkoja myöhemmin, kun oltiin jo ’turvallisesti’ kotimaan kamaralla. Yhtenä lauantai-iltana Kaski ilmestyi treeneihin. Kun Jaakko katsoi kysyvästi, totesi Juissi: ”Jouni lopettaa ja Kaski jatkaa”. Jaakko kommentoi nyökkäämällä, laski neljään ja treenit pyörähtivät käyntiin. Asiaan ei enää palattu.

Kaski poistui keskuudestamme 1995 ja Jouni on tehnyt paluun bassonvarteen. Yhtye on esiintynyt viimeksi Helsingissä 2015 (Flow-festivaali). Mahdollisia tulevia keikkkoja ei ole poissuljettu. Kaustinen 1985 – Suvilahti 2015 vaikuttaa toisaalta varsin hauskalta elonkaarelta, että sikäli...

Pasilassa 24.3.2021 - Juissi Vainiola

Arkistoartikkeli, Botnia Beat 2/1987

Tulevaisuuden Alajärvi maaseudun armoilla

Elävää musiikkia! Kitara, passo, rumpuja. Lopuksi levytanssit.

Alajärven Nuorisoseuran kulttuurihistoriallisesti arvokas talo on ääriään myöten täynnä, keskemmälle lattiaa ei sitten olekaan juuri jengiä riittänyt.
- Satakunta lipun maksanutta. Olosuhteet huomioiden täytyy olla tyytyväinen, toteaa tapahtuneen Eija Keski-Levijoki, järjestävän 4H-kerhon edustaja. Olosuhteilla hän tarkoittaa tilaa, jossa elävä musiikkikulttuuri läänin nuorimpiin lukeutuvassa kaupungissa rypee.

- ’’Vanhoilta” bändeiltä puuttui puristustusta ja kunnianhimoa, ja aikansa paikallaan poljettuaan ne ovat lopettaneet. Tyhjiöön on tulossa pari nuorta yhtyettä, joille olisimme halukkaasti järjestäneet esiintymistilaisuuksiakin, mutta he ovat ne kauhulla torjuneet. Eivät kuulemma ole vielä valmiita. Kuinkas moni siellä autotallissa on sitten valmiiksi asti tullut!

Eijan puheesta saa käsityksen, että 4H-kerho on rajuin toimintaa järjestävä instanssi Alajärvellä tällä hetkellä.
- Sittenkin, kun tänne jotain koettaa järjestää, tuottaa bändejä muualta, nuoriso valittaa lippujen hintoja. (Kyseessä olevaan tilaisuuteen aukenivat ovet 15 markan panostuksella.)
- Kuitenkin samaisella köyhälistöllä on varaa ajattaa itsensä lauantaisin monen kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan huvikeskuksen, maksaa kolmen kympin lippu ja tempaista loput viikkorahoista kossupullon muodossa korkoa kasvamaan.

Onko sitten niin, ettei kertakaikkiaan ole tarvetta, yleisöä? Voiko asian eteen tehdä jotakin?
- Ilmapiiri täällä on patavanhoillinen ja kankeahko. Mm. alueen paikallislehti ei yksinkertaisesti anna palstatilaa esim, yhtyeistä kertoville jutuille. Omaehtoinen toiminta vaietaan kuoliaaksi. Ympäristön paine varmaan osaltaan on vaikuttamassa passivoitumiseen. Pienessä kylässä et ole mitään ellet ole seurakuntanuori, Eija huokaa.

Soittoa
Ainakaan siis noin sadalle nuorelle 15 markan rima ei ollut liian korkea. Tiloihin ja akustiikkaan nähden ehkä hieman ylimitoitettu PA-laitteisto aloitti sen mikä tehtävissä oli, kun lavalle kipusi laulu- & soitinyhtye Maaseudun Tulevaisuus, hitaassa mutta ansaitussa nousussa oleva kulttuuriryhmä Keski-Suomen ja Pohjanmaan rajamailta.

Hankalia opiskelu- ym. poliittisia syitä halveksuen ryhmä on tehnyt peräänantamatonta työtä, jonka tulokset alkavat näkyä ja kuulua. Hengästyttävistä sovitusratkaisuista huolimatta soitto kulkee vaivattomasti ja tiukasti, jopa niin, että kolmen vartin settiin olisi kaivannut pientä breikkiä säälimättömän tulituksen vastapainoksi. Mutta sen verran omaperäistä meininki on, että perille ehditään ylinopeudellakin.

Muutaman piisin jälkeen, kun riiviöt alkoivat itsekin lämmetä irrotelemaan paakkuuntui yleisön aktiivisin osa lavan edustalle suosiotaan osoittamaan. Ikäjakautumasta päätellen se tuntui olevan kiinnostuneempi aktin visuaalisesta puolesta enemmän kuin taiteellisesta vaikutelmasta. Mikäs siinä.

Setti koostui pääosin uudesta (lue =uuden kokoonpanon voimin tehdystä) materiaalista, jossa riittää vanhaan malliin koukkuja, mutta joka kulkee parisataa prosenttia paremmin kuin entinen ”bigband”-kama.

Allemerkinneen korvaan tarttuivat parhaiten levyltä löytyvän ’’Metsästäjän” lisäksi ennenkuulumattomat ’’Kahtiasahattu nainen”, ’’Joki” sekä ’’Albania”, jos nyt tittelit oikein ymmärsin. Ainut lainabiisi ’’Bensaa suonissa” ei sitävastoin moisena turbo-sovituksena erityisemmin kolissut, bändi pärjää paljon paremmin omillaan.

Selityksiä
Pukuhuoneeseen löytäminen ei ole vaikeaa, jos käyttää nenäänsä ennakkoluulottomasti. Epäilykset hälvenevät, kun hajun lähteeksi paljastuu reilu pussillinen savusilakoita. Pöytää kattavat lisäksi piimä, perunasalaatti, leikkelemakkara, tuoremehu, joku vihannes, leipä. Perinnepalaa. Luulin rock-muusikoiden matkamenyyltä löytyvän enempi mallasta, pillereitä ja tisleitä.

Mitäs täällä sitten on juotu?
- En oo kaljaakaan maistanu 4 viikkoon, toteaa muusikko ja toinen alkaa monologin oikeanlaatuisen ja -aikaisen aterioinnin tärkeydestä sekä tupakinpolton vaaroista. Kolmas tuijottaa silakoita vihamielisesti ilmoittaen ei koskevansa kuin elävään lihaan.

Maaseudun Tulevaisuus on tullut kaupunkiin, kuka mistäkin.
- MT on nimellään ollut vireillä jo jostain 1980 tienoilta. Siinä ja sen liepeillä ovat itsestään mahtuneet ilmaisemaan suurinpiirtein jokainen sitä halunnut Karstulan-Kyyjärven-Alajärven reunamilta.

Nykyään heitä on siis kolme - Juissi, Jaakko ja Jouni - hämäävällä viiveellä artikuloivaa vinohymyistä nuorta miestä. Taukojen välillä kuuluu silloin tällöin pidemmälle harkittuja lauseita.
- . . . myynninedistämisen kannalta olis kai tarkoituksenmukaista avata päänsä räväkämmin. Meillä nyt tämä porukka on kuitenkin sellainen kuin on. Etsimme ilmaisua itsemme ja toistemme sisältä mieluummin kuin ulkopuolisesta ympäristöstä. Eikä se merkitse sitä, että soittaisimme vain toisillemme. Kyllä me nimenomaan bändinä koemme suuntautuvamme ulospäin. Emme vain näe mielekkäänä kertoa ihmisille asioista, jotka ovat itsestäänselvyyksiä. Pyrimme tarjoamaan uuden näkökulman ja samalla tyydyttämään itsemme mahdollisimman perusteellisesti.
- Tyylin määrittely noin muutamalla sanalla - varsinkaan jo olemassaolevalla - on kanssa näitä ikuisuuskysymyksiä. Todennäköisesti meininki on lähinnä jotain Ameriikan mantereen jälkipunk-ilmiöitä, kielen olemme kuitenkin pitäneet omanamme. Valitkaa mieleisenne: neuro-pop, herrasmiespunk, piikkilanka, visva & syylä . . .
- Omanlaisiaan ja mieleisiään orkestereita saattaa joskus kuulla, mutta tuskin koskaan niitä pääsee näkemään, näillä raukoilla rajoilla ainakaan. On lääniä kasvaa rauhassa, eivät liialliset vaikutteet hapata.
- Alunpitäen on pidetty itseämme muita fiksumpina, mutta pakkohan tässä on kasvaa mukana. Näissä hommissa ei pelkkä hapenottokyvyn lisääminen riitä. Alalla on ja sinne tunkee ukkoa joka lähtöön, mielipidevaihto käy vilkkaana. Pöntössä käy siksi terveellinen vipinä, että sellaiseen harvoin putkihommissa ylletään.
- Oma ilmaisu selkenee päivä päivältä, bändi alkaa olla jo kuin kaksi kättä ja vasen jalka. Kun jätkät ymmärtää toisiaan puolesta pieraisusta, piisinteossakaan ei tuhraannu epäolennaiseen energiaa.

Lavasettinne on kohtalaisen riisuttu. Muunmuassa rummuista on sahattu puolet pois ja ne on työnnetty eturiviin. Onko sillä jokin elämää suurempi tarkoitus, vai liekö kyseessä kosmeettinen ele?
- Niin. Totuuden nimissä useimpien bändien lavaesiintyminen on tosi naiivia. Tämä on yksi visuaalinen elementti sellaisenaan. Mutta alunperin se tosin oli ihan käytännön sanelema juttu. Jossain vaiheessa bassari hajosi ja uusi maksoi liikaa. Jämät koottiin jonkinlaiseen ergonomiseen järjestykseen. Näky oli lähinnä säälittävä ja nauru maittoikin, kunnes voitiin vääjäämättömästi todeta: se toimii sittenkin. Paluuta entiseen ei enää ole.
- Eikä se sähkövatkainkaan mikään naurun asia ole, vaan edullisesti kotitarpeista konstruoitu virvoitin. Ja varmasti rexonaa tehokkaampi.
Kyse oli laitteesta, jota alunperin epäilin tuuligeneraattoriksi.

Maailman turuilla
Mutta keikkaahan te olette tehneet suht kivasti. Muistuuko mieleen kirkkaimmat huippuhetket?
- Jaa . . . Espoon-Haminan kiertueella meni kyllä usea juttu nappiin. Mennessä jo katosi autosta valot muutaman kerran. Perillä kehottivat järjestäjät useampaan otteeseen laittamaan lavakamat pystyyn. Ne olivat sitä koko ajan, mutta näköjään muodostelmamme on sikäli erikoinen, ettei se kaikille avaudu koskaan. Peräti niukan kuulijakunnan edessä sitten olimme soitelleet puolisettiin, kun paljeovet aukenivat yllättäen takanamme. Siellähän se kaipailtu yleisö. Järjestäjänä toiminut tyyppi puhkesi kyyneliin ja hoki vaan että anteeksi, anteeksi ... ja välillä puhu rumia. Kotimatkalla ajovalot häipyivät lopullisesti, ja taskulampulla sivuikkunasta osoitellen köröttelimme kolmisenkymmentä kilometriä lähimpään avunantopaikkaan. Ja sitä keikkapalkkiota tässä vieläkin odotellaan . . . Että kovasti nöyrä ja leiviskäänsä tyytyväinen on ihmisen lapsi oppinut olemaan mailman tutuilla.
- Sitä vaikeinta tapausta ei ole tullut eikä kai koskaan tulekaan. Lavalle on uskaltauduttu niin kansanmusiikkifestivaaleilla kuin muillakin puukko- & puntarimessuilla, joten ei kai se tästä pahemmaksi voi muuttua. Itse asiassa lähdemme hanakasti kaikenlaisiin tavallisuudesta poikkeaviinkin tilaisuuksiin.

Se Suuri Menestys on vielä antanut odottaa itseään. Eikö koskaan turhautua?
- Ei kokonaisuutena ottaen. Henkilökohtaiset vitutukset tietysti lyövät leimansa aika ajoin käyttäytymiseen, kuten missä tahansa muussakin aktiviteetissa, mutta paluu ruotuun tapahtuu säännönmukaisesti.

Olette puolittain omakätisesti julkaisseet debyyttilevynne, Agrikulture-ep:n. Miltä näyttävät näkymät tästä eteenpäin?
- Vois sanoa, että liike on päämäärää tärkeämpi . . . tehdään seuraava levy, haeskellaan sopiva tuottaja . . . kaikkahan se tässä parasta on. Sille on hinku. Pienenä toiveena on mahdollisuus elättää itsensä joskus tällä . . .
- Mulle riittää amatööriyskin . . .
- ... mitään kiirettä ei ole mihinkään. Tämän kulkutaudin kanssa on jo oppinut elämään, hyväksymään poikkeavuutensa . .
- Heh.
- ... aikaa on paljon kasvaa isoksi. Sääliksi käy kun näkee lapsiaikuisia. Muottiin vaan ja henkarit hartioille. Askel horjuu mutta uraputki pitää. Näin on paljon hauskempaa. Oppii vaikka vielä pitämään itsestään.

Näin puhuivat metsien miehet, ugrikansan esitaistelijat, jotka paljastivat lähes täydellisen häpeämättömyytensä saapumalla keikalle kahdella valkoisella BMW:llä.

Teksti: Yrjö Lammikko, Botnia Beat 2/1987

***

Arkistoartikkeli, Botnia Beat 2/1988

Periferian dekadenssi

Kahden menestyksekkään (esim. debyytti-ep:tä myytiin kolmena erivärisenä painoksena yhteensä 1000 kappaletta) pikkulevyn jälkeen Maaseudun tulevaisuus teki LP:n, jota moni luonnehti odotetuksi, ja olisi kai luultavaa, että bändillä itselläänkin oli ns. tarvetta tehdä isompi levy. Mutta kuten tiedettyä, tässä bändissä ei ole paljon muutakaan itsestään selvää.

’’Oikeastaan ei ollut minkäänlaista pakottavaa tarvetta alkaa tekemään LP:tä. Oikeastaan olisi hauskempaa tehdä vaan pieniä ep-levyjä, joita on kiva myydä keikoilla ja festareilla. Hiljainen Kulttuuriyhdistys vain sattui hakemaan ESEK:iltä tukea LP:n tekoon. Kun ESEK tuon vielä erehtyi myöntämäänkin, niin olihan se käytävä tekemässä. Vaikkei LP:stä meille niin suurta hyötyä olisikaan, niin se ainakin auttanee Kulttuuriyhdistyksen rahoitustilannetta. Näin huomaamme tehneemme äänilevyn täysin epäitsekkäin tavoittein, olemme siis tosi idealisteja.”

Levy eroaa muutenkin kuin kokonsa puolesta kahdesta aiemmasta, joista ensimmäinen edusti 4-raitatekniikkaa ja toinen modernia kahdeksaa raitaa. Periferia-lp on tehty oikeassa studiossa ja sen kannessa lukee ’’tuottaja”. Soija Mesimäki äänitti ja miksasi levyn eikä itse perusta moisesta tittelistä. Mies on muuten entinen Eppu Normaali - roudari ja nykyinen musiikin monitoimimies.

Soundeja on sanottu ohuiksi ja erottuvathan ne huomattavasti tuhdista lavasoundista. Itse kuvittelin keksineeni soundeille selitykseksi sen, että bändin soittotaito saadaan näin esiin, mutta kyseisen taidon esittelyyn ei kuulemma liene tarvetta. Mutta mitä..?

’’Soundit nyt on tuommoiset kiireessä miksatut kompromissit. Lavasoundeista ne varmaan poikkeaa merkittävästi, pienissä paikoissa kun soundit tahtoo olla rummunpauketta, johon koetetaan sovittaa vähän kielisoittimiakin sekaan.”

Minkälaista sitten muuten on nuorisotalon vinttiin tottuneiden Maaseudun poikien äänittää oikeassa studiossa?
’’Olihan se aika rasittavaa kellon kyttäilyä. Ehkä miljoonakaupunki Tampere on hiukka liian urbaani paikka tällaisen jurttilauman äänityksille. Nuorisotalon vintillä ja 4-raitakalustolla olisi saanut kyllä paremman tatsin turpeeseen ja kaikkeen muuhun periferian dekadenssiin.”

Kyllä levyllä tällaisenaankin on melko tiukka periferia-ote ja otsikko on sisällön suhteen muutenkin kattava, mutta muutamien ’’hittien” - Albania, Valitut palat, Lännen laulu — poisjättäminen kummastuttaa.
’’Jäihän noita juttuja yli eikä levylle varmaan tulleet parhaat mahdolliset biisit. Tiettyjä biisejä ei vaan saanut näillä resursseilla toimimaaan studiossa. Joissain saattoi olla toivomista lyriikkapuolessa, kun studiossa pääsi ensi kertaa tutustumaan siihenkin puoleen”.

Mikä on sitten suhtautuminen levyyn noin kaikkinensa?
’’Täytyy olla tyytyväinen, kun tietää omat rajoitteet, ’’levy-yhtiön” resurssit ym. ’’henkilökohtaiset ongelmat”, joita äänitysvaiheessa lepäsi yllämme. Sanotaanko, että leventämällä äänitys /miksausvaiheessa budjettia noin kahdellasadalla markalla olisi huonoimmistakin biiseistä saanut kuuntelua kestäviä.”

Saneliko ’’levy-yhtiön johtaja” (Hiljaiset Levyt — Jukka Junttila) joitain ehtoja levyn suhteen?
”J. Junttila ei isommin häirinnyt ehdotuksillaan. Loppuvaiheessa alkoi tulla kirosanoja niukan budjetin niukasta ylityksestä.”

Vinyyliltä estradeille. Vuonna 1987 ainakin ajoittain lujasti keikkaa puskenut Maaseudun Tulevaisuus - loppusaldo 30- 40 keikkaa - on ollut alkuvuoden hiljaa. Tammikuuta tuhraantui levyn teossa ja helmikuun osa miehistöstä vietti ulkomailla. Nyt maalis-huhtikuulta on takana muutama keikka ja toukokuussa yllytään jo esiintymään kymmenkunta kertaa. Olennaista muutosta live-aktiviteetteihin tuo keikkamyyjä J. Alavuotunki, jonka palveluja kannattaa käyttää.
”Se on independent niin kuin mekin”, sanoo MT.

Tulevista keikoista merkittävimpiä lienee Provinssirockissa tapahtuva klubi-muotoinen akti. Onko soittopaikalla merkitystä?
”Se ei välttämättä ole paras paikka meille, mutta hauska, että pitävät senkin verran. Viime suvena lonkutettiin Provinssin pikkuteltassa, joka oli yksi parhaita keikkapaikkoja, mitä ollaan koettu”.

Muita festivaali-esiintymisiä ei ainakaan vielä ole tiedossa, mutta yritystä on päästä urbaaniin festivaaliin ja johonkin maatalousnäyttelyyn. Tämän asetelman toteutuminen täyttäisi Maaseudun Tulevaisuuden rock’n’roll-unelman, joten toivotaan parasta.

Lopuksi täytyy vielä kysyä, mitä kuuluu Tulevaisuuden suunnitelmiin?
’’Uusia äänityksiä pitäisi kai jo suunnitella kuten klisee-traditioon kuuluu. Seuraava levy lienee todellinen hittisingle, jotta päästäisiin viimein kiertämään tanssilavoja. Voisi se levy olla tietysti tyly kymmenen biisin punk-ep, niin ei enää tarvitsisi kiertää klubejakaan.”

Teksti: Pekka Suomäki, Botnia Beat 2/1988

***

Arkistoartikkeli, Botnia Beat 6/1989

Kylmäojan kaivajat

- Jos joskus olisin täydellisen tyytyväinen johonkin tekemääni levyyn, en enää koskaan tekisi yhtään mitään, sanoo Juissi Vainiola, Maaseudun Tulevaisuuden laulaja-kitaristi. Voimme siis olettaa, ettei äskettäin Hiljaiset Levyt-merkillä ilmestynyt, mainio Kylmäoja-lp jää orkesterin viimeiseksi.

’Kylmäoja’ eroaa edeltäjästään, Periferiasta, monella tapaa. Kansanlaulunomaisemman kokonaisvaikutelman rikkovat ainoastaan ’Albania’ ja ’Luvattu luola’, molemmat vanhempaa tuotantoa, jotka samalla rakentavat jonkinlaisen sillan Periferiaan.

Mikään jatko-osa ’Kylmäoja’ ei kuitenkaan ollut tarkoitus olla, vaikka sana sinällään nostattaakin sensuuntaisia mielialoja.
- Jos ajatellaan ’Kylmäojaa’ levyn nimenä, niin sehän on aika naseva, lyhyt, englanninkielinen niin kuin bändinkin nimi ja kyllähän se sopii levyn osittaiseen temaattisuuteenkin. Mitään varsinaista tarkoitusta ei ollut jatkaa syrjäseutuaiheista nimilinjaa, Juissi selventää.

Tuohon temaattisuuteen pohjaten uskalsin esittää, että yksi piisi, Peltoniemen Hintriikan surumarssi-coveri, olisi ikäänkuin jäänyt levyltä pois.
- Älä sää kuule tuu selittään, mikä sopii meijän levylle ja mikä ei, ’’ärhentää” Juissi vakavoituen sitten perustelemaan, että yksi painava syy Hintriikan poissaololle oli se, että piisi ei ole omaa tuotantoa.
- Kenties joskus teemme EP:n, jossa olisi kaikki nämä meidän coverit, Peltoniemen, Somerjoet sun muut niemennotkot, Juissi kaavailee.

Yksi musiikillinen kokonaisuus

Jossain taipaleensa vaiheessa Maaseudun Tulevaisuus suunnitteli julkaisuformaatikseen nimen- ja yksinomaan EP:tä, mutta nyt ajatus on jo kahdesti kielletty.
- LP:n tekeminen on vakava paikka, jopa haaste, jonka kanssa ei passaa pelleillä, mutta lp:lle pääseminen ei ole minulle ollut koskaan kovin tärkeä päämäärä. Se on vain yksi musiikillinen kokonaisuus, jota on aika tuskallista saada toimimaan juuri tuona kokonaisuutena. Aika harvapa siinä kuitenkaan onnistuu, arvioi Jussi, jonka kohdalla toinen kerta sanoi kuitenkin lähemmäs toden, sillä viittaukset miksausmokiin sekä laulu- ja soittotöppäilyihin saavat rinnalleen lievää tyytyväisyyttä. Se on aika paljon mieheltä, joka suhtautuu tekemäänsä musiikkiin sellaisella armottomuudella, ettei niin lievää määritettä kuin ’’kriittisyys” kannata sivistyssanakirjasta hakea.
- Kylmäoja-lp:llä on kyllä muutamia ns. piisejä, joiden lopputulos äänitteellä vastaa hyvinkin sitä, millaisiksi niitä alunperin haaveilikin. Eli oma korva pitää.
- Olemme ottaneet joitain harppauksia kohti mieleistä lopputulosta, mutta matkaa vielä on, Juissi kiteyttää.

Myös ulkomusiikilliset seikat miellyttävät tekijöitään, vaikka levykantta on arvosteltu siitä, että bändin ja levyn nimet on präntätty kuvaan kovin pienellä.
- Kannen ulkoasusta voi kyllä olla montaa mieltä, mutta me pidämme siitä. Kyseessä on levyn kansi, ei bändin keikkajuliste, Juissi tähdentää. Tekijän tai teoksen vähättelystä ei missään tapauksessa ole hänen mukaansa kysymys.

Rautalangasta tinkimättä

Etiketti paljastaa usean Kylmäoja-raidan ainoaksi tekijäksi J. Vainiolan. Juissi myöntääkin, että piisinteon suhteen Maaseudun Tulevaisuus on miehistönvaihdoksen myötä muuttunut enemmän ’’hänen bändikseen”. Tämä johtuu kuitenkin yksinomaan siitä, että materiaalia ei ehditty hioa yhdessä.
- Se täytyy tuoda suht valmiina treeneihin, mikä ei kylläkään välttämättä ole minua huolestuttava asia.
- Mutta esimerkiksi Jaakko on aina nähnyt vaivaa onnistuneen kuljetuspolitiikan eteen. Hikeä säästämättä, rautalangasta tinkimättä, Juissi lisää muista toiminnan kannalta välttämättömistä asioista, joita tekevät kaikki bändin jäsenet.

Suunta, mihin Maaseudun Tulevaisuus kaivaa Kylmäojan jälkeen, ei ole vielä metsän puidenkaan tiedossa. Juissi suostuu silti kääntelemään asiaa totuttuun tapaansa.
- Ehkä teemme tulevaisuudessa enemmän laulelmatyyppisiä kappaleita, silloin pitäisi kyllä osata laulaa. . . Tai ehkä siirrymme instrumentaalimusaan, mikä vaatisi taas soittotaitoa. Ehkä sahaamme samoja kappaleita seuraavat kolme vuotta. . .

Teksti: Pekka Suomäki, Botnia Beat 6/1989