Kameleon

Heikki Isoniemi (kitarat, laulu), Jarmo Kirsilä (rummut, laulu), Heikki Viinamäki (basso, laulu), Pekka Viita-aho (kitara, laulu)

Ainoastaan omaa tuotantoaan esittänyt Kameleon-yhtye oli pääasiassa lappajärveläisistä musiikinharrastajista koottu yhtye. Kokoonpanon jäsenet olivat hankkineet musiikillisia kokemuksia lähinnä eri tanssiyhtyeissä, joten "suomalaiskansalliseksi melodiseksi kantri-popiksi" musiikkinsa määritellyt kokoonpano oli tavallaan henkireikä päivän iskelmistä, joita pojat soittivat tanssiyhtyeissä.

Yhtyeen tuotantoa julkaistiin kahden kappaleen verran vuonna 1979 ilmestyneellä "Provinssi-Rock" kokoelmalevyllä. Kappaleet "Jore ja minä" ja "Outo Lähiö" olivat Pekka Viita-ahon käsialaa. Yhtye julkaisi myös omakustannekasetin.