Fuzzbunnies

Olli-Petteri Luomala (kitara, laulu, sävellykset ja sanoitukset /1987-1991), Jan Zimmerbauer (rummut , graafinen ulkoasu /1987-1991), Tatu Simanainen (basso /1987-1989, palasi yhtyeeseen vielä 1991), Arto Kangas (kitara / 1988- 1990), Pasi Merimaa (basso /1988-1990), Marianne "Mama" Hirvelä (laulu /1987)

Olli-Petteri Luomala muistelee
Soittoharrastukseni aloituskohtaa on vaikea määritellä tarkalleen. Ehkä joskus 1980 ollessani noin kymmenen vuotias. Meillä kotona roikkui seinällä Landolan akustinen kitara, jota minua vanhempi veljeni soitti. Ja niinkuin pikkuveljillä on tapana aloin minäkin siitä kiinnostumaan myös. Veljeni on myös opettanut ensimmäiset soinnut; E, A ja D. Siitä sitten olen jatkanut itsekseni. Veljeni oli myös kiinnostunut pop-musiikista ja sitä kautta altistuin itsekkin. Viimeistään kuullessani The Rolling Stones yhtyeen Start me up kappaleen, oli innostus sinetöity.

Mainitsemani isoveljeni Esa on minun ensimmäinen kitaristi idoli, myös hänen kaverinsa Pertti Sulonen oli mainio soittaja jota fanitin. Myöhemmin bänditoiminnan lisääntyessä lapualainen rock-vaikuttaja, valitettavasti nyt jo edesmennyt, Veli-Matti Karhu jaksoi kannustaa meitä nuorempia soittajia. Sieltä alkuajoilta en muista muita paikallisia yhtyeitä kuin Nummisuutarit ja olisikohan ollut jokin Esko Välimäen orkesteri, jonka keikka Lapuan markkinoilla on ensimmäinen kerta kun olen kuullut mitään bändiä livenä. Muistan seisoneeni lavalla aivan kaiutinkaapin vieressä. Oli hirvee meteli, mutta mahtava fiilis. Varsinaisia esikuvia oli vaikka kuinka paljon, lähinä uuden aallon brittibändit, amerikkalainen ja australialainen kitarapop/rock etc. Tärkeintä meille oli hyvä piisi, ei se millä tyylillä se oli esitetty.

Ystäväni Jan Zimmerbauerin ja minun vanhemmat lupasivat ostaa meille akustiset kitarat sillä ehdolla, että menisimme kitaratunneille. Oli opettajakin tiedossa, joku Janin isän tuttu, joka oli harrastaja jazzmuusikko. Kitarat saatiin. Tunneille emme koskaan menneet. Aika pitkälle olen itse oppinut, mutta kyllä sitä sai aina vinkkejä myös toisilta soittajilta. Opimme tekemällä.

Ekat soittimet hankittiin varmaan Seinäjoelta Musiikki Järvenpäästä. Lapualla ei tainnut tuolloin olla vielä soitinkauppaa. Top Sound tuli vähän myöhemmin. Varmaksi muistan sen, että kun varsinaiset bändikuviot alkoivat hankimme soittimemme Musiikki Järvenpäästä, jossa ainakin allekirjoittanut asioi usein.

Fuzzbunnies yhtyeen esiasteena voidaan pitää The Blade nimistä koulubändiä (1985), joka ei koskaan tehnyt yhtään keikkaa, mutta saimme harjoitella iltaisin koulun musiikkiluokassa, jossa oli soittokamat. Itse soitin kitaraa, Jan (Zimmerbauer) soitti bassoa ja kaverimme Kari Patama oli rummuissa. Jossain vaiheessa Kari ja Jan vaihtoivat instrumentteja, mutta se ei vaikuttanut vielä musiikin tasoon, joka oli vain epämääräistä meteliä. Emme edes tienneet, että soittimet pitää virittää. Toinen kaveripiiriimme kuulunut henkilö Tatu Simanainen alkoi pyöriä meidän treeneissä ja kun Kari ilmoitti ettei jatkaisi, siirtyi Tatu soittamaan bassoa. Edelleenkään ei taso noussut. Joskus vuonna 1986 tutustuimme Mikko Hamm nimiseen kaiffariin, joka oli kuullut meidän bändistä. Mikko tarjosi meille keikkaa vanhempiensa elintarvikekaupan pikkujouluista sillä ehdolla että saisi itse laulaa myös. Treenasimme joitain joululauluja Mikon laulettavaksi ja sitten saimme soittaa pari omaa piisiä. Palkkioksi siitä saimme treenitilan kaupan yläkerrasta, ilmaiseksi. Tosin kerran vuodessa autoimme kaupan inventaariossa. Ihan hyvä diili. Uuden treenitilan myötä soitto ja piisien teko alkoi kehittymään. Samoihin aikoihin ideoimme Janin kanssa Fuzzbunnies bändin ja sen linjaksi "popmusiikkia helisevistä kitaroista, punkmaiseen rytinään". Nimi on yhdistelmä kahdesta bändistä: Echo and the Bunnymen ja Fuzztones. Fuzzbunnies yhtyeen ensimmäinen keikka oli Lapuan nuorisotalolla "rocktähti-kurssilla". Se oli jonkinlainen lääninprojekti, jonka vetäjänä oli silloinen läänintaitelija Veltto Virtanen. Fuzzbunnies soitti siellä oman kappaleensa "Upward". Vuosi oli 1986 tai 1987. Melko pian tämän jälkeen perustettiin rockyhdistys Ämyri ja sen myötä kehitys senkuin kasvoi. Laulajana kävi hetken aikaa Marianne "Mama" Hirvelä. Taisi yksi kitaristikin Seinäjoelta käydä muutamissa treeneissä, kunnes kokoonpanoksi vakiintui trio Olli-Petteri Luomala, Jan Zimmerbauer ja Tatu Simanainen vuonna 1987. Seuraavana vuonna kitaraa tuli soittamaan Arto Kangas ja Tatu Simanaisen tilalle tuli bassoon Pasi Merimaa.

Soitimme 99% omaa tuotantoa, koska omaa tuotantoa syntyi ja toisekseen omat piisit soitti aina oikein. Allekirjoittanut sävelsi ja sanoitti kappaleet ja yhdessä tehtiin sovitukset. Silloin tällöin covereina soitettiin Eddie Cochranin C'mon everybody ja/ tai The Shadowsien Apache, taisipa setissä joskus olla I will stay. Ei meillä ollut lavashowta taikka koreografioita, mutta oli tärkeää näyttää popparilta.

Keikkoja oli Etelä-Pohjanmaan alueella ainakin Lapualla (Välipuistorock, Ravintola Koditar, Nuorisotalo), Seinäjoella (Vanha kaupunginteatteri), Ilmajoella (paikallisessa ravintolassa IMUn tilaisuus, nuorisoseura), Kurikassa (nuorisoseura), Kortesjärvellä (paikallisessa ravintolassa KORMUn tilaisuus). Vireä alueen elävän musiikin yhdistystoiminta mahdollisti keikkoja esim. bändivaihdon muodossa. Keikkamatkat tehtiin henkilöautoilla. Ei meillä ollut ohjelmatoimistoa, eikä aktiivista keikkamyyntiä. Meillä oli niin, että keikoille pyydettiin tai haettiin mukaan katselmuksiin jolloin markkinoinnin hoiti aina järjestävä taho. Nyt kun asiaa muistelen emme kertaakaan olleet itse hommatulla keikalla.

Pääsimme kerran loppukilpailuun eräässä Pohjanmaan rock -katselmuksessa tai jossain sen tapaisessa. Muistan kuinka ihmeissämme olimme. Tämä taisi olla vuonna 1986 alkukarsinnoissa, jossa minä lauloin mutta loppukilpailussa meillä oli toinen laulaja, olimme nopeita liikkeissämme. En muista sijoitusta, mutta emme kuitenkaan voittaneet.

Teimme jo treeniksellä äänityksiä neliraitanauhurilla ja sitä ennen kaksipesäisellä nauhurilla, eli siis kaksi raitaa. Oikeaan studioon pääsimme kun Lapualla Ämyri päätti julkaista kokoelman, jossa olisi mukana Lapualaisia yhtyeitä. Kyseessä oli C-kasettina julkaistu, Lakaluomalla Tapani Latva-Teikarin studiossa äänitetty Lapuaprojekti 1, jossa Fuzzbunniesiltä oli kaksi kappaletta. Seuraavaksi yhtye meni Kauhavalle Aholan Kimmon studiolle kaupungin apurahan turvin äänittämään viiden piisin demon, joka sai nimekseen Deadly Boring (1988). Se saikin Rumban ja Soundin demoarvosteluissa varsin mairittelevat arviot. Seuraavaksi mentiin taas Lakaluomalle, jossa äänitettiin taas viisi kappaletta nimettömäksi jääneelle demolle jolta soi yksi piisi YLE Pohjanmaan Rocktulva ohjelmassa ihan puhelinhaastattelun kera (1989). Lopulta kaikesta rohkaistuneena päätimme tehdä omakustannesinglen My creature world/ God's TV (1990) ja sillä päästiin Rumban single-arvosteluihin ja plättyä kehuttiin. Valitettavasti bändi hajosi pian tämän jälkeen ja sinkun potentiaali jäi tavallaan hyödyntämättä. Yhtye teki lyhyeksi jääneen comebackin seuraavana vuonna ja kävi Kauhavalla äänittämässä demon Minimum brain level, Maximum listening pleasure (1991), joka oli astetta rokkaavampaa Fuzzbunnies musaa. Valitettavasti kipinää ei riittänyt pitemmälle.

Parasta bänditouhussa oli se, että löysi musiikin ja kavereita joiden kanssa sitä tuottaa. Elämä pikkukaupungissa 17-vuotiaana voi olla kuolettavan tylsää, joten oli mahtavaa, että oli jotain mielekästä tekemistä. Samalla tutustui uusiin ihmisiin, joita ei olisi ehkä tavannut ilman musiikkia. Olimme aika omapäisiä tekemisemme suhteen, tavallaan oltiin punk-bändi siinä mielessä, että tehtiin mitä ja miten meitä huvitti, päätimme esim. vaihtaa bändin nimeä keskenkaiken ja olimme muutaman kuukauden Downtown Longhair Rebels niminen yhtye. Ei kovin järkevä urasiirto, mutta hauskaa oli. Toisinaan hieman harmittaa, että hajosimme juuri singlen julkaisun jälkeen kun olisi ollut kiintoisaa nähdä mihin oltaisiin päästy. Siihen aikaan kun olimme aktiivisia oli alueen musiikkielämä mielestäni varsin vireätä. Oli näitä elmuja ja esim. Kemun klubi-illoissa kävi paljon mielenkiintoisia orkestereita ja sitten oli nämä tanssilavat. Oli suomi-rokkia, heviä ja kaikenlaista muutakin. Kaupungin päättäjille joutui joskus ihan rautalangasta vääntämään sen, että rokin soittaminen on ihan vakavasti otettava oikea harrastus.

Haastateltavana oli Olli-Petteri Luomala, Helsingissä, Marraskuussa 2020

Arkistoartikkeli, Botnia Beat 6/1989

Fuzzbunnies pyristelee edelleen eteenpäin. Mitään suurempia mullistuksia ei bändin kohdalle ole vieläkään sattunut. Pienemmistä mainittakoon yhtyeen ensimmäisen demonauhan yllättävän posiitiviset arvostelut alan lehdissä, sekä basistin vaihtuminen.

LOVELY BORING

Heinäkuussa 1989 kävi Fuzzbunnies Kauhavalla AMS-studiolla äänittämässä demonauhan. Studioon mentäessä ei ollut vielä selvää kuvaa siitä, mitä biisejä äänitetään kuten ei biisien lukumäärästäkään. Niin vain kävi, että ulos tultiin viiden biisin demo-nauhan kanssa.
- Meillä oli mielessä tommoset kolme biisiä, mitkä vois ehkä nauhoittaa. Koska homma kuitenkin kävi niin nopesti ajateltiin äänittää vielä lisää.
- Kitara, basso ja rummut äänitettiin yhdellä kertaa. Soolokitara ja laulu äänitettiin sitten vielä päälle. Miksaus tehtiin vielä perään, mutta oltiin jo niin väsyneitä, ettei siitä oikein mitään tullu. Käytiin ne sitten myöhemmin miksaamassa uudestaan.

Demoa lähetettiin asiaankuuluvasti parin suurimman rocklehden demopalstoille arvosteltavaksi. Entä muualle? - Ei sitä kai muualle lähetetty kuin Rumbaan ja Soundiin. . . Ei kun lähetettiinhän sitä Rockradioon ja Rocktulvaan ja yks vietiin tonne Lapuan paikallisradioon.
- Rockradiossa eivät kovin kehuneet, sanoivat kai tavanomaiseksi. Soittivat kuitenkin. Rocktulvassa kai tykättiin vähän enemmän. On soinu siellä muutaman kerran. Muunmuassa Ollin puhelinhaastattelun yhteydessä! Paikallisradiossakin kerran soittivat. Istanmäki kehui omaperäiseks.

Tatu, Fuzzbunniesin vakituinen basisti astui lokakuussa armeijan leipiin. Äijää tuli tuuraamaan Sabotaasin entinen bassonsoittaja Pasi Merimaa. Onko miehistönvaihdos vaikuttanut bändiin?
- Ensinnäkin pitää sanoa, että Pasi ei ole bändissä ’’tuuraamassa” ketään, vaan on Fuzzbunniesin vakituinen basisti. Yhtä vakituinen kuin kaikki muutkin tässä bändissä.
- Just nyt tuntuu, että tämä homma on vasta ruvennut toimimaan. Eli tämä kokoonpano on ehkä lähempänä sitä mitä tämä bändi yrittää olla. Ymmärrätkö? Siis tällä kokoonpanolla päästään lähemmäs sitä päämäärää, mikä tällä bändillä on.

Mikä se sitten on?
- En minä tiedä. Tai kaise on se, että bändi toimisi musiikillisesti paremmin kuin ennen. Eli soitettaisiin paremmin. Erikseen ja ennenkaikkea yhteen.

KANSAINVÄLISET MITAT

Teitä on verrattu moniin eri bändeihin.
- Joo, moniin hyvin erilaisiin. Joidenkin mielestä tämä meidän musiikki on hyvin amerikkalaistyylistä musiikkia ja toisten mielestä se muistuttaa brittiläistä älykköpoppia. Aika hassua on myös se, että aika suuri osa noista bändeistä joihin meitä verrataan on meille itelle varsin tuntemattomia. Metkaa kun joku sanoo, että me ollaan kuin Pixies ja sitten kun kuulee Pixiesiä on ihan että ai jaa. . . Yleensä kuitenkin aina meistä puhuttaessa tai kirjoitettaessa tulee esille sana indie . . .
- Toinen aika hassu seikka on se, että eri ihmiset pitää meidän eri biiseistä. Ei siis ole yhtä tai kahta biisiä mitä kaikki kehuis, vaan eri ihmiset tosiaan kehuu eri biisejä.

Pidättekö itseänne rock-bändinä?
- Me pidetään itseämme vain bändinä, ilman etuliittettä. Muut voi asettaa eteen haluamiansa liitteitä. Tai oikeastaan me ei pidetä itseämme bändinäkään, vaan ryhmänä ihmisiä, joita kiinnostaa mitä omasta mielestä mielekästä saa aikaan kitaroista, bassosta, rummuista ja ihmisestä lähtevillä äänillä. Tuo on tietenkin liian pitkä määritelmä, joten kai me sitten ollaan rockbändi.

Sebastian Kukkanen, Botnia Beat 6/1989