Soul City

Ari Laurila (rummut), Matti Istanmäki (laulu, huuliharppu), Hannu Lehto (kitara), Reijo Laitila (saksofoni), Sami Nikkari (trumpetti), Jyri Laitila (saksofoni), Mauri Välimäki (koskettimat, laulu), Veli Laitinen (basso), Jaakko Passinmäki (perkussiot)
Laitilan ja Nikkarin lähdettyä opiskelemaan mukaan tulivat Hannilan veljekset, Jyrki trumpettiin ja Jukka vetopasuunaan.

Hannu Lehto muistelee:
1990-luvun taitteessa perustimme ison soul-bändin. Kokoonpanon perustajina toimivat Ari Laurila ja Matti Istanmäki. Suurkokoonpanoksi muodostuneella porukalla tehtiin keikkoja kohtuullisesti sen 25 vuoden aikana mitä bändi oli pystyssä. Keikkailu oli tietysti vähän haastavaa koska bändissä oli toistakymmentä soittajaa. Tuubista löytyy bändin kohtuu hyvä konserttitaltiointi Lapuan Välipuistockista vuodelta 1993.

Jaako Passinmäki muistelee: Kutsu percussio-hommiin kesällä 1992
Kitaristi Hannu Lehto soitti eräänä iltana, taisi olla syyskesää 1992. Hannu kertoi, että hän ja Laurilan Arska (rumpali) on päättänyt laittaa pystyyn ison orkesterin puhaltimineen kaikkineen, ja että musa on pääasiassa soul-pohjaista. Innostuin asiasta heti, koska tuollainen kokoonpano oli aina ollut haaveissa. Vähän myöhemmin soitimme Arskan kanssa kahdella rumpusetillä, jolloin komppipuoli vahvistui oleellisesti.

Ensimmäiset treenit, joissa olin mukana, pidettiin Haapakosken nuorisoseuralla Lapualla. Muita treenipaikkoja Lapualla oli mm. Hopearinteen entinen vanhainkoti, Paukun alueen piharakennuksen studio ja Mantereen koulu. Mieleen on jäänyt, että SC:n treeneissä ja keikoilla oli aina hyvä huumori ja meininki.

Keikkoja mm. Kuortaneella: Kuhinat, ravintola Nokiotta. Lapualla: Jailhouse Rock-baari, Centrumin yläkerta, Q-maa, Välipuistorock, Spelit, VPF. Soul City keikkaili pääasiassa vuosina 1992-2002. Toistaiseksi viimeinen julkinen keikka oli keväällä 2009 Seinäjoella Sedu Koskisen Onnela-ravintolassa.


Mauri Välimäki, Jaakko Passinmäki, Jyrki Hannila, Matti Istanmäki, Ari Laurila, Jukka Hannila, Veli Laitinen, Jyri Laitila, Hannu Lehto


Bändin biisilista joltain keikalta