Nine Day

Chrissie (laulu, kitara), Deffis (basso), Melissa (rummut), Stina (koskettimet)

-Se oli yx sunnuntaiaamu 1987, kun me herättiin Stinan kanssa (eri) sängyissä ja ruvettiin lukeen enkun kirjaa. Siinä nähtii sanat ...nine day... ja aateltiin, että siinäpä oiva bändin nimi, kertoi yhtyeen syntyajoista yhtyeen laulaja-kitaristi Chrissie. Hän kertoi myös, että suurena apuna ja turvana tyttöbändin alkuvaikeuksissa oli ollut nurmolainen Panama-orkesteri (ja Aki kanssa).

Vaikka Nine Day tulikin tuiki tuntemattomuudesta, eivät orkesterin jäsenet olleet ensikertaa rock-tähteyden syrjässä kiinni. Yhtyeen rumpali Melissa kertoi menneistä näin: "Joskus vuonna 1986 perustettiin Pjoen ensimmäinen tyttö-bändi Vandal, jossa mun lisäksi soitti Chrissie ja kolme muuta tyttöä. Tän jälkeen oli Cabal lähes samanlaisella kokoonpanolla ja sit viime heinäkuussa päätettiin perustaa bändi, "joka ottaa hommat tosissaan". Ja se bändi oli Nine Day.”

Yhtyeen musiikki ja musiikilliset vaikutteet olivat moninaiset; "meijän musiikki oli Yön, Miljoonasateen ja Panaman sekoitusta ja tsilleen". Muiksi ihanteikseen he mainitsivat yhtyeet Zero Nine, Bon Jovi, Europe (paitsi Melissa, ku Joey oli törkiän näkönen). Lisäksi paikallinen orkesteri Klutu sai tyttöjen sydämet pamppaileen.

Kirjasi ylös Å. KIVINEN, Botnia Beat 4/1988