Airvan

Juha Sillanpää (rummut), Mika "Tumppi" Sillanpää (kitara, laulu), Tero Nikkari (basso)

Artikkeli pohjautuu Botnia Beat 4/1988 olleeseen juttuun

1980-luvun lopulla Seinäjoen rock-piireissä liikkui merkillistä huhua pojankoltiaisesta, "joka on kitaransa mittainen, mutta jonka ääni oli kuin vanhalla whiskey-siepolla". Kaiken lisäksi tuo 14-vuotias nuorukainen soitti fiiliksellään ja (slide)tekniikallaan vihreiksi monet paikalliset starat ja ohjasi yhtyettään rankalla kädellään kuin Remu konsanaan.

Mikä oli tuo ilmiö? Mikä oli lakeuden Screaming Blue Peer Günt?

Se oli hard rokkia soittavien nuorukaisten Airvan - trio, joka harjoitteli Pohjan nuopparilla.

-Meidän biisit syntyivät yleensä niin, että Tumppi soitteli yksikseen ja "ne vaan tuli”. Sitten me yhdessä hiottiin niitä ja treenattiin ja hiottiin. Tarve vaati soittamaan ja se oli hyvä harrastus. Keikat toimivat hienosti niin lavalla kuin yleisön puolella.


Kuva: Juha Sillanpaan arkistosta