Carillo

(1987) Katri Sarpo (kitara), Satu Säilä (rummut), Seliina Päällysaho (basso ja laulu), Terhi Viitanen (kosketinsoittimet)

(1988) Satu Säilä (rummut), Katri Sarpo (kitara), Anu Hietikko (laulu), Marjo Uitto (basso), Terhi Viitanen (koskettimet)

(1993) Terhi Viitanen (kosketinsoittimet), Anu Hietikko (laulu), Vesa Mäkynen (rummut), Seliina Päällysaho (bassokitara), Katri Sarpo (kitara)

Seliina Päällysaho muistelee:
Carillo sai alkunsa vuonna -87. Tyttöporukalla seistiin yläasteen välitunnilla koulun rappusilla ja vitsailtiin bändin perustamisesta. Kukaan meistä ei osannut soittaa, mutta kaikki lähtivät innolla mukaan. Alkuun soittimet vaihtelivat fiiliksen mukaan. Satu esimerkiksi halusi ensin kitaristiksi, mutta nähtyään Twist Twist Erkinharjun jossain keikalla, päättikin sitten ehdottomasti haluta rumpaliksi. Itse olin ollut edellisenä kesänä Partaharjulla raittiusleirillä, jossa pääsin soittamaan leiribändiin. Siellä opettajana toimi Jouko Mäki-Lohiluoma ja tuolloin sain ensi kosketuksen bassokitaraan. Kipinä siihen syttyi heti.

Aivan alkuun harjoittelimme yhteiskämpässä Pappilassa, jonne tarvitsi tuoda vain omat soittimet. Tässä vaiheessa settiimme taisi kuulua tasan kaksi biisiä: Rod Stewartin Sailing ja Juice Leskisen Viidestoista yö. Melko pian saimme treenikämpän Nuopparilta, josta Seinäjoen kaupungin nuorisotoimi tarjosi bändeille tiloja. Treenasimme ahkerasti, noin kolme kertaa viikossa, aina samoina tiettyinä kellonaikoina. Alkuaikoina harjoituksemme kuulostivat varmaan melko hirveiltä. Saatoimme esimerkiksi veivata yhtä ja samaa biisiä putkeen kymmeniä kertoja peräkkäin. Tämä johtui osaksi siitä, että halusimme kehittyä, mutta myös siitä, että biisivarastomme ei ollut vieläkään mittava. Ensin soitimme pelkästään lainabiisejä, mutta melko pian aloimme myös itse säveltää ja sanoittaa omia kappaleita.

Ensimmäisen keikkamme heitimme noin puolen vuoden jälkeen bändin perustamisesta Törnävänsaarella. Muistan että poikabändit pitivät tätä aivan ennen kuulumattomana, heidän mielestään ensimäistä keikkaa olisi pitänyt harjoitella vuosia. Olimme muutenkin ahkeria keikkailemaan ja maakunnan keikkapaikat ja tanssilavat tulivat tutuiksi. Pääsimme myös esiintymään kahdesti Provinssirockiin sekä kerran Nummirockiin, tosin vain pikkulavoille. Melkein aina keikkajärjestäjät halusivat keikkailmoituksessaan mainita, että Carillo on tyttöbändi. Tämä oli meistä melko ärsyttävää, vaikka tyttöbändit olivat tuolloin vielä melko harvinaisia.

Olimme kuitenkin aika suosittuja ja vielä nykyäänkin monet muistavat Carillon ja kertovat nähneensä meidät keikoilla. Teimme useita demoja ja omakustanteita, joista yhden julkaisi ranskalainen levy-yhtiö New Wave. Tuolla 1988 ilmestyneellä debyyttiäänitteellä oli covereina Minosa yhtyeen Juomarin laulu ja Latviksen (Jack's mother) Twist ja Kuka vei sen sydämen.

Kävimme myös Ranskassa ja Saksassa kiertueilla. Ranskassa meillä oli useita keikkoja Pariisissa ja lähikaupungeissa. Yksikin keikkapaikka oli tupaten täynnä ihmisiä. Olimme etukäteen sopineet, että saamme 25 frangia jokaisesta maksaneesta asiakkaasta ja keikan jälkeen käteemme lyötiinkin melko vakuuttavan paksuinen setelinippu. Meillä oli paljon faneja myös Puolassa ja Saksassa, ja he lähettivät meille fanikirjeitä. Tämä oli toki vähän kummallista, sillä lauloimme aina suomeksi. Ehkä se oli vain eksoottista. Taisimme olla myös vähän aikaa jonkun eurooppalaisen radioaseman listoilla Top 10:ssä, meidän jälkeen samalla listalla oli mm. New Kids on the Block.

Carillon kokoonpano pysyi sen lähes 10-vuotisen toimintansa ajan melko muuttumattomana. Vuonna -88 Marjo Uitto tuurasi vuoden verran bassossa, kun itse asuin Syyriassa. Alkuperäinen rumpalimme Satu Säilä vaihtui 90-luvun alussa Vesa Mäkyseen, ja aivan loppuvaiheessa saimme vahvistukseksi toisen kitaristin, Sancho Panza bändissä aiemmin soittaneen Keijo Pihlajamäen. Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan, ja Carillo hajosi lopulta siihen, kun lähdin opiskelemaan Saksaan.