Mikko Ristilä

Soittourani alkoi siitä kun oppikoulun käsityötunnilla tein ensimmäiset rummut kurkkupurkeista ja kalvot niihin apulantasäkeistä. Velimies Jesse (Jaakko) Ristilä oli saanut hankituksi sokeritoppa-Yamahan ja kitaran ja noilla vehkeillä me sitten kotosalla renkutettiin jotain.

Perheellä oli sen verran vähän rahaa, että ei ollu mitään mahiksia alkaa ruinaamaan rumpuja, joten piti ottaa käyttöön suunnitelma B. Postille viikonloppujakajaksi ja Seinäjoen Soitinkaupasta Haymanin rummut osamaksulla.

Jesse soitti jossain bändissä Seinäjoen postiautovarikon kellarissa ja jotenkin sain ujutettua itseni toiseksi rumpaliksi bändiin. Siinä yritin ottaa mallia siitä toisesta rumpalista ja saada hommaa kunnolla käyntiin. Jossain vaiheessa sain rumpuopetusta myös Välitoralan Kaitsulta Alakylän kaupan vintillä. Niihin aikoihin hankin myös Matti Oilingin rumpalin ABC opuksen missä opetettiin nuotinlukua ym.

1970-luvun puolessa välissä oli aika aloittaa bändin varsinaisena rumpalina ja ruvettiin soittelemaan Vallivaaran Harrin kellarissa ja perustettiin bändi nimeltä Pikkukalle. Minun lisäksi siinä soitti Jesse Ristilä, Ari Mäenpää, Jari Viitasaari, Antti Ojala ja Harri Vallivaara. Sittemmin bändin nimeksi muotoutui Jam Session Sextet ja isoveli Juha Ristilä tuli myös mukaan bändiin saksofonia soittamaan. Biisilista koostui Creamin, Mountainin, Purplen yms. biiseistä.

Päällimmäisenä ajatuksena oli koko ajan että keikalle pitäisi päästä tavalla tai toisella. Asiaa auttoi hieman se, että Tuurin Markun ohjelmatoimiston kautta päästin muutamia keikkoja soittelemaan mm. Markku Tuurin orkesterin lämppärinä. Myös joitain ravintoloiden päivätansseja päästin soittelemaan vaihtelevilla kokoonpanoilla. Muistan kun minulle oltiin varattu paikka kesän 1975 rippileirille ja samalle ajalle osui yksi harvoista kesän keikoista... päätös oli minulle helppo, kuka tarvii joitain rippikoulua, no en minä ainakaan...

1970-luvun puolivälin jälkeen pääsin soittamaan Barock nimisessä bändissä ja siinä soittivat minun lisäksi Ojalan Olge, Männikön Juha ja Kontusen Sampo. Biisit oli sellaista perus-rokin-renkutusta.

1970-luvun loppupuolella oli aika viedä asioita taas uudelle tasolle, perustettiin Rolling Band ja siinä soittivat minun lisäksi Jesse Ristilä, Juha Männikkö ja Sampo Kontunen. Bändillä oli hienot valkoiset esiintymiasut, ja osallistuimme bändillä myös Orkesterforum tapahtumaan Vaasan Sepänkylässä. Mieleenpainuvat keikat olivat Köyliön Lallintalolla kun soitettiin Royalsin lämppärinä ja Nivalan kaarihallilla päästiin brittibändi Alkatrazin lämppäriksi. Biisilista oli tanssittavaa rock/pop-musaa. Tämän bändin esikuvana taisi olla vaasalainen tanssibändi Zotch, jossa soitti mm. Mikko Rintanen kiippareita. Ainakin meillä oli muutama sama biisi listoilla ja samanlaiset valkoiset esiintymisasut.

1980-luvun taitteessa oli vuorossa Dakota, jossa soittivat minun lisäksi Jesse Ristilä, Juha Männikkö ja Jukka Kulmala. Tällä bändillä pääsimme alkuvaiheessa olevan Provinssirockin lavalle soittamaan. Huomion arvoista oli hienot eriväriset kokohaalarit esiintymisasuina. Bändi soitti groovaavaa musiikkia, mm. Stevie Wonder, Earth, Wind & Fire, Santana, Commodores, Chicago kokoonpanojen biisejä kuului ohjelmistoon.

1980-luvun alkupuoliskolla soiteltiin Jessen kanssa erilaisissa ravintolabändeissä. Mieleen on jäänyt kokoonpano, jossa olivat mukana Harri Vainiola ja Sakari Kuosmanen ja tällä poppoolla soitettiin jotain pikkujoulukeikkoja Sorsanpesällä.

Yksi kokoonpano oli trio jossa soitti pianoa ja lauloi Raija Uitto (os. Hietakangas), minä rumpuja ja Jesse bassoa. Virallisesti esiinnyttiin Raija Uitto yhtyeineen nimellä, vaikka minä ja Jesse nimettiin se Raija Uitto ja tukkijätkät.

Jesse muutti sitten Helsinkiin ja minulle tarjoutui paikka Matti Ågren Band nimisessä ravintolapoppoossa, jossa soittivat minun lisäksi Matti Ågren, Juha Saarinen ja Hannu Raja-aho.

Ravintolapoppoon lisäksi pian tarjoutuikin rumpalin paikka Big Saarinen nimisessä bändissä, jossa minun lisäksi soittivat Juha Saarinen, Matti Ågren, Hessu Laaksonen ja Tapio Jaskari. Big Saarinen bändi olikin sitten oman soittouran huipennus eli pääsimme tekemään muutamia levyjä, joissa oli yhtenä tuottajana TT Oksala. Lisäksi pääsimme Hittimittariin esiintymään Lapsisoturit nimisellä biisillä. Tuohon sitten loppuikin soittoura Seinäjoella ja tuli muutto pääkaupunkiseudulle.