Pakojänis

Jari Ketola (kitara, laulu), Erkki Nikkola (kitara, laulu), Mika Saari (basso), Markku Mäkiranta (rummut)
Myöhemmin rummuissa Jyrki Isohella ja hänen jälkeen Juke Sallinen

Erkki Nikkola muistelee:
Kesällä 1981 syntyi Lootuksen jälkeen hivenen kunnianhimoisempi kokoonpano Pakojänis. Itse soitin edelleen kitaraa ja lauloin, jurvalainen Jari Ketola soitti kitaraa ja lauloi jonkin verran, Mika Saari oli bassossa ja Markku Mäkiranta rummuissa. Jyrki Isohella tuli rumpaliksi 1983 ja hänen jälkeensä bändissä rummutti hetken aikaa Juke Sallinen. Harjoittelimme yhä vanhempieni talon kellarissa, mutta toisinaan myös Seinäjoen Nuorisotalolla Puskantiellä ja muutaman kerran Sallisen Juken treenikämpällä Kauhavalla. Vuoden 1982 vietin pääosin Oulussa suorittamassa kansalaisvelvollisuuttani, joten siitä tuli bändille automaattinen välivuosi.

Pakojäniksen ohjelmisto koostui kappaleista, jotka olivat enimmäkseen omia hengentuotoksiani, mutta muutama oli myös Ketolan Jarin kirjoittama, ja soittelimme lisäksi joitakin covereita. Tyyli vaihteli jostakin folkista ja bluesista jonnekin "taiderockin" ja progen suuntaan. Tämä tyylillinen epämääräisyys oli yhtyeelle sekä siunaus että kirous: toisaalta luokittelun puuttuminen antoi vapauden tehdä melkein minkälaista musiikkia tahansa, mutta toisaalta lokeroinnin vaikeus oli omiaan karkoittamaan yleisöä silloisessa musiikki-ilmastossa. Ehkä Pakojänis etsi koko olemassaolonsa ajan omaa tyyliään tai lokeroaan, löytämättä sitä. Kävimme kuitenkin äänittämässä kahden kappaleen demon Suikin Botniasound-studiolla syksyllä 1981.

Itselleni keikkailukin alkoi tässä kokoonpanossa. Pakojänis esiintyi mm. ravintola Cumuluksessa, Seinäjoen vanhalla nuorisotalolla ja ravintola Kroopissa, lähinnä Kemun tilaisuuksissa. Markkinointi oli enimmäkseen puskaradion varassa; paikallisissa sanomalehdissä ilmestyi pari bändistä kertovaa juttua. Osallistuimme myös pari kertaa Rockin SM-kisojen paikallisiin karsintoihin, taisivat olla vuosina 1981 ja 1983. Mainittavaa menestystä ei tullut. Lehtijuttujen mukaan kehityskelpoisuudesta ja hyvistä biiseistä huolimatta soitto oli haparoivaa ja soittajien esiintymisjännitys läheni paniikkia live-tilanteissa. Tämä haparoivuus tai hermoilu johtui ilmeisesti treenauksen vähäisyydestä ja satunnaisuudesta. Ketolan Jarin keksimä yhtyeen nimi taisikin kuvata hommaa kirjaimellisesti: olimme yleisön edessä vähän kuin "jänis ajovaloissa". Näihin epävarmuuden ja epämääräisyyden sävyttämiin olosuhteisiin yhtye sitten kaatuikin, ennen lupailtua Provinssirockin keikkaa. Laitoimme pillit pussiin vähin äänin kevättalvella 1984.

Seuraava kokoonpanoni oli keväällä 1984 syntynyt Munakan Mittausasema.