Skaljus

Timo Marttila (basso), Heikki Peltola (rummut), Timo Hietala (koskettimet, laulu), Kari Saarinen (kitara), Anssi Orrenmaa (saksofoni)

Allaolevan pitkän Skaljus historiikin tekijä on Anssi Orrenmaa. Historiikin kirjoittaminen alkoi 17.4.1981 ja päättyi 13.5.1981.

Seinäjokelainen pop-yhtye Skaljus toimi viiden vuoden ajan, loppuvuodesta 1973 jouluun 1978. Yhtyeessä soittivat Timo Hietala (=Vänkä), Timo Marttila (=Timo), Anssi Orrenmaa, Heikki Peltola ja Kari Saarinen. Kokoonpano pysyi alusta loppuun samana lukuun ottamatta kevättä 1977, jolloin Ismo Siren soitti kuudentena jäsenenä viulua.

Komppikitaraa soitti Kari, soolokitaraa Anssi ja bassoa Timo. Heikki toimi rumpalina ja Vänkä laulusolistina. Kari oli myös toinen laulaja, lopussa Anssi soitti saksofonia ja Vänkä kosketinsoittimia.

Skaljuksen syntyessä Vänkä oli 12-vuotias, Timo ja Anssi 13-vuotiaita sekä Kari ja Heikki 14-vuotialta. Viimeisellä keikalla soittajien keski-ikä oli 18,5 vuotta.

NUORISON MUSIIKKI 1970-LUVUN ALUSSA

Pop-musiikki omana taiteenlajinaan on vieläkin hyvin nuori ilmiö. Vuonna 1967, vain kuusi vuotta ennen Skaljuksen syntyä, tekivät Beatles, Rolling Stones, Pink Floyd ja Frank Zappa uraauurtavat levynsä. Vasta Sergeant Pepperin myötä alkoi sähköinen musiikki kehittyä meluisasta tanssimusiikista vakavasti otettavaksi kuuntelumusiikiksi.

Pääasiassa musiikin avulla länsimainen nuoriso loi hetkessä oman kulttuurinsa. Olivat teini-ikäiset toki ennenkin sävelistä pitäneet, mutta harrastus oli keskittynyt lähinnä tanssimiseen keski-ikäisten ammattimuusikoiden laulun ja pillien tahdissa. Tarpeeksi ihmettelemistä riitti vanhemmalla polvella jo siinä, kun nuoret tarttuivat 1960-luvulla itse soittimiin. Aivan tavatonta oli se, kun nämä alkoivat myös säveltää ja sanoittaa musiikkinsa itse. Liike alkoi Englannissa, Suomi kulki pari vuotta kehityksestä jäljessä.

Vuoden 1973 paikkeilla suomalainen nuoriso luki Suosikkia ja Introa, kuunteli Uriah Heepiä, Sweetiä ja Led Zeppeliniä sekä ripusti seinälle David Bowien, Sladen ja Gary Glitterin kuvia. Kotimainen rintama kulki Fredistä Hectorin kautta Jukka Toloseen. Parin vuoden päästä alkoi progressiivinen musiikki lyödä itseään läpi: Yesin, Pink Floydin ja ELP:n kannattajat siirtyivät Musan ja Soundin lukijoiksi. Juice Leskinen ja Hurriganes, ensimmäiset todelliset kotimaiset idolit nousivat listojen kärkeen pitkäksi aikaa.

Vähitellen soittimiin tartuttiin myös suurten kaupunkien ulkopuolella. Seinäjokelainen Super-Suikkis näytti Esko Jääskän johdolla mallia voittamalla pop-musiikin Suomen mestaruuden vuonna 1972. Tuohon aikaan Seinäjoella oli jo joitakin yhtyeitä, Suikkis ja Mad Genius ehkä näkyvimpinä. Varsinainen räjähdys nuorison soittoharrastuksessa - niin Seinäjoen seudulla kuin muuallakin Suomessa - alkoi kuitenkin vasta muutaman seuraavan vuoden aikana. Soittovehkeet olivat toki kalliita, mutta yhä useampi jaksoi käydä kesän töissä tähtäimenä jäsenyys rautalankabändissä.

I VAIHE : VUODET 1973 JA 1974 - SKALJUKSEN ENSIVAIHEET JA SYNTY

Edellisellä sivulla kerrottua taustaa vasten ei ole ihme, että joskus vuosien 1972 ja 1973 paikkeilla moni Seinäjoen Seudun Yhteiskoulun (SSYK) II C-luokkalainen nosti Landolan seinältä olkapäälleen ja suunnisti koulunsa kitarakerhoon soittamisen alkeita oppimaan.

Ilmeisesti keväästä 1973 lähtien kolme II C-luokan kitaristia - Kari Saarinen, Timo Marttila ja Anssi Orrenmaa - perustivat akustisen "yhtyeen" jo pidemmällä olleen Jouko Mäki-Lohiluoman kanssa. Jouko itse lauloi ja säesti, muiden rooli ratkesi sattumalta: Kari taisi osata soinnut parhaiten, kun sai komppaamisen tehtäväkseen, Timo soitti matalia kieliä ja Anssi korkeita. Kesän 1973 aikana soiteltiin ainakin lauluja Lady in Black, There Goes My Baby ja Intiaanilaulu. Syksyn alkaessa Jouko kertoi eroavansa yhtyeestä. Muiden kehitys oli ollut liian hidasta yhtyeen vetäjän taitoihin verrattuna.

Syksyllä 1973 monen SSYK:n soittelijan salainen haave täyttyi: musiikinopettaja Tuulikki Orrenmaan anomus toi koululle kaksi Eko-sähkökitaraa, basson, Star-rummut ja Yamaha-vahvistimen. Koulun pommisuoja täyttyi innokkaista muusikoista: Timon, Anssin ja Karin kanssa rämpyttelivät ja hakkasivat ainakin Visa Vihanta, Ari Kaipio, Kari Mattila ja Markku Latvala. Mitään yhteispeliä ei alkuinnostukselta kuitenkaan saatu aikaan.

Samoihin aikoihin kun soittimet siirrettiin auditorioon, joku keksi pyytää mukaan Heikki Peltolaa ja Timo Hietalaa eli Vänkää. Kaverukset olivat kyllä kovia musiikin kuuntelijoita, mutta soittamista ei kumpikaan ollut vielä kokeillut. Jalkapalloilu Törnävän Pallon riveissä oli Heikin ja Vängän ykkösharrastus.

Ensimmäiseen kokoontumiseen Vänkä ei kiireiltään päässyt, mutta Timon, Karin, Anssin ja Heikin yhteistyö taisi sujua aikaisempia kokoonpanoja paremmin, koska seuraavastakin harjoituksesta sovittiin.

Tämä olikin sitten tulevan Skaljuksen ensimmäinen kokoontuminen. Heikki hakkasi rumpuja ja Yamahan kaikki neljä reikää olivat täynnä: Karin komppikitara, Timon basso. Anssin soolokitara ja Vängän mikrofoni - suoraan Aiwan magnetofonista. Yhtyeen ensimmäinen kappale oli Vängän suunnittelema "A Song of Rain", jonka sanat olivat vahvasti Led Zeppelin-vaikutteiset. Vänkä kirkui repliikkinsä ilman säestystä ja välimeteli jäi muiden huoleksi. Sointukaava oli kunnioitusta herättävä: Cis-duuri, H-duuri, Fis-duuri ja Gis-duuri.

Harjoitukset jatkuivat samalla kokoonpanolla vuoden 1974 puolellakin. Ensimmäinen säilynyt kappalelista osoittaa, että helmikuun alussa valmiina oli viisi kappaletta: Song of rain, Potkut, Rock and roll part 99, Song on indians, Perhe perustaa pumpun.

Ensimmäisen konserttinsa (1) Skaljus antoi auditoriossa omalle luokalleen kahdeksas tai yhdeksäs toukokuuta 1974. Kaikki viisi soittajaa olivat III C-luokalta ja muut 35 kutsuttiin kuuntelemaan. Kutsua noudatti kolmisenkymmentä luokkalaista luokanvalvoja Leo Lähde muiden mukana. Yleisön hauskuttamiseksi ja oman epävarmuuden peittämiseksi olivat soittajat etsineet koulun varastoista itselleen naamiaisasut.

Alkuperäinen konserttiohjelma (Potkut, Song of rain, Kesäduuni blues, 'kustinen, Skaljus, Song of indians, All my loving, Ök-Ök, 'aska, Siideri-rock, Inspirointia) todistaa, että melkein kaikki kappaleet olivat omia tekeleitä. Skaljuksen historian ensimmäinen esitys alkoi kappaleella Potkut eli Prologi, tosin vähän huonosti: soitto keskeytettiin Karin kitaran epävireyden takia. Heikki oli ollut asialla, kun Skaljus odotti yleisöä ennen esitystä takakoppiin sulloutuneena.

Nimikkokappale Skaljus oli ehkä suurisuuntaisin yritys sisältäen jopa estottoman rumpusoolon ja yleisökohdan. Sanat olivat yhteistyönä tehtyä koulupoikahuumoria: 1. Kuu putosi kuutamossa kumoon. Puut irtosivat juurineen. Taivas aukeni, aurinko paisteli, kun sun kaljus näin.
2. Kuu palasi taivaalle. Puut juurtuivat maahan uudestaan. Taivas sulkeutui, aurinko simahti, kun sä peruukin sait.

Sanoituksen innoittajana taisi olla uskonnon ja käsityön opettaja Tapani Kuoppala. Liian paljas "kalju" naamioitiin sijoittamalla ässät molemmille puolille sanaa. Kappaleen nimi vakiintui vähitellen koko yhtyeelle, kun parempaakaan ei yrityksistä huolimatta (mm. Abel von Mogula) keksitty.

Kari soitti akustista kitaraa rauhallisemmassa 'kustisessa, Ök-Ök ja 'aska olivat rokahtavampia. Viimeinen numero ennen inspirointia oli illan hitti, Latvalan Marjukan seikkailusta kertova Siideri-Rock. Koko konsertti äänitettiin Timon nauhalle. Yleisilme on innostunut, epävireinen ja aidosti punkahtava. Soitto oli tietenkin hyvin alkeellista, mutta merkille pantavaa on oman musiikin luominen: mielikuvituksen vapaata lentoa eivät opitut kaavat vielä päässeet kahlitsemaan.

Läpi koko keskikoulun C-luokan pojat olivat musiikinharrastajien maineessa. Välitunnit puhuttiin musiikista, levyjen vaihtokauppa oli vilkasta ja monet soittivat itsekin. Kohta Skaljuksen konsertin jälkeen alkoivat Vesa Leppälä, Visa Vihanta, Jari Teperi ja Tapio Valkama kehitellä yhtyettä, joka myöhemmin sai nimekseen Spyders. Luokalla olivat myös fraasinikkari Ari Kaipio ja "taiteilija" Ari Leppälä, molemmat musiikin suurkuluttajia. Tytöistä lähinnä Täplä-jengi - Margit Luoma, Jaana Keltto, Raisa Hepo-oja ja Leena Laitila — seurasi Skaljuksen vaiheita tarkasti.

Kesäisin Skaljuksen toiminta oli koko sen elinajan hyvin hiljaista tai sitä ei ollut ollenkaan, näin myös vuonna 1974. Kesät kuluivat rippileirillä, kesätöissä ja matkustellessa, harjoitukset aloitettiin vasta koulun alkaessa. Ajanjaksolla kesäkuusta marraskuuhun Skaljuksella ei ollut koko toiminta-aikanaan kuin kolme keikkaa. Syksy näyttää yleensä kuluneen uusien kappaleiden opettelemisessa, keikoille mentiin vasta joulukuussa ja etenkin ajanjaksolla helmikuusta toukokuuhun.

Syksyllä 1974 Skaljus uusi ohjelmistonsa kokonaan, Juice Leskisen lauluja opeteltiin ahkerasti. Yhdessä Spydersien kanssa Skaljus antoi syksyllä uuden konsertin (2) C-luokalle. Noin 35:n hengen yleisö näki uuden Skaljuksen: omaperäisestä ensikonsertista oli siirrytty perinteisemmille linjoille, yhtään omaa kappaletta ei ollut ohjelmistossa. Seuraavan kerran Skaljuksella oli useampi kuin yksi oma kappale ohjelmistossa vasta vuonna 1977.

II VAIHE: KEVÄT 1975 - SKALJUS YLEISÖN EDESSÄ

Kevään 1975 aikana Skaljus opetteli esiintymistä. Seitsemän keikan ansiosta pahin jännitys ja "äkkiä lavalta pois"-tunnelma karisi pois, vaikka soitto ei vielä ollut läheskään valmista. Melkein jokainen keikka tänä keväänä merkitsi jonkinlaista askelta eteenpäin ja kohti suurempia ympyröitä.

Koulun kitaroille voitiin jättää hyvästit: Kari, Anssi ja Timo saivat tai ostivat omat soittimet. Kahdesta omasta kappaleesta huolimatta tämän kauden musiikkia ei voi sanoa millään tavalla omaperäiseksi. Huomio keskittyi ilsukelpoisten kappaleiden, ennen kaikkea rokkien, opettelemiseen. Skaljus oli tavallinen yrityksen ja erehdyksen kautta soittamaan opetteleva pop-yhtye.

Kevään esiintymiset alkoivat SSYK:n naistoimikunta Sestan ohjelmallisella illalla (3) helmikuussa. Yli satapäinen yleisö näki monta esitystä. Kolmen konserttikappaleen lisäksi koulun nuori yhtye sai soittaa lopuksi taustamusiikkia.

Varsinainen kynnys oli kuitenkin ilsuissa esiintyminen. Kauan alkaa ei ollut kulunut siitä, kun Skaljuksen soittajat olivat vielä itse ihmetelleet Mad Geniusta Poikalyseolla ja Barockia Yhteiskoululla. 23.2. 1975 Skaljus nousi sitten itse tuon saman yleisön eteen ilsuissa (4).

Toisena yhtyeenä soitti Erkki Hörpeli ja paikka oli Yhteiskoulu. Levottomasti nukutun yön jälkeen Skaljus esitti 25 kappaletta noin 250:lle kuuntelijalle ja tanssijalle. Hyvin ei tämä ensimmäinen varsinainen tulikoe onnistunut: "Skaljuksen historian suurin epäonnistuminen", lukee Anssin muistiinpanoissa. Seinäjoen ilsuissa oli kyllä tanssijoitakin, mutta suuri joukko "vakavampia" musiikin harrastajia tapasi ryhmittyä tiiviiksi rykelmäksi juuri soittajien eteen. Kokemattomalla yhtyeellä alkoivat tässä tilanteessa suunnitelmat seota ja kappaleiden tempo kiihtyä. Juuri näin kävi Skaljuksellekin.

Ensimmäinen keikkapalkkio, 250 markkaa, kuitenkin saatiin. Tutti Frutti, Metsämökin Tonttu ja Lucille ovat esimerkkinä ajan hengestä. Sooloja ei Anssi ollut jättänyt sattuman varaan, vaan ne oli kaikki suunniteltu etukäteen. Omakin kappale soitettiin: Timon säveltämä uusi Skaljus-kappale perustui vanhaan sanoitukseen, mutta soinnut ja melodia olivat uusia. Huippusävellys tämä "hittipiisi" joka tapauksessa oli tuon ajan taidoilla.

Mosquito sekä Sininen ja Valkoinen olivat uuden musiikinopettajan, Alpo Pellisen opettamia. Alpo yritti kehittää Skaljuksen laulupuolta panemalla jokaisen vuorollaan harjoituksissa muiden säestyksellä laulamaan Sinistä ja Valkoista. Heikin ei tarvinnut montaa tahtia esiintyä, mutta tuskin muidenkaan taidot häikäisivät.

Ensimmäiseen kilpailuunsa (5) Skaljus meni maaliskuun puolivälissä Vaasassa. Nuorison Taidetapahtumassa pop-sarjaan osallistui neljä yhtyettä, joista Skaljus sijoittui yllättäen toiseksi. Rokkipäät voitti ja vahva nimi Hänen Leipänsä (Gabrielin edeltäjä) jäi kolmanneksi. My Baby Left Me oli ainoa kappale, jonka Skaljus soitti. Karin näppäily, Vängän laulu ja riffi tekivät kappaleen alkupuolesta Skaljuksen tuonaikaisen huipun, mutta menestyksen salaisuus jäänee silti ikuiseksi arvoitukseksi. Tuomareita tuskin vakuutti esimerkiksi Anssin kitarasoolo, vaikka kielen venyttäminen olikin keksitty edellisissä harjoituksissa. Mukaansa Skaljus sai kunniakirjan ja kutsun mennä toukokuussa Helsinkiin Koulun Suurjuhlille. Ensimmäinen kokemus kilpailuista oli positiivinen ja sen saivat myös muut bussissa istujat paluumatkalla kuulla.

Huhtikuun puolivälissä Veikko Kankaanpää järjesti Skaljukselle mukavan keikan: päiväkonsertissa (6) noin 350:lle kansalaiskoululaiselle Skaljuksen 14:n kappaleen ohjelmisto sai hyvän vastaanoton. Tällä kertaa soittajat olivat itsekin tyytyväisiä esitykseen ja keikkapalkkiotakin tuli 25 markkaa.

Helsingin kilpailuun Skaljus ehti valmistaa uuden oman kappaleen: vain joitakin päiviä ennen lähtöä pidettiin kahdeksan tunnin mammuttiharjoitukset, joissa kehiteltiin ensimmäinen versio kappaleesta No Plans. Laulun nimi ja sanat otettiin hätäpäissään auditoriosta löytyneestä Melody Makerista. Kappaleen synty oli tyypillinen: Kari soitti pitkän sarjan sointuja mollisävellajissa kitarastaan pohjaksi, Vänkä lauloi päälle sointuvaihdoksia myötäillen.

Koulun Suurjuhlille (7 lähdettiin junalla viideltä aamulle 8.5.1975. Uudet blazerit olivat päällä ja nuoriso-ohjaaja Liisa Piirto matkaseurana. Kanssamatkustajiensa aamu-unet pilattuaan Skaljus saapui Helsingin rautatieasemalle ja matkusti vähän yli puolen kilometrin matkan Dagmarinkadulle komeasti kahdella taksilla.

Paikalla oli neljätoista yhtyettä, joista Skaljus soitti viimeisenä. Kokemattomuus tuli monella tavalla esiin: jännitys, pitkä odotus ja nälkä - syöminen kun oli unohtunut - veivät ponnen pois. Vieraita laitteita ei osattu käyttää: Timo joutui pyytämään apua volume-nappulan vääntämiseen ja yhtyeen balanssi taisi olla miten sattuu. Kuvaava oli Vängän ensimmäinen repliikki mikrofoniin: Tsö! Maalaispojat eivät pärjänneet pääkaupungissa. Liisa Piirto lohdutteli soiton jälkeen, värikin oli kuulemma jo loppupuolella alkanut palata soittajien kasvoille.

Raadin Klaus Järvinen, Kauko Saari ja Urpo Sorvali arviointi oli tietenkin sovitteleva: "Skaljus esitti tapahtumassa oman sävellyksensä No Plans, joka oli selvän kaksijakoinen: hidas alkuosa ja nopea loppupuoli. Alkuosassa oli miellyttävän rauhallinen tunnelma, joka tuntui sopivan bändille oikein hyvin, mutta nopeampitempoinen loppuosa ei oikein tahtonut "istua", mistä päättelimme, että kokoonpano lienee vielä varsin tuore."

Tapahtuman esiintyjistä jäi T-Team Skaljuksen mieleen: kitaristi Timo Oksalan johdolla yhtye soitti Sylvian ja 12-minuuttisen Echoesin vahvasti. Illan loppukonserttiin Kulttuuritalolle pääsi T-Teamin lisäksi neljä yhtyettä. Vapaalipuista huolimatta Skaljus valitsi loppukonsertin sijasta Linnanmäen.

Toukokuun lopulla Skaljuksella oli vielä kova keikkapäivä: päivällä kaksi päättäjäiskonserttia (8) ja illalla päättäjäisilsut (9), molemmat Yhteiskoululla. Konsertissa Skaljus soitti Tigerin ja keskipitkän No Plansin. Kummassakin konsertissa oli kolmisensataa kuulijaa ja muistiinpanojen mukaan soitto onnistui tähänastisista esityksistä parhaiten.

Illan ilsuissa vastasi Skaljus yksin musiikista, joten kappaleita kertyi peräti 42. "Taas huono esitys ilsuissa", lukee Anssin merkinnöissä. Yhtye ei ollut tyytyväinen soittoonsa, mutta hyviäkin kommentteja kuului. Yleisilme oli rokahtava, Hurriganesia ja CCR:ää oli opeteltu. Monen kuuntelijankin tiedossa taisi olla, että Balla-Balla oli omistettu Kuoppalalle. Moby Dick ja Black Night olivat merkkeinä pyrkimyksestä vähän painavampaan esitykseen. Yleisöä oli paikalla noin kolmesataa ja palkkio oli 1000 markkaa, suurin kautta aikojen.

Näihin aikoihin Skaljuksen vakinainen kannattaja- ja tarkkailuporukka oli jo muodostumassa. Oma luokka oli tietenkin aina ahkerasti paikalla. Soittajien sisarukset ja kaverit sekä SSYK:n kuorosta vähitellen muodostunut Seinäjoen Tyttökuoro kannustivat soittajia. Erikseen on mainittava Erkki Parkkali, joka antoi silloin tällöin äänensä Skaljuksen palvelukseen ja vieraili usein harjoituksissa kannustaen etenkin Timoa yhä kovempiin bassokuvioihin.

III VAIHE: ONNISTUNEIDEN KEIKKOJEN KEVÄT

Kesällä 1975 Skaljus ei soitellut, mutta syksyllä harjoitukset alkoivat jälleen. Keikkoja ei syksyn aikana ollut, mutta laitehankinnoissa mentiin eteenpäin: Timo osti Oranget, Heikki Hoshinot, Anssi Laneyt ja Kari vaihtoi kitaransa Hagströmiin. Tästä lähtien yleisön mieleen yhtyeestä jäi ensimmäisenä Heikin bassorummun Skaljus-teksti ja kaksi täysin samanlaista punaista kitaraa. Vänkä osti toisen mikrofonin "möltin" lisäksi.

Jossakin vaiheessa kaikki hankkivat vielä omat lisälaitteensa: Anssi ja Kari wah-wahit, Timo äänensärkijän, Heikki lehmänkellon ja Vänkä helistimen sekä myöhemmin lesleyn. Kun Skaljus ei ollut edes ahkerimpia seudun monista yhtyeistä investoimaan vehkeisiin, ei ole ihme että Seinäjoen musiikkikauppiaat, Puska ja Järvenpää, eivät pistäneet nuorison soittoharrastusta pahakseen.

Keväällä 1976 Skaljuksella oli kuusi keikkaa, joista jokainen onnistui mukavasti. Oppirahat oli selvästi maksettu edellisenä keväänä, liika jännitys ei enää päässyt pilaamaan esitystä. Ilsukappaleet olivat tavanomaisen rokahtavia, tosin usein pienillä kikoilla varustettuna. Konserttiohjelmistossa sen sijaan oli loppuvaiheessa havaittavissa pientä pyrkimystä vaativampaan musiikkiin. Kaikki omat ideat kerättiin No Plansiin, joka tuottikin sitten hyvän kevään päätökseksi Musan kuukauden bändi-kisan voiton.

Keikkakausi alkoi potkiaisilla (10) helmikuussa. Skaljuksen onnistuneen esityksen kuulivat mm. lukionsa lopettavat Matleenat.

Maaliskuussa Sesta järjesti ilsut (11), esiintyjinä kaksi neljännen C:n yhtyettä, Skaljus ja Spyders. Skaljus soitti kolmisenkymmentä kappaletta 250:n hengen yleisölle, ja nyt yhtye oli ensimmäisen kerran tyytyväinen esitykseensä ilsuissa. Uusia kappaleita parhaasta päästä olivat Nantucket Sleighride, Hey Joe ja Move Over.

Maaliskuun ilsuissa taisivat vehkeet olla ensimmäisen kerran Martti Jalavalta lainassa. Tämä outo Ahonkyläläinen musiikinharrastaja jaksoi tuoda laitteitaan pienellä hinnalla monelle Skaljuksen keikalle - mikäli muisti. Kohtelias Martti oli, erehtyi jopa kerran luulemaan No Plansia Pink Floydin tekeleeksi.

Huhtikuun alussa Skaljus soitti toisen kerran kansakoululaisille (12). Yleisömäärä oli noin 350 ja palkkiota tuli 150 markkaa, kuusi kertaa niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla.

12.4.1976 Skaljus antoi erään tarkimmin suunnitelluista keikoistaan, "Valoshow"-ilsut (13) Yhteiskoululla. Juhlasali oli koristeltu monin julistein ja Jalava toi vehkeittensä lisäksi väri- ja shokkivalot. Kappaleisiin sisältyi monta pientä pilaa, mukana olivat mm. neliääniset Happy Together ja zappamainen lil-lil-lii-kohtaus. 43:n kappaleen joukkoon mahtui monenlaista uuden musiikinopettajan Pentti Hakalan opettamasta Adios Muukalaisesta Born to Be Wildiin. Illan päätti Tunturi-mopedi, jonka sanoista osa oli suoraan mainoksesta, osa itse keksitty. Erittäin onnistunut tilaisuus, totesivat sekä soittajat että monet kuulijat. Keikkapalkkio oli peräti 900 markkaa, taisi olla koulun kuoro mukana järjestämässä.

Kevätparaatissa (14) Törnävän ammattikoululla 250 ihmistä kuuli mm. Skaljuksen ja Spydersien taitoja. Jalava kiristi soittajien hermoja myöhästymällä pahasti. Tämän hyväntekeväisyyskonsertin mainoksena julkaistiin lehtijuttu Skaljuksesta Etelä-Pohjanmaassa. Jälkeenpäin arvioiden Veikko Kankaanpää tavoitti artikkelissaan hyvin Skaljuksen silloisen tunnelman. Tuolloin huomio kiinnittyi kuitenkin lähinnä joihinkin hauskuuksiin kuten "jytäkaluston" hinnan yliarviointiin, päivä kerrallaan elämiseen, edistyksellisyyteen ja piristysaineisiin.

Toukokuun lopulla 1976 koulu lopetettiin jälleen päättäjäiskonsertilla (15). Skaljus soitti ainoana esiintyjänä kahdeksan kappaletta noin viidellesadalle ihmiselle. Skaljus oli kaavaillut ulkoilmakonserttia takapihalle, mutta sään vuoksi jouduttiin siirtymään sisälle. Jalava nukkui tällä kerralla pommiin, Esa Riskun kyyditsemänä hänet käytiin herättämässä ja vehkeetkin saatiin paikalle. Brain Damage, Mother Universe ja 16-minuuttinen No Plans osoittivat selvästi pyrkimystä kohti parempaa musiikkia. Joidenkin mielestä uudet kappaleet olivat ufoilua, osa lähtikin kesken konsertista. Osa yleisöstä piti musiikista, yhtye itse oli tyytyväinen esitykseensä.

Mammuttiversio No Plansista oli kevään aikana äänitetty auditoriossa Musa-lehden kilpailua varten. Nimi pysyi samana vaikka vanhat sanat korvattiin Vängän tekemällä dramaattisella englanninkielisellä kertomuksella parannuksen tekevästä murhamiehestä.

No Plansiin oli sullottu kaikki ideat yli vuoden ajalta ja se näkyi lopputuloksestakin: pitkästä Karin soinnuttamasta laulukohdasta siirryttiin kitarasooloon, jonka jälkeen mikään ei enää ollutkaan tavallista musiikkia. Hiljaisista huiluäänistä päästiin rajuihin riffeihin, itämainen kitarasoolo johti basso- ja rumpusooloon, tempo ja sävellaji vaihtuivat jatkuvasti kunnes lopussa taas palattiin alun lauluteemaan. Suurimman osan instrumenttikohdista oli säveltänyt Timo, "matemaattinen" sävellystyyli kitaroille tuotti jännittäviä tuloksia. Koko nauhoitus kuunneltiin kuunneltiin äänityksen jälkeen tyhjän koulun keskusradion kautta, ja jälkeen oltiin tyytyväisiä.

Kesäkuussa Skaljus hälytettiin hetkessä kokoon, kun joku oli ostanut Musan ja lukenut siltä seuraavaa: "Skaljus soittaa aivan omaa musiikkiaan, josta paistaa läpi kova kokeiluihin kohdistuva mielenkiinto. Lopputuloksessa on vielä kovastikin parantamisen varaa, mutta rohkean yrityksen myötä tuli ”kuukauden bändi”-titteli. Eiköhän pojista kuulla tulevaisuudessakin." "Omaperäisyys ja yhteensoittotaito ovat sellaisia asioita, jotka ovat vakavalle musiikin tekemiselle tuikitärkeitä. Myös musiikin vaikeusasteen kasvaminen asettaa entistä suuremmat vaateet soitolle. Tämän kaiken takia Skaljus saavutti tuon edellä mainitun arvonimen, vaikka sillä olikin vasta kolmanneksi paras yhteispistemäärä."

HARJOITUKSET SKALJUKSEN TAPAAN

Paria poikkeusta lukuun ottamatta Skaljus sai pitää harjoituksensa aina SSYK:n auditoriossa. Koulu oli soittajien kotien keskellä: Vänkä ja Heikki eli Hessu tulivat Törnävän suunnasta. Karin eli Kaken koti oli Kivistössä ja Anssin eli Aapon koti Kapernaumin suunnassa. Timo eli Pumppu tai Bundet asui lähimpänä, vain muutaman sadan metrin päässä harjoituspaikasta.

Ennen keikkoja pidettiin ylimääräisiäkin harjoituksia, mutta tavallisesti paikalle kokoonnuttiin kerran tai kaksi kertaa viikossa kuudelta. Joku toi avaimen ja "reharit", vehkeiden kasaaminen, alkoi - usein neljän miehen voimalla. Joinakin aikoina Timon myöhästyminen oli enemmän sääntö kuin poikkeus ja syyt olivat monet: päiväunet, unohdus, professorin vierailu, sedän uusi traktori... Nuhteluiden jälkeen kitarat viritettiin ja soitto alkoi.

Skaljuksella ei koskaan ollut johtajaa ja se näkyi myös harjoituksista: yleistä sekoilua vaientaessa uuden kappaleen opettajalla olivat äänijänteet kovalla koetuksella. Nuoteista Skaljus ei koskaan soitellut, sointulistoja sen sijaan käytettiin usein kunnes vaihdokset oli opittu ulkoa. Kun uusi kappale oli esitelty saivat kaikki kehittää sitä omaan suuntaansa. Nimenomaan omissa tekeleissä menetelmä oli hidas, mutta hedelmällinen. Musiikki kehittyi melkein tahti tahdilta ja usein oli mahdotonta sanoa kuka minkäkin idean oli keksinyt.

Usein joku kitaristeista oli opetellut uuden kappaleen kotonaan levyltä tai nauhalta ja opetti sen sävel säveleltä muille. Kun soinnut sitten kajahtivat, sai Vänkäkin kokeilla omaa osuuttaan. Aina ei sävellaji sopinutkaan laulusolistin äänialaan, mutta laskemisesta tai nostamisesta oli turha puhua kitaristeille: mistä otteet kerran oli opeteltu, siitä ne myös soitettiin.

Vähitellen soiton nauhoittaminen kehittyi omaksi harjoitusmuodokseen. Keikkaäänitysten lisäksi monet kasetit ovat täyttyneet raaemmasta materiaalista.

Vahtimestari Jussi Ranta oli luku sinänsä. Jussi pani huolenpidossaan soittajien elämän joskus lujille. Ylimääräiset kuuntelijat olivat Jussille myrkkyä, samoin epämääräiset harjoitusajat, paikkojen siisteys oli erityisenä huolenaiheena, samoin epäilykset jostakin ylimääräisestä kiusanteosta. Virkavallalla uhkaaminen, sähkön katkaiseminen ja tiukat puhuttelut olivat Jussin keinoja panna rauhanhäiritsijät kuriin. "Kyllä minä tiedän, pojat", muodostui yhdeksi C-luokan monista lentävistä lauseista.

Yhdeksän ja kymmenen välillä vehkeet kannettiin koppiin, ja yhdessäolo jatkui usein juttutuokiolla. Suosittu puheenaihe oli "minkälaisia vehkeitä ostaisin Skaljukselle, jos saisin lottovoiton" .

IV VAIHE : SYKSYSTÄ 1976 SYKSYYN 1977 - OMAN LINJAN ETSIMISTÄ

Ennen kesää 1976 Skaljus oli nuorten poikien rautalankabändi, omaperäisyys oli yhden kappaleen varassa. Tuon kesän jälkeen yhtyeessä tapahtui niin paljon muutoksia, että voidaan puhua siirtymisestä Skaljuksen uran jälkimmäiseen puoliskoon. Musan kilpailu oli vedenjakajana.

Syksyn alkaessa Anssi ja Timot aloittivat lukion ja Heikki kauppaoppilaitoksen Karin jäädessä suorittamaan keskikoulun viimeistä luokkaa. Tämän kauden lopulta lähtien alkoivat soittavat saada omia ajokortteja, mikä tiesi vanhempien "roudausajojen" vähentymistä. Isien autot sen sijaan joutuivat entistäkin kovemmalle koetukselle.

Suurimmat muutokset tapahtuivat kuitenkin soitinvalikoimassa. Timot vetivät johtopäätökset No Plansista: pelkkien rumpujen, laulun ja kitaroiden varassa oli enää vaikea tehdä musiikkia kiinnostavammaksi. Tämän ohjelmajulistuksen seurauksena Vänkä ryhtyi harrastamaan pianonsoittoa tosissaan, yhteinen sähköpiano hankittiin 1977. Anssi aloitti saksofonin ja Timo kontrabasson soiton. Kun vielä keväällä 1977 yhtyeeseen pyydettiin Ismo Siren Vängän naapurista viulua soittamaan, oli selvä että tyyli muuttui soittimien myötä.

Joulukuusta 1976 lokakuuhun 1977 Skaljuksella oli kaksitoista keikkaa; mukana oli hyvin monenlaisia esiintymisiä täysin toisistaan poikkeavilla ohjelmistoilla. Osa keikoista oli tärkeämpiä, osa vähemmän tärkeitä. Toiset onnistuivat paremmin, toiset huonommin. Parhaimmillaan Skaljus pystyi tarjoamaan mielenkiintoista kuultavaa.

Skaljus soitti ensimmäisen kerran ravintolassa (16) joulukuun alussa 1976. Sähköfirman 50-vuotisjuhlilla Lapuan Sampolassa yhtye onnistui jotenkuten viihdyttämään juhlijoita. Suurimman suosion Angie ja Haluan Löytää Uuden Laulun, jolta sitten kyllä useaan otteeseen soitettiinkin. Saksofoni törähteli tällä keikalla ensimmäistä kertaa.

Pikkujouluilsuissa (17) Skaljus soitti kolmelle ja puolelle sadalle ihmiselle 40 kappaletta. Chicagon I'm a Man oli kunnianhimoisin uusista kappaleista. Rahaa yhtye sai kauden kahdelta keikalta yhteensä 1250 markkaa.

22.12.1976 Skaljus sai hienon keikan: kahdessa koulujumalanpalveluksessa (18) oppikouluille yhteensä 1600 ihmistä kuuli Skaljuksen ja Periodin soittavan. Skaljuksen ensimmäinen kappale oli hyvin harjoiteltu ja suunniteltu sekoitus kappaleista A Whiter Shade of Pale, Sylvia, Wild World ja Karin säveltämä osa tulevasta Kuilusta. Pentti Hakalan sovitus Jouluyö, Juhlayöstä esitettiin lopuksi. Sen lisäksi että keikka oli muistiinpanojen mukaan eräs Skaljuksen parhaista esityksistä on se historiallinen myös siksi, että tuolloin Vänkä soitti pianoa - sähköistä - ensimmäistä kertaa yleisölle.

Helmikuussa 1977 Skaljus esiintyi jälleen potkiaisissa (19), mutta päällimmäisenä tuolloin olivat varmaankin mielessä lähestyvät pop-mestaruuskarsinnat Vaasassa (20). Helmikuun 21. päivä pidettyihin kilpailuihin valmistauduttiin huolella ja mentiin taistelumielellä. Oma pieni huutosakkikin tuli kilpaa seuraamaan, mukana olivat ainakin Hietalan Hilkka, Luomalan Pirkko, Luoman Margit ja Kelton Jaana. Takaisin kilpailuista tultiin kuitenkin häntä koipien välissä: sijoitus oli jaettu viimeinen sija kahdeksasta yhtyeestä. Ramblin’ Band sai jatkopaikan Helsinkiin ja Sallinen tuli toiseksi. Ultima Thule el pärjännyt hyvästä esityksestään huolimatta.

Skaljus soitti kilpailuissa kaksi omaa kappaletta, Tuskan ja Kuilun. Ismo oli ensimmäistä kertaa viuluineen mukana, saksofoni ja sähköpiano samoin.

Skaljus oli kehittänyt oman tyylinsä: raskasta ja mollivoittoista proggista, kappaleiden nimet ovat paljon puhuvia.

Kuilun aloitti Timon kehittelemä King Crimson-vaikutteinen jytä, joka kuitenkin latistui kilpailuissa: kun Anssin kitaran olisi pitänyt ujeltaa frippimäisesti, peittyi se kokonaan kompin alle. Huonon aloituksen aiheuttama kipsi oli turhan vakavien kappaleiden ohella toinen syy huonoon menestykseen. Kuilu jatkui rauhallisella laulukohdalla, jota seurasi Karin ilmava melodia. Loppupuolen trioli-riffi aloitti Vängän säveltäjänuran.

Kuilu pysyi suhteellisen hyvin sävellajissaan h-mollissa, mutta Tuska vaihtoi sekä tahti- että sävellajiaan keskikohdan "yhteentörmäyksen" myötä. Kappale näet kertoi havainnollisesti tarinan nuoren ihmisen itsemurhasta kuorma-auton pyörien alla. Tuskinpa löytyi kuivaa silmää kuulijoiden joukosta.

Paluumatkalla vakuuteltiin: musiikki ja kilpailu eivät sovi yhteen.

Uuteen kilpailuun mentiin jo seuraavalla viikolla. Raviradalla järjestettiin Seinäjoen osakilpailu Suosikki-lehden Rock-Rallysta (21) ja nyt oli Vaasan vahingosta viisastuttu: Tuska oli tipotiessään, kun kuusimiehinen Skaljus soitti Vapaaksi muuttuneen No Plansin ja Vängän ensimmäisen varsinaisen sävellyksen, Kallen. Kuudensadan ihmisen edessä Skaljus esitti mielenkiintoista musiikkia ja sijoittui Sallisen jälkeen toiseksi jättäen kaksi yhtyettä taakseen. Kuva ja nimet saatiin seuraavaan Suosikkiin. Anssin silkkipainokokeilut alkoivat kohta kilpailun muistoksi painetulla "Soft-Mock"-tarralla.

No Plansiin oli Takamaan Reijo tehnyt viereiset sanat ja Vänkä vähitellen kehitellyt oikein edustavan melodian, jonka laulamisessa Kari ja Ismo avustivat. Kun viululle oli vielä tehty uusia sovituksia, sai Vapaa lopullisen muotonsa siten vasta lähes kahden vuoden kuluttua syntymisestään.

Kallesta tuli Skaljuksen hittipiisi. Näppärään sävellykseensä Vänkä soitti pianosoolon, joka varsinkin myöhemmässä vaiheessa taisi olla Skaljuksen nautittavin solistinen suoritus. Myös Vängän sanoitus oli kovaa tasoa:

1. Nahkatakki, pääs ei lakkii, korkeet korot ja oma sakki: Kalle kova jätkä, vaikka kooltaan on vain pätkä.
2. Toiset sanoo: ka mikä kundi, mä en ainakaan tollanen olis. Ei se varmaan mitään tajuu, menon vain täytyy olla rajuu. Kyl me ollaan stailii...
3. Toiset luulee, toiset tietää, toiset kääntyy, toiset sietää: kuulut joukkoon jompaankumpaan, silti samaan ihmiskuntaan.
4. Vaan Kalle kasvoi aikuiseksi, aivan miehen mittaiseksi. Suli kova ulkokuori, kun ei enää ole nuori. Kalle on nyt mies!

Huhtikuussa 1977 Skaljus soitti Poikalyseon iLsuissa (22) ainoana yhtyeenä tarjoten kerrankin enemmän nähtävää kuin kuultavaa. Yhtyeen historian paras "lavashow" pystytettiin musiikin kustannuksella. Tarranheittely ja erilaiset pelleilemiset hauskuttivat ainakin soittajia itseään, varmaankin myös osaa yleisöstä. Illan sähköisyyttä lisäsi vielä kolme tekijää: Jalava myöhästyi täydellisesti, sähkölakko uhkasi tilaisuutta ja valvojana ollutta Heikki Särmöä puukotettiin. Kaikki päättyi hyvin: vehkeet saatiin Jukka Kulmalalta ja tulevaisuudessa Jalava vaihdettiin Suikkiin, sähkö ei katkennutkaan, Särmö parani ja puukottajakin saatiin parin päivän päästä kiinni.

Touko- ja huhtikuun aikana Skaljus äänitti (23) yleisradion studiolla neljä omaa tekelettään Terho Kempin johdolla. Soittimia oli paljon: Heikin rummut ja lehmänkello, sähkökitarat, basso, laulu, taputukset, Ismon viulu, Timon kontrabasso, Karin akustinen kitara, Vängän piano ja Anssin saksofoni. Nauhoituksen parhaat palat löytyvät ehkä Vapaasta, Kuilu ja Tuska ovat yleisilmeeltään melko junnaavia, mutta sisältävät joitakin valopilkkuja. Kalle on ainoa tasapainoinen esitys ja se myös valittiin maakuntaradion lähetykseen 23.4.

Samassa yhteydessä Risto Vuorinen haastatteli Vänkää ja Karia. Yhtyeen ikää oli koko ajan pyritty vähättelemään ja niinpä Kari kertoi Skaljuksen soittaneen "kunnolla kaksi vuotta", kun kolme ja puoli vuotta oli jo tullut täyteen. Vänkä kertoi Skaljuksen soittavan omia kappaleita vakavissaan ja muiden kappaleita mielenvirkistykseksi sekä valitteli samalla konsertti-keikkojen vähyyttä.

Huhtikuun lopulla Seinäjoen Tyttökuoro järjesti Yhteiskoululla "Teryleeni-ilsut" (24). Tilaisuutta mainostettiin ja valmisteltiin huolella, Suikki toi vehkeet ja äänitti keikan. Lavan taakse ripustettiin suuret Skaljus-verhot. Tarranheittelemiset, rokkiasut, suave ja hullu lavahyppely pitivät yleisön lämpimänä. Tuoreita hittejä oli opeteltu varta vasten: Urpon Pallo, Teryleeniä, Rokkilaulaja ja Kauppaopiston naiset aiheuttivat kohteliasta kirkumista.

27.5.1977 Skaljus soitti kolmannen kerran peräkkäin SSYK:n päättäjäisjuhlassa (25), tällä kertaa vietettiin peräti Kivistön lukion hautajaisia. Puntin bändin, koulun opettajien ja Ultima Thulen välissä Skaljus soitti seitsemän kappaletta, joista uusimmat olivat Savannah Woman, Smile Please ja Let It Grow. Suikin äänittämällä nauhalta Skaljus taisi jälkeenpäin kuunnella enemmän Ultima Thulen kuvioita kuin omiaan. Tällä kelkalla Ismo soitti neljännen ja viimeisen kerran Skaljuksen mukana. Hyvin Ismo sopeutui kuvioihin, vaikka olikin pari vuotta muita nuorempi ja suuntautui vakavammin klassiseen musiikkiin. Tiet erosivat kuitenkin, koska näytti siltä, että viululle ei ehkä tarpeeksi töitä tulevaisuudessa tulisi. Studioäänityksistä kuulee, millaisen jäljen viulu jätti Skaljuksen musiikkiin: etenkin Kuilun alussa ja Vapaan keskiosissa Ismo vetelee herkullisia kuviolta.

Kesällä 1977 Skaljus opetteli parisenkymmentä ravintolakappaletta. Jälkeenpäin arvioituna äkillinen siirtyminen omaperäisimmiltä linjoilta humpan ja valssin pariin vaikuttaa hieman oudolta. Taustalla vaikutti ehkä haave omista laulukamoista, joita voisi ravintolakeikoilla yrittää ansaita.

Ravintolamuusikon arkeen tutustuminen jäi joka tapauksessa yhteen keikkaan: heinäkuun puolivälissä Skaljus tuurasi Pruukin poikia Aapossa (26) ja sai soittaa uuden ohjelmistonsa Pihakoivusta Tulipunaruusuihin. Niin soittajat itse kuin kuuntelemassa ollut Teperin Jarikin taisivat tehdä saman havainnon: ravintolamuusikon huoliteltu ja tasapaksu rutiini ei onnistunut Skaljukselta.

Lokakuussa 1977 Skaljus soitti viimeisen kerran ilsuissa (27). Entisellä Yhteiskoululla, silloisella Kepon yläasteella, Storm ja Pruukin pojat soittivat tanssittavansa musiikkia, kun Skaljus kokeili seitsemää uusimpaansa. Mukana olivat Vängän sovitus Helpistä ja koko yhtyeen sovitus Wallensteinin Golden Antennasta. Ensimmäistä kertaa soitettiin Vängän uusi täysin instrumentti-kappale, joka sai nimekseen myöhemmin Tanssijan Painajainen.

Tämä Vängän mestariteos oli ensimmäinen Skaljuksen kappaleista, joka sisälsi monenlaisia yllättäviä kohtia, mutta pysyi silti kasassa. Vaikeusasteeltaan Tanssijan Painajainen oli Skaljuksen kappaleista ehkä ensimmäinen.

V VAIHE : NELJÄN KILPAILUN KEVÄT 1978

Keväällä 1978 Skaljus oli parhaimmillaan - onnistuessaan. Yhtye opetteli vain yhden uuden kappaleen, Svengaamaan, ja sen lisäksi soitti vain kolmea muuta kappaletta. Kilpailujen lisäksi ei muita varsinaisia keikkoja ollut.

Vängän vaikutus Skaljuksen musiikkiin oli tästä lähtien suuri. Pianonsoittotaito oli kehittynyt hienoksi ja säveltäjänä Vänkä oli ylivoimainen muihin verrattuna. Kalle ja Tanssijan Painajainen olivat Vängän sävellyksiä, Svengaamaan Vängän sanoittama yhteinen tekele ja Golden Antenna kaikkien sovitus. Kappaleet olivat sekoitus laulua, riffejä, breikkejä, sooloja, rytminvaihdoksia, yllätyksiä ja nyansseja. Etenkin äkillinen volyymin vähentäminen oli uusi tehokeino, jota käytettiin harkitusti.

Edellisestä vuodesta lähtien olivat Anssi ja Timot hankkineet lisää soittohommia. Kaikki kolme soittivat Puntin Big Bandissä eli Seinäjoen Nuoriso-orkesterissa ja hengellisessä Aikaa-yhtyeessä, Timot lisäksi Ultima Thulessa. Vaikka kaikki pitivätkin Skaljusta ykkösyhtyeenään, veivät muut menot vuoden 1978 loppua kohti yhä enemmän aikaa ja intoa Skaljukselta.

Ensimmäinen kevään kilpailuista oli Nuorison Taidetapahtuman Seinäjoen karsinta (28) Uimahalli-urheilutalolla helmikuun alussa. Pop-yhtyeiden sarjaan osallistui viisi yhtyettä, joista Skaljus ja Dakota menivät jatkoon. Skaljuksen esitys ei mennyt nappiin, mutta tarpeeksi hyvin. Kilpaan osallistunut Flower-Power oli entinen Spyders, rumpali vain oli vaihtunut Tuomen Kariin. Omien kappaleiden tyylikäs esitys ei riittänyt jatkopaikkaan, jo soitinvalikoima oli liian vahvasti jatkoonmenijöiden puolella. Visa, Vesa ja Jari olivat soittaneet yhdessä melkein yhtä kauan kuin Skaljus. Taidoissa tuskin oli eroa, mutta jostakin syystä Skaljuksen meno oli ollut innokkaampaa ja tiiviimpää.

Omassa sarjassaan pääsivät myös Puntin Bändi ja Aikaa-yhtye jatkoon, mutta tie nousi pystyyn jatkokarsinnassa (29), joka pidettiin 11.3. Lapualla. Pop-sarjassa Lapualla oli 18 yhtyettä, joista Skaljus soitti viimeisenä. Dakota, kuortanelainen Gabriel, kokkolalainen Solaris, alavutelainen Rett-Saapas ja Lex Kallio olivat näkyvimpiä ennen Skaljuksen vuoroa. Skaljus soitti Kallen, Tanssijan Painajaisen ja juuri valmistuneen Svengaamaan kappaleen harvinaisen virheettömästi ja sai myös yleisön mukaansa - mistä suuri ansio taisi olla Seinäjoen Tyttökuorolla. Tämä Skaljuksen ehkä paras esitys äänitettiin kokonaisuudessaan. Kalle toi mukanaan välttämättömän annoksen laulua, Tanssijan Painajainen sävähdytti tarkkuudellaan ja erikoisuudellaan, mutta parasta taisi silti olla Svengaamaan. Tässä Weather Report-vaikutteisessa kappaleessa olivat kaikki osat kohdallaan: Heikin rullaava viidakkokomppi, Timon ryömivä bassokuvio, sujuva laulu, svengaava riffi ja Karin eksoottinen kitarasoolo.

Jatkopaikkaan asti Skaljus ei hyvästä esityksestään huolimatta kovassa kilpailussa yltänyt, vaan sen saivat Gabriel ja Solaris. Gabriel soitti näillä leveysasteilla ennenkuulumattoman taitavaa moniäänistä ja vaihtelevaa proggista. Heikkoja puolia olivat ainoastaan tosikkomaisuus ja epävireinen laulu. Tuomaristo kirjasi havaintojaan yhtyeistä mainiten mm. seuraavia positiivisia ja tavoiteltavia piirteitä: omat sävellykset, dynaamiset vaihtelut, omaperäisyys ja puhaltimien käyttö - kaikki tuntuvat sopivan Skaljukseen.

Tuloksesta ei pahemmin masennuttu, uuteen kilpailuun mentiin jo viikon päästä. Pop-mestaruuskilpailujen 1978 Vaasan läänin karsintaa (30) Törnävällä edelsi Skaljuksen ja Ultima Thulen riita: kun muu Skaljus ei hyväksynyt Timojen esiintymistä molempien yhtyeiden riveissä, joutui Ultima Thule kilpailuaamuna perumaan osallistumisensa. Kolmikko Nikula-Pitkäkoski-Tammi kiristeli takarivissä yleisön joukossa hampaitaan ja loi kauheita silmäyksiä Kariin, Heikkiin ja Anssiin. Tämän historiikin tekijä tapasi Heikki Nikulan äskettäin, eikä tämä ollut enää kovin vihainen tapahtuneesta.

Skaljuksen lisäksi kilpailuun osallistuivat Flower-Power, Trikoo, Max, Dakota, Gabriel, Barock, Remax ja Rett-Saapas. Salintäyteinen yleisö näki keskilinjan voittaneen riemastuneen Skaljuksen esittävän illan ylimääräisenä päätösnumerona Svengaamaan kappaleen. Yhtye itse piti esitystään Lapualla parempana, mutta ei valittanut päätöksestä. Skaljuksen päävastustaja Dakotan kohtaloksi tuli basisti-laulaja Jukka Kulmalan Lapualla saama henkilökohtainen kunniakirja. Törnävän kappalevalikoima oli Dakotalla liian Kulmala-painotteinen, toki sellaisenaankin näyttävä. Progressiivisesta sarjasta jatkoon meni Gabriel ja uuden aallon sarjasta Rett-Saapas.

Kun vahva melodinen jytä Golden Antenna oli lisätty Lapuan ohjelmistoon, tarjosi Skaljus Törnävällä varmasti jokaiselle jotain. Popcorvan arvio Vaasa-lehdessä oli paras, mitä Skaljus on koskaan saanut.

Pop-mestaruusloppukilpailu pidettiin Lappeenrannan jäähallissa 7.5.(31). Kari ja Anu matkustivat paikalle junalla, muut neljä Marttilan Volvolla. Matkalle lähdettiin jo edellisenä päivänä ja illalla tarkastettiin soittopaikka. Polar hotellissa nukutun yön jälkeen tunnelma oli vielä aivan hyvä, kun Vängän kurkkukipukin näytti hellittävän.

Ensimmäinen takaisku koettiin Lappeenrannan rautatieasemalla, kun taksi kurvasi Volvon kylkeen ja kiisti syyllisyytensä. Tapaus ei voinut olla vaikuttamatta Timon ja samalla koko yhtyeen mielialaan muutenkin jännittävässä tilanteessa.

Parikymmentä minuuttia ennen omaa soittovuoroa koettiin toinen takaisku kun Anssin saksofonista katkesi tärkeä jousi. Kymmenen minuutin päästä vika oli korjattu kuminauhalla, joka pysyikin torven vakiovarusteena melkein kaksi vuotta. Saksofoni päästeli joitakin ylimääräisiä vingahduksia, jotka eivät sinänsä paljoa merkinneet, mutta vaikuttivat jälleen mielialaan ja keskittymiseen. Skaljuksen epävarmuus tuli sittenkin esiin ratkaisevalla hetkellä: oudot vehkeet, uusi ympäristö ja jännitys veivät rentouden ja voiman soitosta. Yli tuhatpäinen yleisö - joukossa mm. paikalle liftanneet Kelton Jaana ja Arposen Tiina - näki Skaljuksen keskeyttävän Tanssijan Painajaisen heti alkuunsa ja aloittavan sen uudelleen. Soiton jälkeen mentiin harmissaan kuuntelemaan esitystä nauhalta, eikä se niin pahalta kuulostanutkaan kuin miltä oli näyttänyt.

Hasse Wallin johtama tuomaristo sijoitti Skaljuksen viidenneksi keskityylin kahdeksasta yhtyeestä. Voittaja oli kouvolalainen Haukka ja toiseksi tuli Jam Rock Band Lappeenrannasta. Progressiivisen sarjan voitti lappeenrantalainen Farout, Sight Joensuusta tuli toiseksi ja Gabriel jäi heikon laulupuolen takia viidenneksi eli viimeiseksi. Uuden aallon voitto tuli Pohjanmaalle: Rett-Saapas Alavudelta pystyi loppukilpailuissa yhtä häikäisevän röyhkeään suoritukseen kuin alkukarsinnoissakin. Kirjoituskone- ja kastelukannusooloja ei usein näin arvovaltaisissa ympyröissä kuule.

Melko tyytyväisenä sijoitukseensa Skaljus saapui seuraavana aamuna kuudelta Seinäjoelle. Lappeenrannan kilpailu oli kuitenkin jonkinlainen käännekohta yhtyeen uralla, kärkipään sijoitus olisi varmasti antanut uutta pontta soitoille. Mikäli soitto olisi mennyt yhtä rennosti kuin parilla aikaisemmalla keikalla, ei ole sanottu etteikö Skaljus olisi voinut hätyytellä jopa kärkeä. Tilanne keskityylin sarjassa kun oli ollut siitä erikoinen, että lappeenrantalaista Jam Rock Bändiä ei taktisista syistä voitu panna ykköseksi, eikä voittaja Haukka mitään ihmeitä esittänyt.

Toukokuun lopulla Skaljus soitti vielä rentoutumiskeikan Marttilan puutarhassa (32), jossa Tuomas piti läksiäisiä luokalleen.

VI VAIHE LOPPUVUOSI 1978 - VANHA YHTYE

Syksyn 1978 kuluessa Skaljus opetteli viisi uutta kappaletta, jotka se esitti viimeisillä keikoillaan joulukuun yhdentenätoista päivänä. Päivällä Vaasaan läänin Kehittyvän Musiikin yhdistys (KEMU) järjesti koululaiskonsertin (33) Uimahalli-urheilutalolla ja illalla pidettiin KEMU:n neljäs klubi-ilta (34) Cumuluksessa.

Vajaat kolmesataa 12- ja 13-vuotiasta kuulivat Dakotan seuraajan Rolling Bändin, Skaljuksen, Stetsonin sekä Jussi & Boysien esitykset. Lennokkien lennellessä Skaljus soitti kappaleet "Enää 13 päivää jouluun" (Hesekiel), "Tonttujen Tanssi" (Svengaamaan) ja "Joulupukin Pajassa" (Tico-Tico). Esitys ei ollut paras mahdollinen, mutta nimikirjoitukset olivat silti kysyttyä tavaraa.

Hesekiel oli ryhmätyönä tehty selvä proggis, nimikin viittaa Gabrieliin. Teemankehittelynä Hesekiel taitaa olla Skaljuksen pisimmälle viety tekele, liiallinen kulmikkuus ja suunnitelmallisuus vain jäykistävät muuten hienoa kappaletta. Tico-Tico oli kokonaan Vängän käsialaa, kiihkeä meno huipentui kitaran ja pianon vuoropuheluun.

Klubi-illassa esiintyivät koululaiskonsertin neljän yhtyeen lisäksi Antero Peräsalo, Kamarikvartetti, Kanteletar ja Jouko Mäki-Lohiluoma.

Jouko oli päätynyt eri linjoille kuin hänen yli viisi vuotta aikaisemmin alkuunpanema Skaljus: hyvänä sanoittajana ja country-trubaduurina Jouko on saavuttanut jo valtakunnallistakin mainetta. Suikki oli seitsemännen kerran puolentoista vuoden sisällä miksaamassa Skaljusta - tällä kertaa ilman umpisuolta. Illan juontajana toiminut Jussi Raittinen oli kilpailuista tuttu ja esitteli Skaljuksen nyt viidennen kerran yleisölle.

Skaljus soitti seitsemän kappaletta. Aloituskappale Hesekiel taisi mennä parhaiten, Tanssijan painajainen ja Svengaamaan soitettiin vanhasta muistista. Tikapuita pitkin taivaaseen oli viimeinen oma kappale, joka tehtiin ryhmätyönä. Kappaleen alku oli progressiivinen ja jatko jatsahtava. Vängän säveltämä Iltasatu oli tyylikäs balladi, joka sisälsi mm. bassosoolon huiluäänillä. Tico-Ticon jälkeen Skaljus soitti viimeisenä kappaleena jatsiversion Valkeasta joulusta. Puolen tunnin ajan Skaljus oli esittänyt 300:lle ihmiselle hyvää musiikkia, mutta jollakin tavalla ilman parasta innostusta.

Suunnitelmissa oli äänittää kuluneen vuoden parhaat palat Suikin studiolla juuri ennen joulua, mutta tämä dokumentti jäi valitettavasti tekemättä kun Suikki joutui perumaan nauhoituksen. Jossakin vaiheessa puhuttiin vielä pyrkimisestä KEMU:n levylle ja Provinssirokkiin, mutta suunnitelmia ei koskaan toteutettu.

Skaljuksen uran loppu alkoi näkyä jo Lappeenrannan kisojen jälkeen, suhtautuminen musiikintekoon muuttui jollakin tavalla liian vakavaksi. Aikaa-yhtye teki huolettomia keikkoja ja Puntin Bändi oli vaihtunut Lukion jazz-yhtyeeseen. Ultima Thule soitteli Vängän uusia kappaleita sujuvammin kuin Skaljus. Kaikki Skaljuksen kappaleet eivät olleet aivan omia, niitä esittivät myös Aikaa ja Ultima Thule.

Skaljuksen lopettamisen välitön syy oli kuitenkin Anssin ja Timojen ylioppilaskirjoitukset ja Heikin viimeinen vuosi kauppaoppilaitoksessa. Ylioppilaskirjoitukset alkoivat helmikuun alussa 1978 ja loppuivat huhtikuussa. Loppukevät meni matkustellessa ja preppauskursseilla ja kun Heikki astui armeijaan kesäkuussa, ei kukaan enää ajatellutkaan Skaljusta.

Kun muut alkoivat vähitellen myydä vehkeitään pois, jatkui soittoharrastus vahvimmin Timolla ja Vängällä, jotka soittivat Ultima Thulessa sen hajoamiseen asti syksyllä 1980. Ultima Thule oli paljon KEMUn riennoissa mukana ja oli vähällä voittaa pop-musiikin mestaruuden keväällä 1980 Oulussa.

Tätä kirjoitettaessa ovat Heikki ja Pirkko juuri menneet naimisiin, Kari on ensimmäisiä päiviään siviilissä, Anssi astuu kuukauden päästä Porin Prikaatiin ja Timo opiskelee Oulussa.

Vänkä tuntuu olevan ainoa, jolla musiikki löytää tiensä ammattiin asti. Vuonna 1976 opetteli Skaljuksen rokkilaulaja soittamaan pianoa, ja kohta soivat myös kitara ja rummut. Vuonna 1978 Vänkä oli sanoittanut monta laulua ja säveltänyt kymmenkunta kappaletta, joista useimmat hyvin taidokkaita. Soitto- ja sävellystaito kehittyvät edelleen: huhtikuussa 1981 Vänkä voitti muiden jyväskyläläisten opiskelijoiden avustamana kaksi sarjaa valtakunnallisessa Opiskelija laulaa ja soittaa -kilpailussa. Eiköhän pojasta kuulla vielä tulevaisuudessakin!

KOKONAISKUVA SKALJUKSESTA

Ilman Yhteiskoulun vehkeitä ei Skaljusta olisi koskaan syntynyt.

Skaljus oli jokaisen soittajansa ensimmäinen yhtye ja lähes neljän vuoden ajan jokaisen ainoa yhtye. Aloitettaessa kaikkien soittotaito oli suurin piirtein samanlainen - lähes olematon - ja kaikki saivat oppinsa melkein pelkästään itseopiskelun kautta kotona ja Skaljuksen harjoituksissa.

Seinäjoen monien yhtyeiden joukossa ei taida olla toista, joka olisi toiminut yhtä kauan - viisi vuotta - samalla kokoonpanolla. Ratkaisevaa oli, paitsi soittajien soveltuminen hyvin yhteen, myös se, että uusia tavoitteita löytyi jatkuvasti.

Keikkoja Skaljuksella oli 34, mikä ei ole mitenkään erityisen paljon yhtyeen ikään nähden. Yksitoista kertaa soitettiin ilsuissa tai potkiaisissa ja kaksi kertaa ravintolassa. Erilaisia konsertteja kertyi kolmetoista ja kilpailuja kahdeksan kappaletta. 62 prosenttia esiintymisistä oli siten pelkästään kuunneltavaksi tarkoitettuja.

Yhteiskoululla Skaljus esiintyi viisitoista kertaa, muualla Seinäjoella kaksitoista kertaa ja kotikaupunkinsa ulkopuolella kuusi kertaa. Yleisöä keikoilla oli yhteensä noin 11 500, keskimäärin 350 esiintymistä kohti. Palkkiota yhtye sai kahdeltatoista keikalta, summa oli yhteensä 4700 markkaa. Luku on jo sellaisenaan selvä osoitus siitä, että raha ei ratkaissut: kaksisataa markkaa henkeä kohti vuodessa ei ole paljon, jo vehkeisiin upposi yhteensä arviolta 15 000 markkaa. Harjoituksiin Skaljus kokoontui karkeasti arvioiden runsaat kaksi ja puolisataa kertaa keskimäärin ehkä kolmeksi ja puoleksi tunniksi kerrallaan.

Harjoituksissa Skaljus on opetellut noin sataviisikymmentä eri kappaletta, yleisölle niitä esitettiin 525 kertaa - vähimmillään vain yksi ja enimmillään 43 kappaletta yhdellä keikalla. Omien kappaleiden määrä on yllättävän vähäinen, vain 18 kappaletta, joka sekin pienenee yhteentoista, mikäli ensimmäisen keikan tekeleitä ei oteta mukaan. Lainakappaleiden määrää lisäsivät eniten ilsukeikat: rahan perässä niihin ei menty, mutta ilsuista kieltäytyminen olisi tiennyt keikatonta eristäytymistä omien omituisuuksien pariin. Juuri monipuolisuus olikin Skaljuksen erityispiirre niin keikkojen kuin musiikinkin suhteen. Ravintolasta saatettiin mennä ilsuihin, niiden jälkeen kirkkoon ja kilpailuihin.

Alkuvuodet menivät soittamista opetellessa: ohjelmistoon sisältyi paljon rokkeja ja jytää; Beatles, Hurriganes ja Juice johtivat yksittäisistä inspiraation antajista. Soittotaidon kehittyessä siirryttiin vähitellen niihin kappaleisiin, joista Skaljus varsinaisesti muistetaan: No Plansiin, tuska-kauteen ja vihdoin täysin omalle linjalle vuonna 1978.

Loppuajan Skaljus soitti iloista ja yllätyksellistä musiikkia jota oli vaikea lokeroida kaavoihin. Omaperäisyys ja soitlnvalikoiman runsaus antoivat omaa väriään soitolle. Suurimmasta puutteestaan yhtye ei kuitenkaan päässyt eroon koko elinaikanaan: monen nuoremmankin bändin soittovarmuus oli parempi kuin Skaljuksella. Yllättävät virheet saattoivat koska tahansa heikentää muuten kypsää musiikkia. Skaljuksen vahvin valtti oli hyvin tehtyjen kappaleiden ilmeikäs sovitus ja yhteissoitto, ei niinkään sooloilu tai laulupuoli. Vänkä ja Takamaan Reksi tekivät joukon hyviä sanoituksia, mutta sävelet olivat sittenkin yhtyeelle tärkeämpiä. Lavaesiintyminen oli alkuaikoina toivottoman jäykkää, vasta musiikin vapautuessa alkoi yhtyeessä olla katsottavaakin enemmän. Kuuluisaksi ei Skaljus koskaan tullut. Lähinnä 1959-1964 syntyneistä seinäjokelaisista, etenkin kivistöläisistä, koostui Skaljuksen kannattajajoukko. Etelä-Pohjanmaan ahkerimmat musiikinharrastajat tunsivat yleensä ainakin Skaljuksen nimen, osa oli kuullutkin yhtyettä kilpailuissa.

Yksi Skaljuksen erityispiirteistä on tämä historiikki: suhteessa yhtyeen merkitykseen ja kuuluisuuteen taitaa Skaljus olla eräs maailman dokumentoiduimmista pop-yhtyeistä.

TARINAN OPETUS eli universaalinen loppuhuipennus Ross Russell on kirjoittanut Parker-elämänkerrassaan: "Kevyen (popular) musiikin tyyli näyttää kokevan perusteellisen muutoksen kerran neljässä tai viidessä vuodessa, ajassa jossa uusi teini-ikäisten sukupolvi saavuttaa enemmistön. Vanha sukupolvi ei muuta makuaan." Johtopäätös tuntuu yhä pitävän paikkansa, mutta jotakin on sitten 1950-luvun tapahtunut: entinen jako suureen kuuntelijamassaan ja pieneen eliittisoittajien ryhmään on tasoittunut. Välimaastossa on suuri joukko rämpyttelijöitä, kokeilijoita, omaksi ja ystäviensä iloksi harrastavia itseoppineita. Ehkäpä musiikki antaa eniten juuri tälle ryhmälle: musiikin kuuntelu on hyvä harrastus, soittaminen vielä parempi ja uuden luominen yksi parhaista.

Tätä kirjoitettaessa on Skaljuksen jälkeinen uusi sukupolvi jo tarttunut soittimiin - niin myös entisen SSYK:n auditoriossa - ja vanhoilla ei ole sanan sijaa. Vastareaktiona edellisen sukupolven koneistuville kiemuroille uusi aalto puolustaa jokamiehen oikeutta taiteentekemiseen.

SANANEN TEKIJÄLTÄ (Näin ne tekevät väitöskirjoissakin)

Tekijä on Anssi Orrenmaa. Historiikin kirjoittaminen alkoi 17.4.1981 ja päättyi 13.5.1981. Huomenna (14.5.) menen Helsingin yliopiston kopiokeskukseen ja toivon, että historiikin viimeinenkin vaihe onnistuu.

Kiitos kaikille niille, jotka ovat myötävaikuttaneet tämän historiikin syntyyn. Erityisesti kiitän Margit Luomaa kärsivällisyydestä ja kannustuksesta. Tarkemmin ajatellen omistan koko homman hänelle. Omistettu Margit Luomalle. Nyt se paukutus loppuu.

Osittainenkin lainaaminen suositeltavaa, mutta omankin voi kyllä ostaa.

Paljon ei jäänyt sanomatta. Toivotan jo etukäteen pitkäveteisiä hetkiä kaikille teille viidelle, jotka jaksatte lukea perusteellisen historiikkini.

Tämän Anssi Orrenmaan alkujaan paperille kirjoittaman tarinan kirjoitti tietokonemuotoon Botnia Beat päätoimittaja Latvis joulun ja uuden vuoden välillä 2020

Kuvat: Anssi Orrenmaan arkistosta