The Blueprints

Jouni Palovaara (laulu), Minna Hirvijärvi (laulu), Ari Antila (kitara, laulu), Ari Saari (kitara, laulu), Petri Välimäki (basso), Mika Lilja (rummut), Esa Ala-Ruona (koskettimet)

ARKISTOARTIKKELI.
Marraskuussa 1999 yhtye kirjoitti vasta-avatuilla kotisivuillaan näin:

The Blueprints on pääosin Seinäjoella kotiaanpitävä 10 v. vanha bändi, jonka jäsenet toimivat musiikin parissa sangen erilaisissa kuvioissa.
Yhtyeen musiikki on juurivoittoista laulu- ja kitarapainotteista melodista bluesrokkia.
Musiikin perussävyssä on havaittavissa paljon tuttuja elementtejä musiikin suurnimiltä, mutta missään vaiheessa ei haitaksi asti. Miessolistin äänessä on vivahdus Paul Rogersia, sovituksissa aavistus Little Featia, kitaroissa etelää sekä vanhaa Fleetwood Macia ja stemmat soi paikoitellen tosi komeasti.

Vuosien varrella The Blueprints on ollut välillä tosi iskukykyisessä vedossa mutta kaskien kannotkin ovat tulleet tutuiksi. Paha kolaus tuli kun alkuperäisrumpali Harri Ala-Kojola siirtyi Pepe Ahlqvistin Harp kokoonpanoon ja muutti pääkaupunkiin, kuten myös basisti Petri Välimäki musiikkiopintojaan täydentämään. Amerikkalaissolisti Alicia Johnston ei digannut kitarameteliä ja jäi tulematta nauhoituksiin, siirtyi Ressu Redfordin Sound of Rels kuvioihin ja sieltä Nebraskaan perustamaan omaa reggaebändiä.

- Soittotoiminta lamaantui muutamaksi vuodeksi miltei kokonaan ja tuntui vaikealta aloittaa tavallaan kaikki uudelleen alusta.Satunnaiset tuuraukset tanssibändeissä eivät kuitenkaan riittäneet ruokkimaan soittonälkää, ja perustriolla aloitettiin homma uudestaan rumpali Mika Liljan ja kotiutuneen basistin Petri Välimäen kanssa n. 2 vuotta sitten. Kun perusgroove oli kasassa otettiin toinen kitaristi Ari Antila uudestaan kehiin ja parit treenit ja homma oli taas kasassa.

- Solistit Joppe Palovaara ja Minna Hirvijärvi treenattiin sisään ilman komppiryhmää , ja keskityttiin laulamiseen ihan omana juttunaan. Satunnaiset unplugged keikat ovat tämän takia sujuneetkin erittäin luontevasti. Esa Ala-Ruona oli jo edellisessäkin kokoonpanossa soittamassa koskettimia ja nyt vielä percussioitakin soittava Esa täydensi ryhmää hienosti, kertailee tapahtunutta evoluutiota yhtyeen primus motor Ari Saari.

Levy yhtiöt ovat suhtautuneet orkesteriin sangen vastahakoisesti, johtuen musiikin genren pienistä markkinaosuuksista, mutta vihreää valoa on alkanut näkyä ja sen kannustamana The Blueprints on nyt julkaissut debyyttilevynsä. Hallilan Äänilähde oy on levyn kustantaja ja jakelun hoitaa Texicalli Records. Levyjulkkarikeikka pidetään Seinäjoelle 5.1. 2000 Wall Street ravintolassa klo 21.00.

Ymmärrettävästi ison kokoonpanon treenien sovittaminen kaikkien aikatauluihin sopivaksi lienee suoritus jo sinänsä niin miten palapelimainen lieneekään levyn syntyhistoria?

Sävellykset ja muu pääorganisointi ovat allekirjoittaneen tekosia, sovitukset ovat sorvautuneet soitettaessa ja lopetusraita on syntynut studiossa. Oman materiaalin lisäksi on äänitteelle otettu 2 lainabiisiä ja gospelhenkinen trad. aloituslaulu.

Levyn pohjat äänitettiin 2:ssa päivässä Seinäjoen vanhan kaupunginteatterin näyttämöllä livenä jo vuosi sitten. Soundwall Studio ja Petteri Karri hoitivat äänityksen hyvällä asenteella ja ammattitaidolla, ja useilta paikallisilta soittajilta saatiin apua vanhojen kosketinsoittimien ja vempeleiden haalimisessa
- Tämän vuoden kevät ja alkukesä kuluivat laulujen erittäin satunnaisissa äänittämisissä Seinäjoen Kaupunginteatterin pommisuojassa. Näytösten jälkeen oli laitteet käytettävissä , ja yön tunteina työpäivän jälkeen projekti eteni arvatenkin hitaasti. Kun saatiin käyttöön kaksi tavallista työpäivää niin laulut oli laulettu.

- Miksaus tapahtuikin sitten taas Soundwall Studiolla, jossa kovalevyäänityskalusto ja studion analogimyllyt synkattiin ja valjastettiin lisäkoneet hoitamaan sekvenssejä ja automaatiota. Miksaus sessio ei ulkoisesti vaikuttanut juurimusiikki sessiolta, mutta koneita käytettiin vain hyötytarkoituksiin ja asioiden kontrolloimisen helpottamiseksi. Masterointi tapahtui Finnvoxissa Pauli Saastamoisen toimesta. Alan ammattimiehen ottein Pauli hienoviilasi levyn yleissoundin lopullisesti mielestäni sangen nautittavalle tasolle.
Äänitteen perussointi on tietoisesti tehty miellyttämään sellaisen kuulijan korvia joka on jo aiemmin diggaillut oikeilla soittimilla soitettuja oikeita biisejä.

Levyllähän on mukana myös vierailevia muusikkoja?

- Leevi Leppänen on allekirjoittaneelle tuttu K.A.I orkesterin ajoilta ja Leevi lupautuikin soittamaan levyn percussio osuudet. Homma sai vielä lisäväriä kun harppuvirtuoosi Pepe Ahlqvist ehti lurauttamaan pari nasevaa sooloa oikeaan paikkaan.



Kuvassa solistina Alicia Johnston, rummuissa Harri Ala-Kojola