Kuumaa

1994-2000: Tero Kalliomaa (kitara, laulu), Jani Pihlajaharju (basso, laulu), Marko Joensuu (kitara), Ari Niemenaho (rummut)

Tero Kalliomaa muistelee:
Alajärveläisen Kuumaa yhtyeen  syntysanat lausuttiin alajärveläisessä anniskeluravintolassa 1993 vuoden lopussa. Jätkien aiemmat bändit olivat juuri hajonneet (Ruotsin Maajoukkue, Dr. Hurmio ja Läski Lårs ), joten päätettiin kasata uusi kokoonpano.

Kuumaa teki melodista suomirockia hyvällä asenteella. Töitä tehtiin tosissaan ja asiaan panostettiin. Alkuvuosina bändi teki muutaman demonauhan (Antti Rintamäen Studio, Kimmo Aholan AMS studios). Keikkoja bändi teki lähinnä lähialueilla.

Pokkailtiin Soundin demosedän merkkejä muutamia kertoja ja 1996 bändi valittiin Koff-Rock kisoihin sekä Rock-SM karsintoihin. Kisat eivät kuitenkaan tuoneet sen suurempia menestyksiä, mutta oltiin kokemusta rikkaampana.

1997 äänittimme Mika Sundqvistin MSL Studiolla omakustanne EP:n. Alkuvuonna 1998 tallenteesta painettiin 500 kappaletta Sadepäiviä... EP-levyä. Levyä promottiin lähes kaikkiin suomalaisiin radioihin ja muihin medioihin.

Kevättalvella 1998 bändi osallistui valtakunnalliseen ROCK98 kisaan Seinäjoella, kisassa taisi olla mukana myös Sara yhtye Kaskisista. Keikkailua jatkettiin tavalliseen malliin ja tehtiin uutta materiaalia. Levyltä tehtiin myös video Tv-tason laitteilla Juha Lakaniemen toimesta (video löytyy digitoituna youtubessa). Videolla osallistuttiin myös Oulun musiikkivideofestivaaleille.

1998 tehtiin vielä Aholan studiolla promo-sinkku Luigi.

Vuonna 1999 Kuumaa teki uutta materiaalia suunnitteilla olevaa uutta EP:tä varten, esituotantoa hiottiin ja tehtiin treenikämpällä huolella. Bändi valittiin ROCK99 kisaan Jyväskylään huhtikuussa 1999. Taso oli Jyväskylässä kova ja oli hyvä kokemus.

Samaan syssyyn Kuumaa valittiin valtakunnalliseen Rocklyriikka 1999 kisan finaaliin tekemälläni sanoituksella ja sävellykselläni Luigi. Bändi pokkaa kolmannen sijan kisassa. Kuollut Etana vie kisan ja Provinssikeikan.

Kesällä 1999 Kuumaa pääsee stadionkeikalle Rantarock 1999 promokiertueelle Alajärven pesisstadionille. Mukana oli mm. E-type, Nylon Beat...

Syksyllä 1999 alkoi toisen EP:n äänitykset Kimmo Aholan AMS Studiolla Kauhavalla. Äänitettiin viisi biisiä ja tarkoitus oli miksata levy Kimmon toimiessa tuottajana. Äänitykset saatiin hienosti purkkiin ja jäätiin odottamaan miksauksia.

Levyn varsinaiset miksaukset kuitenkin jäivät kun bändi hajosi ennen niitä. Monien asioiden summa oli ajanut soittajapojat erilleen. Näin tuli tiensä päähän KUUMAAn taru vuoden 2000 alkupuolella. Viimeiseksi jäänyt studiomateriaali miksattiin valmiiksi nopealla aikataululla Kimmon luona keväällä 2000.

Vielä syksyllä 2000 MTV3 Jyrki ohjelmasta Heta Hyttinen soitti että onko KUUMAAlla videomateriaalia näytettäväksi lähetyksessä. Olin vielä postannut viimeisen studiotallenteen heille. Eipä ollut videota, eikä enää bändiäkään. Olisiko Kuumaa lähtenyt lentoon vielä, kuka tietää?

Kaikella on aikansa!

Yhtyeen tuotantoa löytyy YouTubesta.


Mustavalkokuvat: Juha Lakaniemi, paikkana oli Rantarock Cd-tour 1999 Alajärvi


Kuva: Sari Palmu, paikkana oli ArtRock Cafe Ilmajoki ROCK-SM 1996 karsinnat