Kolmas nainen

Sakari Pesola (kitara, laulu), Raimo Valkama (basso), Pasi Kallioniemi (rummut, laulu), Pauli Hanhiniemi (laulu, koskettimet, huuliharppu, haitari), Timo Löyvä (kitara, laulu), Timo Kivikangas (kitara)

naisia saa aina odottaa... odotamme tarinaa.. odotellessa voit lukea vaikka Rasasta.

Arkistoartikkeli. Botnia Beat 2/1987

Hyvää iltaa METSIEN MIEHET

Kolmannen Naisen uudella älppärillä on hyvät saundit. Hyvä on saundi myös yhtyeen sisällä. Nuoren Naisen oppivuodet ovat takana ja bändi on valmis kohtaamaan kaikki haasteet. Siihen on varaa, kun viisikosta on hioutunut oikeaoppisesti työllä ja pitkämielisyydellä keikkoja himoava bändi. Kolmannen Naisen painoarvo Suomen kehissä on jo vankka - siitä kertoo Provinssirockin järjestäjien päätös sijoittaa alavutelaisjengi festivaalin parhaalle paikalle mahdollisimman hyvään esiintymisaikaan.

Paha minut iski -albumilla on kappale Takametsän Travolta. Se kertoo kaverista, joka tanssii itsekseen joka ikinen lauantaista saman tanssipaikan parketilla. Eivät pakkaset eivätkä tuiskut estä häntä tekemästä jokaviikkoista urakkaansa. Hiki valuu, kenkä piiskaa parkettia. Travolta uurastaa uupumatta illan loppuun asti.

Kolmannen Naisen ura on vähän samanlainen. Kaveripiiristä kehkeytynyt bändi havaittiin jo varhain kelpojoukoksi, mutta murtautuminen takametsistä otti aikaa. Porukka ei lannistunut, vaikka menestyminen ROCK-SM-skaboissa vuosia sitten ei avannut tietä listojen ykköseksi tai suureen keikkaputkeen. Kolmas Nainen jatkoi itsensä piiskaamista viikosta viikkoon omaksumallaan tyylillä. Se oli havaittu hyväksi keikoilla - miksi vaihtaa johonkin muuhun?

Esikoisalbumi myi niukin naukin tyydyttävät lukemat pohjustamaan ennen pääsiäistä -87 ilmestynyttä Paha min ut iski -levyä. Riku Mattilan tuottama levy on otettu hyvin vastaan. Se on esikoista moni-ilmeisempi. Tuottajan on onnistunut puristamaan viisikosta maukasta mehua, joka silti kirpaloi Kolmannen Naisen tapauksesa parhaimmillaan elävissä sessioissa.

Pauli Hanhiniemen piirtämän maailman tiet ovat laveat. Alavudelta Virroille pääsee upeaa Route 66:tta eivätkä rapakontakaisen maailman ’’haiveit ja hitshaikkerit” ole takametsien miehille tuntemattomia. Teiden parhaita puolia ovat ne tuhannet kuppilat, baarit ja saluunat, joihin Kolmas Nainen on jarrutellut reissuillaan.

BOTNIA BEAT teki Kolmannen Naisen kanssa tärskyt Sorsanpesälle kiirastorstaiksi Mämmi-Rockin baariin. Se oli luontevin ja molemmille osapuolille paras kohtauspaikka. Tapaaminen sovittiin iltakahdeksaksi. Kun Jacques Farelin viisarit osoittivat määräaikaa, iski Kolmas Nainen salamana takaapäin.

Haastattelu voitiin aloittaa. Paikalla alkuvaiheessa Pauli Hanhiniemi ja Timo Löyvä sekä BB:n toimitus Risto Vuorinen ja Latvis.

BB: Uuden älppärin ilmestyminen on noteerattu suorastaan ruhtinaallisesti verrattuna siihen esikoisen syntymiseen. Peeärrä on ollut uudella tasolla. Mitä on tapahtunut ja miksi?
Pauli: Eihän me tehty sen ekalevyn eteen oikeastaan mitään. Ei juuri mitään PR-hommia. Kaikki tuollainen oli tosi heikoissa kantimissa. Timo: Meillä oli nyt ihan virallinen lehdistötilaisuus ennen levyn julkistamista. Se pidettiin iltapäivällä ja levy julkistettiin illalla Tavastialla Hesassa. Pauli: Keskiviikkona oltiin Tampereella, siis päivää ennen julkistamista, ja siellä tehtiin jutut Soundiin ja johonkin Pankin lehteen. Seuraavana aamuna oltiin kahdeltatoista Radio ykkösessä ja vähän yli yksi Radio Cityssä ja kolmesta oli vastaanotto, jossa juotiin kahvia ja syötiin jäätelöä ja puhuttiin. Illalla oli vielä Rockradio. Ei mitään kovin mieletöntä, mutta aika paljon kuitenkin tapahtui.

BB: Onko tämä PR-puolen hoitaminen suorastaan pakkohomma nykyaikana? Pauli: Kai se on. Kyllä siitä on vitusti hyötyä bändille keikkojen ja sen sellaisten suhteen. Ennen ei osattu ajatella asiaa näin. Nyt sanottiin levy-yhtiössä, että voisi tästä nyt joillekin mainita. Ekalevyähän ei tosiaan myyty hirveästi. Ihmiset eivät yleensä edes tienneet sellaisesta mitään. Nytkin monet luulevat, että me ollaan tehty pari sinkkua. Nyt luulisi tietävän paremmin.

BB: Kun tätä uutta levyä on pariin kertaan ehtinyt kuunnella niin saundit ovat tosi kohdallaan. Mitä mieltä itse olette? Pauli: Nyt siellä alkaa olla jo muutama biisi tuotettu niin kuin pitää. Timo: Saundit on paljolti kiinni studiorutiinista. Kun tehtiin ekalevyä niin mehän oltiin siellä ku lumiukot. Pauli: Ei osaa aluksi vaatia itseltään tarpeeksi. Se riitti, että soitti oikein, ja että kaikki kuului suurinpiirtein. Timo: Mä muistan kun ensimmäisen levyn pohjat oli tehty niin tuntui, että voi juma kun tulee mahtava juttu. Ei osannut kritisoida sitä koska ei ollut saanut tehdä koskaan mitään kunnon studiossa. Vertailtiin treenikämpän suttuisiin nauhoihin. Nyt kun toisen levyn pohjat oli nauhalla, niin ainakin musta tuntui, ettei tästä kyllä tuu mitään. Loppuhionta muuttaa asua niin paljon. Pohjista ei voi paljon päätellä. Pauli: Raakamiksauksen ja lopullisen tuloksen välillä on suuri ero. Ja nyt rupeaa tietämään, miten se ero saadaan aikaan. Se on teknistä tietämystä. Ja onhan noita biisejä sovitettu vähän hienommin - me soitetaan hienommin niitä, ja tietenkin paremmin.

BB: Tuottajakin varmaan on kehittynyt tällä välillä? Pauli: Onhan Riku tuottanut aika monta levyä tässä välillä. Se on ollut paljon studiossa. Sekin varmaan vaikuttaa, että Riku tunsi jo meidät ja tietää mitä bändi haluaa. Riku pystyi nyt ottamaan huomioon sen mitä me haluamme eikä vain sitä, mitä hän haluaa. Timo: Musta tuntuu, että kun tehtiin eka levyä, niin Rikulla oli sellainen aika vahva rhythm and blues -ajatus meistä. Nyt toisella se ei enää välttämättä ajatellut saundeista sillä tavalla.

BB: Onko levyssä joku perussanoma ?
Pauli: Ei sen kummempaa kuin ekalevylläkään. Kyllä pelaan mielestäni samoilla ajatuksilla, jotka mua on aina kiusannu. Ei tämä mikään teemalevy ole. En ole muuttunut olennaisesti tässä välillä joten eivät sanoituksetkaan ole kovin olennaisesti muuttuneet.

BB: Kuuntelin tänne ajaessani autossa uutta levyä kasetilta ja huomasin, että lyhyessä ajassa tuli lauluissa esille kolme kapakkaa. Oli Asserin kapakkaa, Krokotiili-kapakkaa, oli Suzyn kapakkaa ja tuollaisia. Kapakka on arkipäivän realismia.
Timo: Jos meidän elämää vertaa kahden vuoden takaiseen niin kyllä nyt vietetään ainakin 400 kertaa enemmän aikaamme kapakassa. Ei niinkään yksityishenkilöinä kuin orkesterina.
Pauli: Kapakka, missä kansa viettää vapaa-aikaa juomalla mm. viinaa on aika rehellinen ympäristö kaiken kaikkiaan. Kun ihminen on kännissä niin ei siinä kyllä paljoa pysty kusettaan. Kyllä mua toisaalta viehättää kapakka ilmiönä.
Timo: Mä laittaisin kapakka -otsikon alle sen fiiliksen, mikä on yöllä, kun matkustetaan bussilla ja tulee avonainen huoltoasema, mistä saa piimää ja muna-anjovis-leipää. Kapakka ei ole vain viinanjuottoasema, vaan myös baari, kuppila.

BB: Ovatko uran alussa vallalla olleet haaveet toteutuneet rockbisneksessä omalta osaltanne?
Timo: En muista, olisiko mulla ollut minkäänlaista visionpätkää siitä, minkälaista rockbisnes voisi olla. On ollut positiivisia yllätyksiä ja toisenlaisiakin, mutta ei voi sanoa, ovatko haaveet toteutuneet.
Pauli: Alunperinhän meidän touhu oli sitä, että mennään jätkien kanssa soittamaan. Katotaan kuinka siellä käy. Se on toteutunut. Me ollaan menty soittamaan ja nähty kuinka käy. Rockmusiikki on touhuamista. Mehän ollaan touhuttu perkeleesti. Ei mullakaan ollut ihmeajatuksia. Siihen aikaan kun ruvettiin soittamaan, niin ne bändit Vaavit, Ypö-viidet ja sen aikaiset niin eihän ne olleet yhtään mitään. Ei mekään haluttu kuin soittaa vaan.

BB: Miten korkealle olette mielestänne päässeet Suomirockin tikapuilla?
Pauli: Tarpeeksi pitkälle.
Timo: Vaikea on tuollaista asiaa analysoida.
Pauli: Tulevaisuutta sä kuitenkin kysymykselläs kyttäät niin siihen voisi sanoa, että luultavasti keikkoja tulee entistä paremmin. Viime vuonna tehtiin 60 keikkaa. Se ei ole kovinkaan paljon. Jos saisimme lähemmäs sata keikkaa vuodessa, niin se olisi hyvä. Silloin saisi paremmin suunnitella reissu ja useammalle keikalle. Sitä mä kyttään tulevaisuudelta. Niin ja jos levyjä myytäisiin enemmän kuin ekaa, niin se olisi levy-yhtiön kannalta hyvä juttu. Saataisiin tehdä se kolmaskin. Ja jos bussi pysyy kunnossa ja jätkät terveinä, niin eikö se ole jo hyvä tulevaisuus.

Tässä vaiheessa baaripöytämme ohi alkoi vaeltaa omituisia eläimiä - karhuja, pupuja, näätiä ja mitä nyt takametsistä vain löytyy. Lastenteatteri Viipperö Seinäjoen kaupungista marssi kohti KEMU:n rakentamaa esiintymislavaa tarkoituksenaan avata Mämmirock poikkeavan luonnonläheisesti. Viipperön jälkeen astuisi lavalle Nights of Iguana ja sen jälkeen Tuomari Nurmio. Päätimme pitää breikin, jona aikana Kolmannen Naisen kaverit pääsisivät tungeksimaan juomiensa perään baaritiskille, Tuomarin setin jälkeen, noin 1,5 tunnin kuluttua jatkaisimme jutustelua.

Iguanat soittivat, Tuomari esiintyi ja Kolmas Nainen tuli tärksyille aiempaa vahvemmassa kunnossa. Joukkoon oli näet liittynyt Sakari Pesola, jonka sävellyksiä Hanhiniemen tekstit koristavat. Tuli siihen sitten myös rumpali Pasi Kallioniemi.

BB: Vastasiko tulevaisuus odotuksianne?
Pauli: Mikä tulevaisuus, Provinssista viime vuodelta?

BB: Niin!
Pauli: Ei vastannut. Liian vähän keikkoja, mutta muuten vastasi täysin.

BB: Ootteko katkeria?
Kaikki: Ei.

BB: Miksei tullut tarpeeksi keikkoja?
Pauli: Media ei ole meitä lellinyt. Jos se olis lelliny enemmän olisi tullut enemmän keikkoja. Ei missään muussa ole vikaa ollut.

BB: Onko teitä haitannut uran aikana se, että teitä on verrattu Eppuihin. Rockradion haastattelussakin sanottiin Kolmatta Naista köyhän miehen epuiksi, joskin sanottiin lisäksi, ettei siihen vertaukseen varmaankaan enää ole syytä?
Pauli: Ei se haittaa. Se on jo ohi. Eppu Normaaliin vertaaminen ei ole mennyt koskaan mun tajuntaan. Mehän soitetaan erilaista musiikkia kuin eput. Miksi verrata kun musiikki on ihan erilaista. Sikäli voi verrata, että mehän ollaan maalta kaikki. Ja ollaan kaveriporukka.

BB: Mutta alussa voitiin kyllä verrata. Soititte molemmat yhtä laidback -yhtä laiskanvetelästi.
Sakari: Me ei osattu soittaa paremmin. Hahahaa.
Pauli: Se oli Pasin syy — se on niin laidback. Hihii.

BB: Mikä sai sitten miehistymään ?
Sakari: Parta rupes kasvaan. Hormoonit-hormoonit.
Pauli: Mitä tarkoitat, että sai miehistymään?

BB: Niin, että on nyt roteva ote meiningissä.
Pauli: Jos oot nähnyt huonon keikan - oot nähnyt laiskanvetelää soittamista, mutta jos on ollut hyvä keikka esimerkiksi tosi kauan ennen kuin levyä julkistettiin, ja ennen kuin meillä oli mitään, niin et olisi varmaan verrannut mihinkään. Bändit ovat kaikki samanlaisia. Kaikki jätkät haluaa soittaa ja kaikki soittaa, joilla on bändi. On sitten jätkiä, jotka haluaa soittaa muttei niillä ole bändiä.
Pasi: On sellaisiakin, joilla on bändi, mutteivät halua soittaa.
Pauli: Meidänlaisiahan bändejä on paljon - sellaisia, jotka ovat olleet syrjäkylillä kaveripiirissä soittelemassa. Niitä on tuhottomasti. Me ollaan bändi, joka on saanut tehdä kaksi älpeetä. Ollaan tehty keikkoja. Ei me erota syrjäkylien bändeistä kuin siinä, että on pikkusen enemmän kokemusta. Ei me olla mitään erityisiä jätkiä, mutta meillä on ollut vitun hyvä säkä.

BB: Onkohan vaan noin?
Pauli ja Pasi: Ollaan me tehty paljon töitä. Ollaan älytty mennä oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, ja kysyä oikeaa asiaa, mutta ei me musiikin suhteen neroja olla. Kyse on suotuisista olosuhteista. Tästä minä lähden.

BB: Te olette alistuneet kolmanneksi naiseksi. Ketkä ovat ne kaksi muuta naista edellänne?
Pauli: Iines Ankka ja Mummo Ankka.
Sakari: Korjaan: Lines Ankka. Raimon (basisti) mummo luki Lines Ankka, koska iso I näytti ällältä.

BB: Aku Ankka oli suuri vaikuttaja?
Pauli: Nojaaaa. Ei suuri. On luettu.

Menimme katsastamaan Mämmi-rockin kehitystä.
Lavalla olivat jo F.M.E. & J. Talossa oli kiiras tunnelma.