Valse Triste

Kari "Wasky" Vaskivuoren koostama historiikki:

YKSI YHTEEN RIKKOUTUKAA
Valse Triste perustettiin alunperin kesällä 1983. Kitaristi Nyrönen, rumpali Tepe, laulaja Wasky ja basisti Joensuu treenailivat satunnaisesti viikonloppuisin Tepen kämpässä ja perheen olohuoneessa. Suurimpina innoittajina olivat enimmäkseen amerikkalaiset hc-bändit, kuten Negative Approach, Black Flag, Bad Brains, Circle Jerks, Scream etc. Tuosta ajasta ei oikein kellään ole selkeää muistikuvaa, eikä treeninauhojakaan ole säästynyt, mutta sahaus oli vastenmielistä. Oikeastaan bändi oli perustettu Tepen ja Nyrösen toimesta jo aikaisemmin nimen vaihtuessa lähes joka treeneissä. Musta Jumala ja Abortti nimellä ilmestyi pari zinehaastattelua ja Musta Jumala pääsi myös Katse huomiseen kokoelmakasetille sellaisten nimien kanssa kuten Terveet Kädet, Riistetyt, Kaaos ja Bastards. Sekasorto-nimiseltä kokoonpanolta löytyy treenikasetti vuodelta -82. Joensuu julkaisi Waskyn avustuksella myös Sekasorto zineä, jota ilmestyi viisi numeroa ja Trash Can Tapes kokoelmakasetteja yhdeksän kappaletta.

KAHTEEN PEKKAAN HAJOTKAA
Jossain vaiheessa VT:n toiminta siirtyi Kurikkaan kokoonpanon muutosten myötä. Tuolloin bändissä vaikutti kitaristina semilegendaarinen Teijo Lusa, jonka innokkuuden seurauksena maailmalle levisi vuoden 1985 treeneistä koottu nauha nimeltä "Palava Enkeli". Kasetilla yhdistyy täydellinen soittotaidottomuus kovan yrittämisen kanssa. Sen kuunteleminen tuottaa tuskaa karaistuneemmallekin VT-fanille. Lusa julkaisi myöskin Maailman Valot -zineä ja antoi epämääräisiä VT-haastatteluja lukuisiin pienlehtiin ja muilutti VT:n myös kokoelmakasetille "Nallet Tulee Oletko Valmis" (julkaisijana Tero Lehto). Meno hyytyi kuitenkin aika pian ja suunniteltu debyyttikeikka Ilmajoen Marrasrokissa kaatui basistin eroamiseen, jonka jälkeen bändin toiminta tyrehtyi pikkuhiljaa. VT:n jälkeen Lusa kasasi erinäisiä bändejä, joista tunnetuin oli Kansa vakuutus.

Teijo Lusa välihuomauttaa:

1985 kokoonpano:
Kari "Waski" Vaskivuori (laulu, kitara), Teijo "Tepe" Korkola (rummut), Esa "Hämppy" Silander (basso), Teijo "Tapi" Lusa (kitara)
1986 kokoonpano:
Kari "Waski" Vaskivuori (basso ja laulu), Teijo "Tepe" Korkola (rummut), Jari "Jary" Pikkumaa (koskettimet), Pauliina "Pawe" Heikkinen (laulu ja basso), Teijo Lusa (kitara ja laulu)

- Näillä kahdella kokoonpanolla ei tehty yhtäkään keikkaa, eli minä (Teijo Lusa) en ole soittanut yhdelläkään VT:n keikalla. Teimme yhden treenikämppänauhan (Palava enkeli, nauhoitettu syksyllä 1985, julkaistu 1986), jota myytiin ja levitettiin aika paljon, ja nauhoitimme kourallisen muitakin biisejä, jotka julkaistiin Sosiaalinen tilaus -kokoelmakasetilla (1986).

Wasky jatkaa:

KOLMAS KERTA KUNNIALLA
1986 uudet tuulet saivat Valse Tristen takaisin Kauhajoelle. Wasky ei jaksanut kulkea enää Kurikassa asti treeneissä, vaan hän hengaili mieluummin paikallisen Primitive-yhtyeen kämpillä. Ja kuin vahingossa bändit fuusioituivat. Uusi kokoonpano oli Wasky - laulu, Perälä - kitara, Janne - rummut ja Hämy - basso. Tällä porukalla VT teki ensimmäiset keikkansa vuonna -87. Hämy kuitenki kyllästyi pian ja alkuperäinen rumpali Tepe tuli tilalle. Tuohon aikaan Tepe soitteli useammassakin paikallisessa bändissä, kuten Christian ja Sound Of Impact. Uusitulla kokoonpanolla bändi teki vielä pari keikkaa ja kävivätpä he oikein studiossakin tekemässä kaksi demoa: "Voit ostaa revolverin joka 15. päivä" (-88) ja "Humalaisen poliisin pistoolipiippu oli ohimollani"(-89). Jälkimmäisestä piti tulla debyytti-EP, mutta kaikkien onneksi nauha seikkaili studiolla liian kauan. Seuraavana vuonna AAR-Records julkaisi kokoelma-EP:llään "Alternative Action" biisin "Emma Halonhakkaaja", joka varsinaisesti oli vain Jannen ja Tepen "studiokikkailu". "Maanalainen Vuosikerta 89" -kokoelma-LP:llä kiitetään VT:tä syystä etteivät saaneet toimitettua osuuttaan ajoissa. Pienlehtirintama sai lisää väriä VT:n taholta Jannen aloittaessa (-87) Mutiny!n ja Perälä teki pari numeroa sarjakuvalehti Huvikumpua. Vuoden -89 keväällä VT vaipui taas vaihteeksi koomaan ja syinä ne klassikot eli "velvollisuudet" isänmaata kohtaan sekä musiikilliset erimielisyydet, josta todisteena Jannen samanhenkisten kavereidensa kanssa myöhemmin perustama Can Can Heads.

NELJÄS SITTEN KAIKEN PILAA
Kesällä -89 Wasky ja Mikko (kurikkalainen antimuusikko, ex-Kansa vakuutus, Sound Of Impact ja VT:n satunnainen bussikuski) päättivät Puntalan punk-festivaalien humussa muodostaa VT:n uudelleen. Mukaansa he saivat suostuteltua viereisessä puskassa maanneen Tepen, josta tuli taas vaihteeksi rumpali. Ja koska Mikko ja Wasky olivat molemmat laulajia, kokoonpanoon merkattiin kaksi kultakurkkua. Basistiksi hommattiin Mikon kamu Kasari (ex-Kansa vakuutus) ja kitarassa jatkoi Perälä. Ensimmäiset keikat tehtiin -90 alkupuolella ja ensimmäinen EP saatiin ulos Joensuun Trash Can Records (jatke Trash Can Tapesille) -lafkalla ja loppuvuodesta toinenkin EP "Sietämisen Olematon Keveys". Aktiivista menoa jatkettiin myös -91, jolloin ilmestyi kolmas oma EP "Hyvästi nielurisat", sekä japanilaisen MCR Companyn julkaisema Valse Triste/Z-split-EP. Bändin pieni mutta fanaattinen fanijoukko kasvoi ja levyt myytiin loppuun hyvin äkkiä. VT alkoi saada pienissä piireissä mainetta omaperäisen musiikkinsa ja heikkopäisten keikkojensa ansiosta. 1992 tehtiin neljäs sekä viides EP "Varokaa kuulaa" ja "Pala palalta". VT osallistui myös historiansa ensimmäiselle kiertueelle nimeltä Trash Can Kierrätys, jolla oli mukana mm. Manic Toys, Jack Meatbeat ja Isebel's Pain. Noihin aikoihin alkoi Kasari katoilla omille teilleen yhä useammin. Muutamilla keikoilla häntä kävi paikkaamassa Hippi-niminen kaveri (ex-A.O.D., Kauhajoen thrash metal-ylpeys), johon jouduttiin turvautumaan Pala palalta EP:n sessioissakin ja tuon levyn kanssa oli sen verran muitakin ongelmia, että se saatiin pihalle vasta -93. Kasarin viimeinen keikka oli Seinäjoella 19.2.-93, mutta sen jälkeenkin hän on satunnaisesti vieraillut keikoilla laulamassa.

VAIKERRUSTEN KAUTTA VOITTOON
1993 puolella toimintaa alkoi rajoittaa entistä enemmän bändin levinneisyys pitkin Suomea ja em. Kasarin harharetket. Kerran kävi sitten niin, että Kasari katosi Kauhajoen ja Kurikan välille, kun olisi pitänyt lähteä keikalle Tampereen I-klubille. Pienen treenikämppäpalaverin jälkeen bändi päätti soittaa tutulle basistille nimeltä Raine (Publick Lost, Can Can Heads), joka lupasi käydä tsekkaamassa tilannetta, ja liki väkipakolla Raine pakotettiin autoon ja Tampereelle. Biisit Raine opetteli automatkalla ja bändi oli valmis lavalle. Keikka sujui sen verran hyvin, että myöhemmin Kasarin hävitessä lopullisesti kokoonpanosta, ei korvaajaa tarvinnut se kummemmin miettiä. Loppuvuodesta -93 oli Tepen vuoro siirtyä sivuun isän roolin velvoittamana ja hänen viimeinen keikkansa oli Kouvolan Sipparissa 5.12.1993. Uutta rumpalia ei tarvinnut kaukaa hakea, vaan tilalle otettiin ainoa mahdollinen tulija eli -86-89 -vuosien VT-rumpali Janne. Kokoonpanovaihdosten ja muun säätämisen ansiosta tuona vuonna ei studiossa käyty, hyvä jos treeneissäkään.

UFOKYPÄRIÄ, SADETAKKEJA JA VERKKAREITA
Ensimmäiset keikat uusi kokoonpano heitti tammikuussa -94. Uudistuneen VT:n esiintymiset alkoivat saada yhä kaoottisempia piirteitä. Toistensa rusikoinnin lisäksi soittajat alkoivat panostaa yhä enemmän myös visuaalisiin seikkoihin. Waskylla oli ollut jo aikaisemminkin tapana raahata lavalle takahuoneista löytynyttä rojua, mutta erään Kuopion Kierrätyskeskuksen keikan ansiosta villitys levisi muihinkin bändiläisiin ja he repivät henkareilta mitä kaameimmat vaatekappaleet niskaansa. Ennen erästä keikkaa I-klubilla kera Isebel's Painin Wasky rakensi ratsastuskypärästä ja autonantennista oman versionsa Isebel's Painin laulajan Jirin megafonikypärästä ja hommasi lainaksi vanhan pyörätuolin aikomuksenaan haastaa Jiri pyörätuoliskabaan. Harmittavasti Isebel's Pain ei sitten edes ilmaantunut kyseiselle keikalle. Mutta tämän seurauksena VT:n mukana alkoi kulkeutua kaikennäköistä krääsää, varsinkin kun käytössä oli pakettiauto ja ylimääräinen tila piti käyttää hyväksi. Onneksi tämä rekvisiittaremellys ei montaa vuotta kestänyt. 1994 uusin kokoonpano teki ensimmäisen EP:nsä "Mielipuolen onnenpyörä" ja -95 ilmestyi tupla-EP "Primer Pasiente", jossa samoihin kansiin laitettiin kaksi split-levyä, toisella levyllä kaverina tamperelainen Silmäosasto ja toisella Eevan Tyttäret Lappeenrannasta.

ETANAN RAIVOLLA
Vuosina 1996-98 bändi treenaili ja keikkaili harvakseen johtuen vaikka mistä syystä. Vuoden -97 kohokohta oli Ilosaarirock, jonka Töminäteltan isäntänä bändi sai kunnian toimia ja sen myötä lavalle päätyi jopa Juha Mieto. Loppukesästä ilmestyi seitsemäs EP "Hermovasara". Yllättäen bändin vankkumattomasta 7"-linjasta poiketen levy julkaistiin myös CD:nä, mutta 7"-version kansiin pakattuna. Levyjen erottamisen helpottamiseksi CD oli pakattu keltaiseen ja vinyyli vihreään muoviin ja molemmille versioille löytyy kolmiosaisista kansista omat etukannet. CD:ltä löytyy myös bonuspiiseinä "Primer Pasienten" VT-osuus. Useimmiten , jotka nekin yleensä tynkäkokoonpanolla Raine, Janne ja Wasky. Vapaamuotoisempien treenien sivutuotteena syntyi -97 em. henkilöiden noisebändi Murha Murha Itsemurha, joka pääsi jopa muutamalla keikalle ja sai aikaiseksi 7" EP:n ja pari kasettia.

TURHA RUOKKIA RUUMIITA
Kaikesta huolimatta uutta materiaalia kasaantui jopa niin paljon, että alkoi olla puhetta pitkäsoiton tekemisestä. Kuitenkin loppuvuoden -98 studiosuunnitelmat lykkääntyivät ja levyn äänitys siirtyi seuraavalle keväälle. Tammikuussa -99 Valse Triste heitti yhden uransa humalaisimmista keikoista Mustavihreillä Päivillä Tampereen I-Klubilla, minkä seurauksena Perälä huomasi homman käyneen itselleen sopimattomaksi ja ilmoitti lopettavansa. Viimeisen keikkansa VT:n riveissä Perälä soitti Kauhajoella 12.3.99. Perälä ilmoitti kuitenkin vielä olevansa käytettävissä albumin äänityksissä. Uudeksi kitaristiksi kysyttiin Silmäosaston Essiä, joka viiden sekunnin miettimisen jälkeen ilmoitti suostuvansa. Asiaa edesauttoi Silmäosaston aiempi lopettamispäätös. Pääsiäisenä VT kävi äänittämässä ensimmäiset biisit seinäjokelaisessa 8-raitastudiossa ja loput biiseistä soitettiin nauhalle toukokuun aikana. Lopullinen miksaus valmistui kesäkuun ekalla viikolla. Uusi kitaristi Essikin oli jo mukana äänityksissä lisäämässä kitaroita sinne tänne. Levyn julkaisija oli yllättäen hetken epäselvä, kun Joensuu ilmoitti Trash Can Recordsin rahapulasta, eikä VT:n omankaan tilin saldo satasta ylittänyt. Loppujen lopuksi levyn julkaisija löytyi hyvinkin helposti, kun syystä tai toisesta oululainen Solardisk ilmoitti halukkuudestaan levyn julkaisuun. Valse Tristen ensimmäinen kokopitkä CD sai nimekseen "Turha ruokkia ruumiita", josta ei valitettavasti ole vieläkään julkaistu vinyyliversiota.

TUORETTA LIHAA
Ensimmäinen keikka Essin kanssa heitettiin syksyllä -99 Kauhajoen Redneckissä, samassa paikassa missä oli Perälän viimeinen esiintyminen n. puoli vuotta aiemmin. VT pääsi soittamaan myös ensimmäistä kertaa kuuluisaan Lepakkoon, mutta saman tien myös viimeistä, koska kyseessä oli Lepakon Hautajaiset, josta tehtiin myös live-CD. Äänittäjien mokasta johtuen VT:n osuus hävisi taivaan tuuliin, ja tilalle levyn kasaajat laittoivat Turha ruokkia ruumiita CD:ltä napatun biisin. Kansipapereissa ei asiasta mitään mainita, mutta kyseessaä on siis studiobiisi eikä livetallenne. Vuonna 2001 ilmestyi EP "Humen giljotiini", jonka julkaisi Autotehtaat. Heti Essin tultua bändiin alkoi puheet ensimmäisestä eurotourista. Ja kuin ihan vahingossa kiertue toteutui vuonna 2001. Jannen vetäytyessä tourista, kysyttiin tuuraavaksi rumpaliksi Cause For Effectin Aria, ja samalla vaivalla päätettiin ottaa tourikumppaniksi CFE. Loppujen lopuksi keikkoja tehtiin kahdeksan Puolassa, Tsekeissä, Saksassa ja Belgiassa. Koska kiertue meni mukavasti, luonnollisesti puhuttiin myös uusintatourista jossain vaiheessa.

LIVE OR NOT?
VT:n agressiivinen keikkakäyttäytyminen oli koitua bändin turmioksi Squat Irmelissä Tampereella vuonna 2001. Tapahtumapaikkana oli vallattu talo ja sen viimeinen keikka. Tupa oli täpösen täynnä porukkaa enemmän tai vähemmän humalassa ja meininki oli sen mukaista. Kun Valse Tristen vuoro tuli, oli tunnelma kaaottisimmillaan. Esiintymislavan puuttuessa bändi ja yleisö oli samaa sekavaa myllerrystä ja keikan loppupuolella kävi kaltoin. Epäselväksi jääneessä tilanteessa Wasky jäi hullaantuneen yleisön jalkoihin sillä seurauksella että niskat murtuivat. Onneksi kukaan ei ruvennut nostamaan häntä ylös, sillä pienikin yritys olisi riittänyt hengenlähtöön. Halvaantunut Wasky vietiin ambulanssilla sairaalaan, jossa todettiin kaksi murtunutta nikamaa, selkäydinruhje ja neliraajahalvaus. Aluksi tilanne näytti todella pahalta, mutta muutaman viikon kuluttua onnettomuudesta raajojen toimintakyky alkoi palautua yhä lisääntyvässä määrin. Kolmen kuukauden päästä Wasky kotiutettiin ja ensimmäinen keikka oli 16.3.-02 Lempäälässä Mikon vaimon Tarjan synttäreillä. Tarja on itseasiassa se henkilö, joka pelasti Waskyn hengen tajuamalla ensimmäisenä onnettomuuden vakavuuden pitäen innokkaimmat auttajat aisoissa. Waskyn osittainen halvaantuminen on jäänyt pysyväksi, mutta se ei ole täysin estänyt VT:n toimintaa, vaan keikkoja on tehty aina silloin tällöin. Puntalassa 2002 Wasky esiintyi lauantain aikana peräti neljä kertaa, ensin kolme kertaa Murha Murha Itsemurhan kanssa ja lopuksi yllätyskeikka VT:n kanssa.

KOMPILAATIO
2002 amerikkalainen Six Weeks Records toteutti sen, mistä oli ollut silloin tällöin puhettakin. VT:n ensimmäiset EP:t vuosilta 1990-93 koottiin yhdelle CD:lle kera muutaman bonuspiisin ekoilta demoilta. Yli 70 minuuttia on kova pala kovemmallekin fanille, mutta kokoelman myötä moni sai kuultavakseen yhden tai useamman levyhyllystään puuttuvan EP:n piisit. Komeuden kruunaa hihanuotit, jotka ovat kirjoittaneet basisti Raine ja rumpali Janne, jotka eivät edes soittaneet vielä kyseisillä EP:illä. Kokoelmalle suunniteltiin jatko-osaa, jota saadaan tulevaisuudessakin odottaa ties kuinka kauan.

20 VUOTTA MAAN ALLA
Vuonna 2003 tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Valse Triste niminen kokoonpano ensimmäisen kerran rääkkäsi soittimiaan. Pitkä mutta hutera historia ei kuitenkaan sen kummemmin innoittanut bändiä mihinkään mittaviin 20-vuotisjuhliin. Mutta kun vahingossa Provinssi Rockiin saatiin keikka, niin sitä paisuteltiin juhlavuoden varjolla normaalia erikoisemmaksi. Salassa yleisöltä oli sovittu, että puolen tunnin esiintymisen jälkeen viimeisen biisin aikana lavalle hyökkää joukko naamiomiehiä, jotka "mukiloivat" VT:läiset ja riistävät heiltä soittimet ja jatkavat soittoa samasta piisistä. Lyhyen taiston jälkeen VT oli häädetty lavalta ja hetken VT:n biisiä soitettuaan naamiomiehet alkoivat esittää omaa materiaaliaan ja tässä vaiheessa osalle yleisöstä valkeni, että lavan oli vallannut helsinkiläinen Hero Dishonest. VT:n rivejä täydensi yllättäen myös entinen laulaja/basisti Kasari. Keikka onnistui esiintyjien puolesta hyvin, mutta lavan eteen määrätyt järjestysmiehet eivät olleet innoissaan bändeistä eivätkä yleisön juhlimisesta. Tilannetta kuvaa hyvin videokameralle tallentunut erään järkyttyneen järkkärin kommentti keikan loputtua: "Tämä oli varmaankin kamalinta musiikkia mitä olen ikinä kuullut". Kommentti on kuultavissa Hero Dishonest / Mukeka Di Rato split-EP:ltä.

Samana vuonna ilmestyi Deep Turtlen kanssa split-EP, joka rikkoo hieman tekijänoikeuksia. Etukansi kun on lainattu suoraan AC/DC:n High voltagesta tai no ei ihan, Angus Youngin naama on korvattu Waskyn pärställä. Äänitykset tehtiin niinkin mystisessä paikassa kuin Nirvankylän G-studiolla. Levyn piti ilmestyä Karjaan punkfesteille, mutta kansien myöhästymisen vuoksi piti turvautua erikoisratkaisuun. 100 ensimmäiseen levyyn kopioitiin nopeasti jossakin digipainossa kannet sikamaisen kalliilla. Sattumalta samaan aikaan seinäjokiselta kirppikseltä löytyi liki 80 kpl suomalaisia gospel-singlejä, jotka piti ostaa tämän VT/DT splitin kylkiäisiksi. Ja koska erikoispainosta oli 100, loput 30 oli ties mitä kirppariseiskoja. Levynkanteen lätkäistiin vielä tarra, jossa lukee "Karis-spesial. Med frisbee. /100". Temppu oli sikäli onnistunut, että kaikki sata myytiin kyseisenä viikonloppuna. Huvittavinta oli se kun yksi ekoista ostajista tuli hihkuen kysymään "että ei helevetti, mistä te ootte tämän löytäny?" Ostaja oli innoissaan juurikin siitä gospel-bonuksesta ja hän ilmoitti keräävänsä sen julkaisijan levyjä, mutta harmittavasti hänellä oli jo sama seiska. Siinä piti sitten ruveta tutkimaan, että olisiko muissa bonuksissa jotain puutelistalta, ja hallelujaa, sellainenhan löytyi.

JATKOA SEURAA...


Pohjanmaa rock -bändikatselmus Teuvalla 1987. Kuva: Latvis


Valse Triste 1985: Waski, Tepe, Hämppy, Tapi. Kuva: Pauliina Heikkinen.


Nuorisotalo Räimiksen rappusilla Kauhajoella. Kuva: Latvis

Kauhajoen Krouvissa. Kuva: Latvis


Seinäjoen Nuorisokeskuksessa. Kuva: Latvis


Seinäjoen Nuorisokeskuksessa. Kuva: Latvis


Nummijärven juhannustunnelmaa. Kuva: Latvis