Celesty

Ari Katajamäki (basso), Jere Luokkamäki (rummut), Tapani Kangas (kitara), Kimmo Perämäki (laulu), J-P Alanen (kitara), Juha Mäenpää (koskettimet)

Tapani Kangas muistelee
Itselleni Celesty tuli kuvioihin kun Rioters kokoonpano oli hiipunut. Vuonna 1998 perustetu Celesty harjoitteli Kasperin nuorisotilan alakerrassa lähes koko aikansa. Yhtyeen tuotanto oli omaa. Sävellysprosessi oli alkuaikoina usein muutaman jäsenen vastuulla, mutta vuosien saatossa ideoita alkoi tulemaan muiltakin. Joku teki raakileen, josta yhdessä rakennettiin kappale. Celestyn musiikissa oli vahvasti mukana fantasiatarina, jonka taustalla minä ja Jere Luokkamäki olimme. Lyriikat olivat siis pääasiallisesti meidän tekemiä. Keikkasetissä oli lähes poikkeuksetta aina yksi tai kaksi lainakappaletta, usein encorena ja lähinnä kunnianosoituksena jollekin esikuvalle esim. Stratovarius.

Varhaisaikoina Celesty osallistui Marrasrock tapahtumaan. En halua kuulostaa "kehuskelevalta" mutta olimme tuossa vaiheessa jo ”valmis yhtye” ja lähellä levytyssopimusta, joten ymmärrän että emme voineet kisaa voittaa ja saimme vain kakkossijan sekä ylivoimaisesti "yleisön suosikki" voiton. Ei se silloinkaan tuntunut mitenkään pahalta, vaan oli täysin ymmärrettävää, koska kisassa mukana olleet muut yhtyeet olivat enemmän uransa alkuvaiheessa, kun meillä taas oli valmista levytettävää materiaalia yms. parisen tusinaa biisejä.

Esiintymisiä oli aina pienistä pubeista erilaisiin underground tapahtumiin. Ja DIY-festivaaleista isoihin festareihin mm. Provinssirock ja Nummirock. Myös lähialueen nuorisotilat tulivat tutuiksi, sekä "isoon kirkoon" rokkibaarit. Unohtamatta Mietaa, Halkosaari, Evijärvi yms. keikkoja. Joskus lämppärinä ja joskus jopa ihan pääesiintyjänä vaikkapa bändi-illassa. Saimme paljon huomiota myös Mikserinetissä.

Celestyllä oli hieman show-meininkiä, myöhemmässä vaiheessa taustanauhat ja "show" oli enemmän kokonaisuus.

Ja sitten kohta lähdettiinkin menemään "vähän kovempaa". Nopeatempoinen sankarihevi kiinnitti huomiota Euroopassa ja ensimmäinen levydiili saatiin Espanjasta. Kolme levyä tehtiin Espanja/Japani yhteistyössä eri levy-yhtiöiden kanssa ja tämän jälkeen Spinefarm kiinnitti meidät yhden levyn ajaksi.

Bändillä keikkailtiin vuosia, käytiin myös ulkomailla keikkailemassa ja saavutettiin jonkinasteista suosiotakin. Kaupallisen koneiston kanssa Celesty oli aika pitkällä; levyt olivat levy-yhtiöiden julkaisemia ja merchandise tuli tietysti sitä kautta. Oli myös ammattimainen keikkamyynti. Levyjä löytyi ihan kaupoista ja TP-myyntilistallakin poikettiin. Ja menestystä tuli niin, että se varmisti aina sopimuksen seuraavaan levyyn.

Genren piireissä ensimmäinen levy Reign of Elements on saavuttanut jonkinasteisen klassikkostatuksen. Celesty oli mukana Helloween sekä Megadeth tribuuttilevyillä. Ja vaikka bändi on hiljaiselossa, soitettiin 20v juhlavuonna kyseinen levy alusta loppuun Nummirockissa, jossa keikkoja tuli uran varrella tehtyä useita.

"Rahallista menestystä" ei voi sanoa tulleeksi, mutta sensijaan elämänkokemusta miljoonissamäärin ja hienoja muistoja joita ei päivääkään kadu. Plus musiikki ammattina edelleen.

Celestyn discografia Discogs sivustolla. Celestyn historiaa löytyy lisää metalli-archive sivustoilta.