Harri "Vainu" Vainiola

Vainu muistelee: Musiikkihomma lähti Kuortaneella, olin varmaan joku 2-3-vuotias. Olin polvillani maassa ja isäni pianohaitaria vedin peukalolla. Se on ensimmäinen muistikuva, että sain instrumentin kouraa. Isäni soitti haitaria, pianoa ja viulua.

Sitten muutettiin Kauhajoelle. Kun olin ekaluokalla isäni osti pienen pöydällä pidettävän sähköharmoonin, ei ollut polkimia kun flekti puhalti sitä ilmaa. Sillä sitten soittelin.

Kauhajoella oli Pussisen kultasepänliike, joka myi myös kitaroita ja sain ensimmäisen Landolan. Olin varmaan joku tokaluokkalainen, tämä oli vuonna 1961.

Siellä yhteiskoululla kävi Seinäjoelta joku pianonsoiton opettaja. Pari kertaa kertaa kävin tunneilla ja se oli jotain Aaronin pianokoulua. Ei kiinnostanut tippaakaan. En saanut siitä sormiharjoittelusta mitään irti kun olin jo opetellut soinnuttamaan kuulemiani kappaleita ja osasin duureja ja molleja.

Sitten kun olin 10-vuotias niin muutettiin Seinäjoelle 1963. Sitten kohta tutustuinkin Suikki ja Mikko Jääskään kun he asuivat suhteellisen lähellä kun asuin Rajakadulla Kapernaumissa. Mikko oli mun ikäinen ja harrastettiin yhdessä valokuvausta, mutta musiikki oli pääasia. Mikko soitti kitaraa ja minä rumpujakin. Suikilla oli jo silloin ekoja bändejä, mutta oltiin Mikon kanssa vielä liian nuoria niihin, meni vielä muutama vuosi ennenkuin oltiin mukana Suikin bändissä.

Olin siinä jo kaikenlaista musiikkia kuunnellut, mutta kun kuulin ekaa kertaa Beatlesin Rock'n'roll musicin radiosta niin se kolahti todella kovasti, se laulusoundi ja koko meininki. Se ei ollut sitä Hummani hei -iskelmää saati sota-ajan laulelmia mitä radiosta yleensä siihen aikaan tuli.

Kymmenen vanhana olin ekaa kertaa soittamassa lavalla. Oltiin isän ja äidin kanssa Laihilla yksissä isän työkaverin häissä. Siellä oli eräs seinäjokinen orkesteri. Rumpali kusi ja paskansi housuihinsa ja sammui tasan ennen häävalssia. Mä sain sitten soittaa rumpuja koko illan.

Olin ehkä 12-vuotias kun oli eka sovittu bändikeikka. Mikko soitti rumpuja, isäni haitaria ja minä kitaraa Kauhavan upseerikerholla.

Sitten ruvettiin treenaamaan Suikin ja muiden kanssa. Ei siihen aikaan oikein keikkoja ollut. Tanssilavatkaan eivät vielä käyttäneet jee jee -bändejä. Vähän myohemmin tuli se käytäntö, että jee jee -bändi sai soittaa vartin tanssibändin tauolla. Tuossa vaiheessa mulla oli Nuorisoteatteri yhtä aikaa. Siellä soitin kitaraa ja säestin laulunäytelmiä.

Vietin kaikki kesät Kuortaneella. Siellä lapsuuteni naapuri oli Ville Laurilan yhtyeen basisti. Mä sitten siihen hairaannuin tuuraamaan kesäbasistiksi 13-14 vuotiaana. Soitettiin ihan tanssimusiikkia. Siihen aikaan pop- ja rock-musiikkia lähinnä harrastettiin, mutta tanssikeikoista sai rahaakin.

Eka varsinainen keikkabändikiinnitys tuli kun olin saanut Ekon Tiger urut ja olin just pääsemässä ripille. Olin siinä konfirmaatiota edeltävänä iltana Tornibaarissa ja sinne tuli paikallinen laulaja Mäki-Hakalan Kassu. Se oli jostain kuullut, että mulla on urut ja osaisin vähän soittaa. Heidän urkuri oli kadonnut jonnekin ja heillä oli illalla keikka Rautsikalla. Mulla oli sopimus vanhempieni kanssa, että piti olla kymmeneltä kotona. Laulaja tuli sit mun vanhemmilta kysymään, että pääsisinkö tuuraamaan. Pääsin. Seuraavalla viikolla paljastui miksi urkuria ei ollut näkynyt eikä kuulunut, se oli tappanut ittensä, hirttäytynyt skrakalla. Siinä bändissä sitten soittelin hetken aikaa ihan tanssikeikkaa.

Kerran kun kävelin kaupungilla sellaisena hippinä niin Tuurin Markku nappas mut kaupungilta bändiinsä soittamaan. Markun veli Juhani soitti siinä bassoa ja kerran kun oltiin Junnun kanssa juovuksis keikalla niin Markku antoi Junnulle potkut ja mä jäin myötätunnosta sit kanssa pois yhtyeestä. Sitten perustettiin Junnun kanssa Harri Mikael kokoonpano. Nimeen tuli multa Harri ja Juhanin toisesta nimestä Mikael. Alkuvaiheessa Rexi Siltio oli rummuissa ja Konni eli Pentti Niemi laulussa.

Harri Mikael bändillä soitettiin sitten pop- ja rockmusiikkia, mutta sen verran mausteeksi tanssimusiikkia, että päästiin keikalle. Silloin ei pelkät pop/rock bändit päässeet keikalle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaa lavat keikkailtiin ja siihen aikaan niitä keikkoja oli joka kylässä kesäaikaan, taisi vain maanantai olla päivä kun keikkoja ei järjestetty missään.

Kun Suosikki-lehti järjesti jonkun sävellyskilpailun niin tein biisin ja päästiin loppukilpailuun. Me tultiin kilpailussa toiseksi.

Sitten alkoi olla kysyntää. Tapasin Keijo Minervan ja se pyysi meitä Oulun keikalle säestäjäksi. Lyly Rajala, joka soitti siihen aikaanaan rumpuja Danny Showssa, oli meitä kuuntelemassa ja alkoi mua vokottelemaan Helsinkiin. Oli joku vuosi 1971.

Kävin Kauppiksen loppuun ja jäin pois Harri Mikaelista ja tein keikkoja Pasin ja Pekan kanssa. Tästä tulikin mieleen yksi saatanan kylmä talvi. Silloin meillä oli keikka-autona Mersun nokaton matkailubussi. Siinä ei ollut mitään lämmityslaitetta. Kosankaasulämmittimen päällä kuumennettiin tiilikiviä ja niiden varaamassa lämmössä värjöteltiin.

D-tuotannon aikaisessa bändissä soitti mua paljon vanhempia hyviä muusikoita, vanhoja jazz-muusikkoja. Niiden kanssa säestettiin mm. Päivi Paunua, Arto Sotavaltaa, Ann-Christineä... olihan siihen aikaan liki kaikki artistit D-tuotannon leivissä. Hesperiat, Intercontinentalit ja viihdemusiikki tuli tutuksi.

Sitten rakastuin, aloin seurustella ja jäin etelän kuvioista pois 1972 vuoden lopulla.

Kohta ajauduin Tampereen teatterissa ja TV2 ohjelmissa soittavien vanhempien muusikoiden pariin. Tätä kautta sain kiinnityksen Taisto Tammen bändiin. Olin siinä reilun vuoden verran. Jäin pois kun alkoi olemaan niin hankalaa se kulkeminen. Mulla oli Hammondit ja piti sitä spinettiä kuljettaa mukana junassa edestakaisin.

Seinäjoen Työväentalon kellarissa 70-luvun alkupuolella rakennettiin laulu- ja vahvistinkaappeja. Tyntillä oli Heikki "Henteri" Puronvarsi puumiehenä, Alhon Kimmo kolvimiehenä ja siellä oli muitakin kauhavalaisia myös, Sallisen Juke ja Petäjäsalon Heikki. Kun se touhu siellä loppui perustin Ääniala yrityksen kun Seinäjoella ei sen alan firmaa ollut. Myin firman sitten Petäjäsalolle "markalla".

Ilkka "Frederik" Sysimetsä oli kuullut musta Lylyn kautta ja Reetu pölähti Seinäjoen Nuopparille treenaamaan. Olin koonnut yhtyeen, jossa oli Kauko Heiska kitarassa, Henteri bassossa, Alangon Antti rummuissa ja minä kosketinsoittimissa.

Hypättiin sitten Frederikin kelkkaan 1974. Se Frederik & Dynamite aika oli yhtä hulabaloota, keikkoja oli yli 200 vuodessa. Olin neljä vuotta kännissä siinä bändissa ja sitten yhden vuoden selvinpäin ja huomasin ettei sitä kestä selvinpäin. Kun meillä bändinä oli vielä hyvä ohjelmisto Reetun ohjelmiston rinnalla ja paikat alkoivat sanoa, että kyllä me teidät halutaan muttei Reetua niin jäätin sitten koko bändi pois. Jatkettiin Dynamite nimellä ja homma oli päätoimista muutaman vuoden kun silloin rupes tuleen yökerhoja ja oli paljon ravintolakeikkoja.

Sitten kuvioon tuli taas Rajalan Lyly. Niillä oli helvetin hyvä rock & yökertobändi ja ohjelmisto. Poppoo nimisessä bändissä oli Lyly rummuissa, Kuosmasen Saku soitti bassoa, Minervan Keijo soitti kitaraa, huilua ja lauloi ja kitarassa oli puolalainen Andrej Mackohan. Minä liityin kosketinsoittimiin. Oli neliäänistä laulua, pintahinnat ja kierretiin pintapaikat Suomen kaupungeissa, Maarianhaminassa ja Ruotsissakin käytiin. Keikkoja oli 5 -6 iltaa viikossa.

1979 Poppoolle tarjottiin puolen vuoden kiinnitystä Karibian risteilylle. Mulle oli edellisvuonna syntynyt lapsi enkä viittinyt lähteä noin pitkälle risteilylle ja jäin sitten pois koko touhusta.

Laitoin sitten hetkeksi oman bändin pystyyn. HVG eli Harri Vainiola Group. Tässä oli mukana Alangon Antti rummuissa, Veli-Matti "Ameeba" Mäenpää bassossa ja minä koskettimissa. Pöntisen Harri oli solistina, joskin minä lauloin puolet illasta. Kun mulla oli mainetta niin saatiin hyviä keikkoja eikä tarvinnut pienimmissä kuppiloissa soittaa.

Sitten mä totaalisesti kylläännyin siihen kiertämiseen, olin kiertänyt jo niin helevetin pitkään, tuli hotellikuolemaa ja teki kotiruokaa mieli. Raitistuin ja lopetin keikkailun tykkänänsä.

Turun Iskerissä näin kun tuttu muusikko oli siellä jonkinlaisena seremoniamestarina. Sillä oli diskovehkeet ja toimi tiskijukkana. Ajattelin että tässä vois olla jotain ajatusta. Sain idean tunkea Sorsanpesälle kun silloin sinne just rakennettiin Onniteekki diskoa. Sinne sitten integroitiin rakennusvaiheessa mun subbaset ja vehkeet. Myin niille sellaisen palvelun että hommaan kamat, tiskijukat ja ne maksaa mulle niin ja niin paljon. Hommasin sinne sit myös sunnuntai- ja hääbändit yms. Tätä puuhaa kesti sitten aika monta vuotta mitä Sorsanpesän suosio kesti lamaan asti. Itse en ollut tiskijukkana, mutta Konnin kanssa tehtiin jotain pikkukeikkaa Sorsanpesän Helahoidossa.

Vaikka olin jättäytynyt keikahommista niin musiikki siinä kyti koko ajan kuitenkin. Rupesin sitten hengailemaan Suikin Botniasound studiossa, ajoittain tein vähän kaikkea studiomuusikkona. Kerran sain siinä sovitettavaksi Anttilan Markun biisin Jussi Asun sanoihin. Tällä kappaleella Raya olisi yrittänyt Syksyn Sävel kilpailuun. Mulla oli vain päivä aikaa sovittaa enkä saanut siitä biisistä mitään aikaa ja nostin kädet pystyyn. Siinä yöllä tuskaillessaa tein sitten oman biisin Asun Jussin sanoihin. Se Harhaa biisi pääsi loppukilpailuihin.

Tuohon aikaan olin mukana myös Jonah Vex kokoonpanossa lähinnä harrastuksena. Siinä piipahti Kuosmasen Sakarikin, joka oli jäänyt vähän tuuliajolle kun Poppoo bändi oli hajonnut odotetusti Karibian risteilyn mainingeissa. Sakari "onko meillä varaa häneen" Kuosmanen saattoi asua mun luona parikin viikkoa aina välillä ottopoikana. Kuosmasta ei tuolloin vielä noteerattu rockpiireissä. Se oli melkein puolittain seinäjokinen kun meillä asusteli, pelasi jalkapalloa ja muuta, välillä pistin sen Onniteekkiin soittamaan levyjä.

Sitten sattuman kautta olin Musiikki Järvenpään liikkeessä kun sinne tuli uusi Kaupunginteatterin johtaja Erkki Aura kyselemään olisko ketään sopivaa tyyppiä tekemään teatterille musiikkia. Kun satuin oleen paikalla niin myyntitiskin takaa Pellisen Jorma tokaisi, että mee Vainu sä.

Otin siitä pestin sitten ja teatterihommaa kesti sitten 10 vuotta jona aika ehti olla varmaan 5-6 taiteellista johtajaa. Sitten kun taiteellisenä johtajana oli Hiiloskorven Jarno niin meni napit vastakkain. Se oli niin epäkunnioittava kaikkia henkilökuntaa kohtaa etten osannut pitää suutani kiinni ja haukuin sen niin, että se ilmoitti ettei pysty mun kanssa olemaan saman katon. Mua ei kuitenkaan voitu potkia pois vain koska joku ei "voinut olla mun kanssa saman katon alla". Tehtiin sitten sopimus, että mulle maksettaan vuosi palkkaa siitä ettei mua näy työmaalla. Se "taiteellinen johtaminen" tuli maksamaan teatterille varmaan saatanasti, kun mulle maksettiin ja mun tilalle piti palkata toinen, joka veti näytökset. Lisäksi tälle piti maksaa matkakulut, päivärahat, hotellit ja palkka.

Suoritin siinä sitten Sibelius-Akatemia Musiikkiteateri abrobaturin. En kuitenkaan suorittanut loppututkintoa kun se olisi vaatinut vähintään kahden vuoden opiskelun Outokummussa saakka. Siellä asti oli lähin mesta suorittaa tutkinto. Sain sitten harjoittelupaikan Jalasjärven lastensuojelulaitokselta ja siellä sitten olinkin 12 vuotta musiikinopettajana. Työ oli ihan samaa kuin mitä olisin tehnyt koulutettuna musiikkiterapeuttina.

Haastattelu: Jarmo "Latvis" Latva-Äijö, 19.3.2021