JJ Nybergh

Vaasalaislähtöinen kitaristi, laulaja, huuliharpisti JJ Nybergh on Pohjanmaan blues-veteraani, joka on vuosikymmeniä toiminut monissa eri kokonpanoissa blues-tohtorina parantaen sinisävelin surullisia asioita iloisessa duunissa.

JJ Nybergh muistelee: 1980-luvun alkuvaiheessa oli mies ja kitara kun aloin tekemään omia biisejä. Nehän olivat aivan liian pitkiä. Yksikin akustinen teos kesti 25 minuuttia ja näin kuinka yleisö kärsi Närpiössä kun esitin sen. Tästä sain vinkin, että kappaleiden olisi hyvä olla lyhyempiä ja kun jatkoin sinnikkäästi eteenpäin kehityin siinä sitten vähän biisinikkarina.

Soolohomman jälkeen halusin saada lisää värejä ympärille eli muita soittajia. Oli erilaisia tilapäiskokonpanoja, Steamrollerin kanssa tehtiin joitakin keikkojakin.

Kun Molpessa pidetiin Söu-Rock esiinnyin siellä duona Veli Hakalan kanssa. Hän soitti bassoa. Se oli jotenkin hieno ja onnistunut keikka ja siitä pikkuhiljaa kasattiin tämmöinen kuin JJ Nybergh and the Slow Hands -bändi, jonka kanssa esiinnyttiin myös Söu-rockissa 1985.

Vuonna 1986 tehtiin omia biisejä sisältänyt kasettijulkkaisu. Levynjulkareissa Strampenilla Vaasassa oltiin Dr. Feelgoodin lämppärinä. Meillä molemmilla oli hyvä keikka. Jäi myös mieleen kun istuttiin Lee Brilleauxin kanssa keikkapäivänä Strampenilla syömässä niin jostain syystä hän sitten yhtäkkiä keksi upottaa huuliharppuja oluttuoppiin. Katselin siinä, että jaa-a. Sanoin sille, että relax man. Hän vastasi, että "I never relax".

Slow Handsin jälkeen perustettiin Milkcow Bluesband ja sen suurena inspiraattorina oli Peter Green. Bändi oli semmoinen oikein kunnon räminä bluesorkesteri. Basisti oli sama kuin Slow Handsissa. Hän oli YLEllä töissä ja ääniteltiin paljon omia biisejä. Keikkojakin oli paljon. Alkuaikoina esiinnyttiin Seinäjoellakin Botnia Beat Non-Stop festarissa ja vanhalla rautatieläistentalolla samalla keikalla saksalaisen Hans Brunkenhorstin kanssa.

Vuonna 1995 julkaistiin lehmäkantinen levy, jonka nimi oli vaan "JJ Nybergh and the Milkcow Bluesband". kannen kuvassa oli kitaristin mummun palkintolehmä Laihialta, 1000 tonneri. Ne levyt kyllä meni kaupaksi, koko 1000 kappaleen painos. Levy äänitettiin Chris Rönnholmin, Wild Force yhtyeen laulajan studiossa. Äänittäjänä toimi Daniel Victorson. Saatiin hyvät soundit siellä. Analogisesti äänitettiin, mutta julkaistiin CD.

Sitten kun esiinnyimme Rauma Bluesissa 1996 niin sponsori oli hommannut meille lehmän, niinku sillai, sinne keikalle. Lehmällä oli hoitajakin. Järjestäjän ideana oli viedä lehmä lavalle, mutta ei sitä kukaan olisi voinut lavalle viedä koska oli korotettu lava. Rauma Bluesin historiikkikirjaan jäi tapahtumasta lehmän kuva.

1999 julkaistiin seuraava Milkcow Bluesbandin levy nimeltä Cocktail Shuffle. Olin ihaillut Rauma Blues 1996 julistetta ja mulle annettiin julisteen tekijän nimi ja tilasin levykanteen kuvan. Epäilen tänä päivänä, että se ei ollut oikea henkilö, koska levyn kannesta tuli aika huono, mutta levystä tuli hyvä.

Oli siinä festareita ja kaikennäköistä keikkaa kun oltiin itse hyvin aktiivisia. Tietysti julkaistut levytkin antoivat pientä potkua. Ei levyistä bisnestä saanut, vaikka mulla on ehkä enää yksi tai kaksi kumpaakin CD-levyä jäljellä.

Coctail Shuffle pääsi Esa Kuloniemiemen Bluesministeri ohjelmaan viikon taikka kuukauden levyksi. Soitti siitä Blind Willie Johnsonin tekemän "God Moves on the Water" -kappaleen, jonka olin soittanut vanhalla Munkersilla, jonka olin ostanut porilaisesta divarista keikkareissulla. Tällä räjähtäneen näköisellä Munkersilta vuodelta 1949 tein pari vuotta menestyksekkäästi keikkoja. Siinä kitarassa oli autenttinen vahva ääni. Kun sinne sisään laittoi Dean Markleyn "puumikin" ja otti äänen putkivahvistimesta ulos niin se antoi makean slide-soundin. Tälläkin hetkellä metsästän tämmöisiä 10-20 euron kitaranraatoja, koska niissä on puu vanhentunut ja tällöin kitara resonoi kovaa.

Vuonna 2000 vuonna muutin Tampereelle, mutta kyllähän Pohjanmaa vetää takaisin magneetin tavoin. Varmaan se on veri ja juuret. Eihän Kyrönjoki mikään Mississippi River ole, mutta se on lähinnä mitä Suomessa päästään. Pohjalaiset on kokenut niin kovia, että ne ymmärtää bluesin paremmin.

Tampereella mä jatkoin Milkcow Bluesbandiä vuoteen 2016. Välissä mulla oli naapurina Harri Marstio Tampereen Viinikassa. Asuttiin Kaartotiellä ja perustettiin sinne pihaorkesteri. Solistina toimi aikoinaan Hair-musikaalista tuttu Rale Koivisto. Oli monia eri soittajia ja pari keikkaakin. Marstion kanssa sitten päädyttiin tekemään myös duo-keikkoja niin, että mun ohjelmistoa puolet ja Harrin tuotantoa toinen puoli. Kun Harri soitti omat biisinsä mä soitin mukana huuliharppua. Näistä keikoista on paljon kivoja muistoja.

Sitten mä ajattelin, että olisikohan aika jo keksiä vähän jotain uutta ja perustin JJ Nybergh and the Bluesradiators kokoonpanon tuomaan enempi esiin mun omia biisejä. Ja sitten niitä omia biisejä tuli settiin vuosien varrella lisää ja lisää ja on vieläkin julkaisemattomia kappaleita.

Vuoden 2025 heinäkuussa mentiin Juuso Nordlundin studioon. Kolmen päivän aikana levytettiin "Blue White and Yellow" albumi. Levyn tuotti ja kustansi Riffids Records. Painettiin sitten oikea vinyyli. Levyn kappaleet on kokoelma omia biisejäni vuodesta 1987 alkaen. Mulla on ollut akustisia hetkiä, bändihetkiä, räminähetkiä... eri genrejä niin koossapitävä punainen lanka näihin löytyy bändin kautta.

Muistan kun Paapan Kapakan keikalla esitettiin levyltä country-kappale "True Style" niin muistan kuinka kaikki pysähtyi, olikohan jollain suu aukikin, että mitä nyt tapahtuu. Joo. Sehän poikkeaa blues-genrestä. Mutta ei käynyt niinku Blues Brothersissa, että olisivat alkaneet heittään pulloja.

Levyllä on kappale nimeltä "Paris", jonka oikeastaan tein jo 1987. Vaasalaisesta Lafka divarista löysin silloin sattumoisin Martin Alwood runokirjan ja mietin, että saisikohan siitä jotain inspiraatiota. Plarasin kirjan läpi ja löysin sieltä "When You Came" tekstin ja siitä syntyi "When You Came From Paris". Osa laulun tekstiä on Alwoodia ja osan oon itse soveltanut. Tämä on pop-tyyppinen kappale oikeastaan, mutta se keventää tunnelmaa keikalla.

Levyllä on myös suomenkielinen biisi nimeltä "Puupenni". Se alkaa voudista, joka on oven takana, mutta tarinahan on tietenkin täysin fiktiivinen, heh heh.

Levyllä on myös vierailevia soittajia, joista Safka Pekkonen oli ilo saada keikallekin haitarin kanssa

Keikkapaikkoja on kyllä nykyään vähemmän, mutta kyllä niitä on, kun jaksaa vaan höyrytä ja touhuta. Keikkoja saa jos ei ole laiska. Se vaatii työtä. Jos jää kotiin sohvalle, niin ei mitään tapahdu.

Haastattelu: Risto Vuorinen