Pekka Tammilehto // Topi Sorsakoski

Botnia Beat arkistoa (2/1987).... seuraavassa suoraa lainausta vanhasta lehdestä.

Kun Topi S. sekosi....ouuu!

Nuorempi sukupolvi ei tiedäkään, mitä liittyy ähtäriläisen Pekka Tammilehdon (Topi Sorsakosken) menneisyyteen. Kun vähän tonkii taustoja, niin löytää rankkoja juttuja kuten nyt esimerkiksi Kalle Kiwes Blues Band.

80-luvun alkukuukausina Topi soitti henkensäpitimiksi ison D:n eli Ilkka Lipsasen bändissä. Bändi joutui säestämään lähinnä siirappikaksikkoja Armi ja Danny sekä Seija (Paakkola, se missi) ja Pepe (Wilperi tietenkin). Sittemmin Topi ja Big-D joutuivat riitoihin - olisivatko syynä olleet likaisen työn lisät?

Joka tapauksessa tuohon aikaan Topi Sorsakoski käytti hetkittäin myös kirjoituskonetta ja muisteli nasevaan tyyliinsä sitä, kun hän sekosi rokkiin.

Botnia Beat julkaisee ylpeänä sanasta sanaan Topi Sorsakosken keväällä 1980 kirjoittaman muistelon.

"Mä sekosin ja mitä siitä seurasi.”

Äiti sano: mene heti asemalta hakemaan maitoa, sokeria yms. jotain tollasta. En miä muista enää, ja mua vitutti niin saatanasti kun oli pikku-autoilla leikkihommia poikien kanssa. Radio oli auki verannalla ja sieltä tuli Rollarien I WANNA BE YOUR MAN, ouuu... Jumalauta mä sekosin, ja sanoin äiti-Maijalle: anna se lappu tänne, mun on pakko lähtee ajamaan polkupyörällä kovaaaa toi biisi oli niin saatanan rajua. Siitä lähti hihna päälle ja kerättin jotain kusenpolttamia vahvistimia ja kitaroita.

Kierreltiin kesällä lähiseutujen lavoja, kateltiin humppa-bändejä haavi auki. Jollain tamperelaisella yhtyeellä oli Fenderin skitat. En muista niitten pierujen nimiä kun ne soitti humppaa (mut oli jumalauta makkeet skebat).

No Kauhavalla oli bändikisat. Siitä saatiin voimaa ja tavattiin pohjanmaalaisia tyyppejä. Wat 69 -yhtye Alavudelta oli ainoo joitten kanssa ei saatu henkistä harmoniaa, ne pani meittiä 6-0 selän takana ja me yhtä typerästi.

Ehkä kaikkein vaikuttavimmin meihin koltsasi siihen aikaan se, että Seinäjoki oli tavallaan Vaasan läänin toimivin paikkakunta. Mm. me oltiin suuressa ohjelmatoimistossa (Viihdekolmio). Analla oli niitten Mainos-Paita päällä koulussa ja oli olevinaan kova jäbä tyttöjen kanssa vaik me ei tiedetty mitä on siellä haarojen välissä ja ennen kaikkea mitä sillä tehdään. Olimme kyllä kuulleet kioskilta mitä on nussia ja niiiin pois päin mutta masturbointi oli ainoota ja silmäpeli.

Jalasjärvellä (Kurikan Oppanmäellä toim. huom.) vaikutti sellainen yhtye kuin F.B.G., me hoidettiin niitten kanssa muutamia keikkoja, yhdessä matkustettiin. Ne oli mukavia poikia, energisiä ja eloisia. Saattiin niiltä paljon. Olisimme halunneet tutustua St. Marcus Bluesbandiin silloin kun ne oli vielä pystyssä. Myöhemmin olen tutustunut niihin, ne olivat kovia jäbiä jostain Pietarsaaresta. Matti Järvinen oli ja tietenkin on edelleen rakastettavan aidosti musiikin (Clapton, Peter Green, ym. blues-jätkiä) omaksuva jäbä. Hän soitti sellaisessa yhtyeessä kuin S.P. Insect. Muistan kuinka hakkasimme niiden kanssa monta nimekästä yhtyettä.

Me olimme kovia vaikka soitimme huonosti teknisesti. Ennen esiintymistä tanssimme intiaanitanssin nyrkkiä puiden, nyt saatana pannaan haisee, että koko kylä kaatuu.

****

BOTNIA BEAT 4/1987

Kanttoreiden sukua
PEKKA TAMMILEHTO

Hotelli Mesikämmen 7.10.1987
BB-haastattelijoina: Risto Vuorinen ja Jarmo "Latvis" Latva-Äijö

Et voi astua nuhruisimpaan baariin taikka viiden tähden ravintolaan kuulematta jukeboxista kaihomielistä Topi Sorsakoskea.

Parissa vuodessa Topi Sorsakoski & Agents on noussut Suomen myydyimmäksi ja eniten keikkoja tekeväksi yhtyeeksi. Miten suosion ja sen mukanaan tuomat lieveilmiöt mieltää yhtyeen laulusolisti Pekka Tammilehto, joka on ollut Pohjanmaalla tunnustettu laulaja/kitaristi jo parin vuosikymmenen ajan?

Botnia Beatin iskuryhmä tapasi Pekka Tammilehdon avomielisenä kotikonnuillaan Ähtärin Hotelli Mesikämmenen tiloissa 7.10.1987, jolloin Pekka myös lahjoitti timanttilevynsä (In Beat ja Besame Mucho) Ähtärin kaupunginisille muistutukseksi siitä, että nuorille yhtyeille annettaisiin mahdollisuuksia pyrkiä eteenpäin.

HENKINEN KUMINAUHA
BB: Takanasi on todella työntäyteinen kesä. Oliko kesä sellainen kuin pikkupoikana olit haaveillut "olis keikkoja niin paljon kuin jaksaisi tehdä", vai oletko täysin burn-out?

Pekka: Kyllä sitä on haaveillut, että sais olla tien päällä... mutta meikäläinen on aivan piipussa. Me lähettiin liikkeelle toukokuun 15. päivä ja pantiin karavaani pysähdyksiin syyskuun viimeinen päivä.

Viimeset keikat oli jo sellaisia, että odotti niinku lehmät ett’ pääsis keväisin laitumelle. Reaktio ei vaan ollu yhtä villi. Sitä otti hyvin tylyn viileesti. Meni mutsin sohvalle nukkumaan ja ajattelemaan, että mitäs sitä nyt tehään.

Se on jollain tavalla aiva hullua. Heinäkuu vielä toimi sillä tavalla, että jaksoi innostua ja herätä hotellihuoneesta uusiin seikkailuihin. Sit tuntu, että bändi kääntyi just syyskuun aikana suojatyöpaikaksi. Jumalauta, sit joutu jo raahaamaan porukkaa autoon. On se liikaa. Siinä vaiheessa on pakko panna karavaani poikki ja aatella uudelleen tätä juttua ja tehdä seuraava homma jollain muulla tavalla. Täytyy hakea vauhti esim. yksinäisyydestä ja olla pois tuolta tieltä ja kehistä. Yksistään oleminen on hyvin tärkee asia.

Tuollaisessa rundielämässä jää kaikki yksinkertaisetkin asiat ja jokapäiväiset hommat veke. Normaali ihmisen elämä jää pois. Ei pysty ajattelemaan, eikä hoitamaan mitään, kun on jatkuvaa meininkiä. On vaan se, että aamulla heräät, meet autoon ja seuraavaan paikkaan. Sit soitat keikan, meet nukkumaan ja taas seuraavana päivänä kaikki uudestaan. Ei oo aikaa funtsia. On vain korvalappustereot korvilla ja kuuntelee jotain musaa. On pakko mennä jonnekin koko ajan.

Joitain keikka-asioita pystyy hoitaan, mutta niihinkin kyllästyy ja ottaa silleen ’"..Mitä sillon väliä, hoitakaa te..." Sitten panee asioita toisten niskoille. ’"Hoitakaa te, ketkä osaatte. Ei se kuulu meille..." Sit yht’äkkiä huomaa, ettei mikää oo enää hanskassa. On ainoastaan se, että sut viedään jonnekin laulamaan. Siinä on luovuus kaukana.

Täytyy hattua nostaa näille joillekin ulkomaan miehille, ketkä tekee kiertuetta 6 kuukautta peräkkäin ja niillä on vielä suuremmat ympyrät. Tosin niillä on kyllä paremmat olosuhteet kuin meillä Suomen hemmoilla, kun meidän pitää istua autossa, kun ei oo takahuonetta. Sitten on vielä tämä, että pitää miellyttää järjestäjiä, ei yleisöä.

Ravintolaketjut ja konsernit vaativat esiintyjiltä vaaleanpunaisia pukuja, pokkurointia ja jatkuvaa hymyä. On pakko näyttää hyvälle. Ravintolabändien työnsaanti on kovaa. Humppabändeiltäkin vaaditaan nykyään jo demonauhaa ja lavat ovat jakautuneet jyrkästi humppalavoihin ja rock-lavoihin.

Myös järkkärit ovat kahtia jakautuneita. Meitä kytätään ja tehdään takahuoneratsiat pohjalta "toimiiko ilmastointi". Kaikki johtuu iltapäivälehdistön ’"viinanotto- kirjoitteluista". Sitten toisaalta on näitä viinantyrkyttäjiä, jotka ovat joka kulmassa ojentamassa Koskenkorvaa.

BB: Miten aiot viettää lomasi? Pekka: Tää Ähtäri on hyvä paikka palautua maanpinnalle. Täällä on sellaisia ihmisiä, ketkä sanoo suoraan: "Äla oo pelle saatana!"

Mä lähden yksistäni kiertää Lappii kolmen viikon ajan ja sit marraskuun otan löysin rantein. Meillä on velipojan kanssa tää terapiabändiksi kastettu kokoonpano Kalle Kirwes Blues Band, minkä kans treenataan ja tehdään marras-joulukuussa muutama keikka. Se on sellaista huilaamista ja kuitenkin pääsee revittään kitaraa uusiin ympyröihin. Ei tarvitse niinku ajatella kaiken maailman asioita "Miten tämän tekee ja millä tavalla".

Se on todella terapiaa, kun pääsee kundien kanssa soittaan just sitä mitä tarvii ja niin pitkään kun tarvii ja sit panna poikki. Se on todella helppoo. Ei oo minkäännäköisiä paineita, sen kun vaan soittaa.

JULKISUUS POTKII, MUTTA EI OSU
BB: Topi Sorsakoski käynnistyi v. 1985. Kun ensilevyä julkistettiin osasitko kuvitella, että touhusta, suosiosta ja kysynnästä muodostui tämmöstä kuin se nyt on ollut?

Pekka: On se ollut aika yllätys. Kamalinta julkisuudessa on se, ettei koskaan osannut kuvitella millä tavalla se tulee. On huomannut esim. miten valheellista on tämä iltapäivälehtien kirjoittelu ja tämmönen shokeeraus, millä myydään lehtiä. Esimerkiksi alkuaikoina Virran Olaan vertaaminen. Joku harras Olavi Virran ihailija, joihin minäkin lukeudun, lukee lehdestä jotain tämmöstä: "TOPI SORSAKOSKI ON PAREMPI KUIN OLAVI VIRTA!" Kyllä siinä mä aattelisin, että mikä saatanan räkänokka toi Topi on. Kaikki tollanen kirjoittelu on ikävää, mutta tavallaan se kuuluu tähän juttuun. Se on helvetin kova rasite.

Sitten kun on vieraalla paikkakunnalla ravintolassa, tulee näitä negatiivisia selkääntaputtelijoita ja ilmiöitä "Mikä saatanan jätkä sä oikein luulet olevas?". Sit niille täytyy selittää, ettei sun tarvi uskoo mitä iltapäivälehdet kirjoittaa, sä voit ainoastaan kuunnella levyiltä mikä se homma on.

BB: Olet koko ajan, jo ennen "uraputkeasikin", uskonut tähän musiikkiin mitä laulat. Miltä tuntuu, että on uskonut oikeaan asiaan ja pystynyt todistamaan sen?

Pekka: Tämmönen menestyminen on se "lieveilmiö" tässä ympärillä, koska on sellanen vanhan ajan muusikko. Mä olen aina tehnyt musiikkihommia. Mä tiedän mitä se on. Kun menin Raittisen Jussin, hyvän ystäväni, bändiin näin sen totaalisen meiningin miten kompuroidaan vuosi vuodelta alaspäin ja alaspäin niin sanotussa julkisuusmyllyssä. Siinä vaan täytyy olla semmonen muusikko kuin Jussikin on. Elämä on sitä musiikkia, on ammattilainen ja aina löytyy siitä duunia. Julkisuus on vain hölynpölyä, sitä täytyy ymmärtää, vaikka vaikeeta se kyllä on.

SOOLOLEVY
BB: Jos jossain vaiheessa tekisit soololevyn, millainen siitä tulisi? Tuleeko soololevyn aika?

Pekka: Sellainen aika tulee aivan varmasti. Mä tavallaan toivon... ja pelkään sitä. Pelkään siinä mielessä, että meitä on niin paljon, ketkä on kiinni tässä Topi hommassa. Siinä on sellanen vanha "turvallisuus-meininki". Toisaalta se voi kääntyä, niinku nyt tuntu syyskyyn aikana, ns. suojatyöpaikaksi.

Jos mä saisin tehdä sellasen sooloälpeelevyn mitä haluaisin, se perustus paljon mun kitaransoittomieltymyksieni ympärille. Se olis aika voimakkaasti rockpainotteinen Texas-Ähtäri -akselilla. Tietenkin se olis suomenkielinen. Tavallaan on varaa tehdä sellainen levy taloudellisesti. Se on pointti. Mutta...

Kun tekisin omia juttuja ja ne pamahtais radiosta soimaan, niin 95 % näistä ostajista, jotka nyt ostaa mun levyjä ei ostaisi sitä. Ehkä 5 % ja ehkä sais uusia kuulijoita.

Se on aivan mahdotonta tehdä sellaista levyä. Ei voi tehdä sellasta levyä. Levy-yhtiö panee tietenkin kampoihin, koska me ollaan tällä hetkellä Suomen eniten levyjä myyvä bändi.

TILIT SELVIKSI
BB: Entäs raha? Kaikkihan on kiinnostuneita rahasta. Onko Topi Sorsakoski-ilmiö, kuten Dingo-ilmiökin oli, taloudellisesti ontto?

Pekka: Me ei kaaduta sellasiin hommiin kuin joku Dingo. Meillä ei ole näitä välivetovillejä. Me ei tarvita sellasia äijiä, jotka vie meidän rahat, niinku kävi Dingolle. Meillä on hyvin vähissä suunnitelmat joistain mammuttijutuista, joista jokainen nyhtäis rahaa. Ei me tarvita sellasia juttuja. Meillä on omat laitteet, eikä tarvitse maksaa mielettömästi kuluja per keikka.

Sitten meillä on tämmönen solidaarinen juttu. Me tiedetään jokainen joka hetki missä mennään. Me jaetaan kaikki rahat tasan. Ei oo sellasta mahdollisuutta, että joku vois meitä huijata jossain vaiheessa. Me tiedetään kaikki sopimukset, paljonko kapakka, tanssilava tai konsertti maksaa. Tiedetään paljonko on brutto, paljonko menee rahaa mihinki. Me tiedetään kaikki, jos meitä huvittaa tietää. Yleensä tiedetään. Ei oo muutakaan tekemistä keikkabussissa kuin katella niitä. Me voidaan lukea omaa juttuamme kuin avointa kirjaa. Mitään salaisuuksia ei yleisön ja meidän välillä saa olla. Me ollaan jo niin vanhoja konkareita, että osataan pitää asiat järjestyksessä.

KEVÄÄLLÄ! KEVÄÄLLÄ!
BB: Ensi toukokuulla on tulossa uusi Topi Sorsakoski lp. Miltä pohjalta levyä aletaan ideoimaan? Levytyksissäsi on selvä kaari. Onko tuleva levy suoraa jatkoa?

Pekka: Helppoahan olisi tehdä se sillä tavalla, koska sitä on periaatteessa jo nyt myyty kultalevyn verran, vaikka sitä ei oo edes alettu tekemään. Olis helppo ratsastaa sillä samalla. Mä voisin luetella heti koko lp:n biisit, jos tekis sen samalta pohjalta.

Nyt meillä on siinä mielessä helpompaa, koska on aikaa enemmän ajatella uutta levyä ja saada syvyyttä niihin ajatuksiin. Nyt ei tarvi mennä suoraan kiertueelta studioon ja alkaa siellä ihmettelmään mitä tehdään pohjalta, että vislataan jotai biisiä jonkun korvaan ja sit joku saattaa muistaa, joo, ja sit soitetaan Yleisradion arkistoon "lähettäkää meille se biisi..." Sit kuunnellaan... jaa, ei se toimikkaa.

Tolta pohjalta me ei tehdä seuraavaa levyä. En mä osaa tulevasta levystä sanoa mitää. Aina kun mä oon sanonu jotain oon puhunu paskaa. LP-levyn työstäminen tulee ajankohtaiseksi vasta helmi- maaliskuulla.

BB: Onko menossa nyt jonkinlainen muuntumis- tai itsetutkiskelukausi?

Pekka: Muuttuminen on vaikea asia. Sitä pitää muuttua aina sen mukaan mikä on itsestä kiinni. Tottakai kaikki muuttuu, Biitlesitki muuttu. Kyllä mäkin olin raivoissani kun tuli Kersantti Pippuri, mutta kun sitä kuunteli niin se pamahti ihan uudella tavalla. On sellaisiakin enskoja, ketkä ovat pitäneet saman linjansa ja niiden musiikki on saanut enemmän syvyyttä ja tulkintaa, vaikka ne on heittäneet sitä juttua kymmeniä vuosia. Se edellyttää, että se on omaehtoista ja siinä pitää kurkistaa aina välillä tosi pohjalle. On hyvin harvoja mega-tähtiä, jotka pystyy heittään samanlaisia juttuja. Populaarimusiikissa se on vaikeaa, koska vaaditaan kaiken mailman trendejä tai putkia mihin täytyy mennä. Tosin joku Rolling Stones on lähes koko historiansa ajan tehnyt joitain omia juttuja. Suomessa on Eppu Normaali. Niiden viimeinen levy oli mulle suuri pettymys, mutta se kuuluu asiaan. Täytyy tulla huonojakin levyjä, täytyy mahtua huonojakin välejä, jos on sellainen bändi kuin Eputki. Tää on vaikeeta ja monimutkaista.

TÄRPPIKULTTTTURIA
BB: Mitä mieltä olet Suomen rock-musiikin tilasta? Onko mielenkiintoisia ilmiöitä ja miten yhtyeet voisivat parantaa asemiaan?

Pekka: Elvis Bresnev ja Kolmas Nainen on paikallisia mielenkiintoisia juttuja. Ähtärissäkin on kolme, neljä bändiä, mutta mä en usko niihin nyt. Niitten pitäs tehdä radikaali systeemi. Antaa joka bändissä niille huonoille jätkille kenkää ja perustaa yksi hyvä. Ehkä näin.

Valtakunnantasolla on menossa joku varovainen boomi. Levy-yhtiöillä on toisaalta samanlainen tilanne kuin pankkimaailmassa. Niillä on helvetin paljon rahaa melkein kaikilla. Nyt on vain sellanen meininki, että ne satsaa satoja tuhansia sellaisiin idioottivarmoihin levyihin ja sit yht’äkkiä ne panee jonkun bändin tekeen levyn minimibudjetilla ja katsoo lähteekö se menemään tuolla kentällä.

Tollasia tärppejä levy-yhtiöt panee ja tollanen tärppikulttuuri on saatanan huonoa. Sen takia ei viitsi ostaa mitään uusia levyjä, kun tietää, että tossa on tollanen markan budjetilla tehty bändi. Vaikka siellä olis miten hyvää kamaa joukossa.

Mä uskosin, että on olemassa kaiken maailman juttuja, joista harva nuori bändi tietää esim. ESEK. Sieltä on mahdollisuus anoo rahaa ja hyvin harvat nuoret alottelijat sieltä anoo. Siellä on aina näitä vanhoja konkareita, jotka anoo ja sit kans saa. Nuorille bändeille vinkiksi, että sieltä kannattaa anoo. Selittää vaan suoraan mitä on ja ottaa puoltoja joiltain kokeneilta ja nimekkäiltä henkilöiltä. Siellä makaa paljon rahaa ja on sääli, että ne menee kuitenkin vuodesta vuoteen näille vanhoille konkareille. Tosin ne, joiden leyvjä on myity pirusti, ovat myös maksaneet sinne rahastoa, mutta ei niiden pitäis aina olla siellä kytiksellä. Ei ESEKiltä pitäis hoitaa rahoja tollasiin, jotka jo periaatteessa on myyviä levyjä. Koska levy- yhtiöt tekee nykyään tosi vähän omaehtoista, kokeilevaa musiikkia, on ESEK loistava kanava. Kyllä sieltä saa rahaa, kun tarpeeksi kinuu, vaikka se onkin byrokraattinen.

Nuoret bändit tekee sit vielä sen virheen, kun ne ei kehtaa kysyä. Ne soittaa jollekin salosenlidolle tai mille tahansa toimistolle, joka lähtee myymään niitä. Ne ei uskalla kysyä mitään, koska ne pelkää ett’ ne on isoja enskoja, ettei voi kysyä.

Sit sattuu paljon näitä ikäviä juttuja... Nuori bändi ostaa velaksi, tai pistää yhtiönsä ostaan, helvetin isot marshallit, kalliit rummut ja helvetin isot PA:t. Sit ne hiffaa, että tässä on tehty vuosi töitä ja velka on vain kasvanut koko ajan. Ne huomaa, että niillä on nimet papereissa ja ne joutuu maksaan kaikesta itse. Managerit on vain ottaneet keikkaliksat ja siinä se. Sieltä notkosta ei enää nousta.

On muutama muukin vaihtoehto. Bändissä kyllästyy joko kitaristi, basisti, rumpali... tai lähtee armeijaan tai naimisiin. Bändi loppuu. Akka sanoo, ettei tollasessa bändissä olla mikä jumalauta ei tuota muuta kuin tappioo.

En mä tiedä näistä uusista jutuista. Mä oon joutunut kuuntelemaan näitä demonauhoja ja multa palaa pinna. En pysty kuunteleen niitä. Kun päivässä kuuntelee 30 erilaista demonauhaa, niin ei voi ees jumalauta kuunnella sen jälkeen radioo tai teeveetä. Alkaa pönttö vislaamaan niin raakasti. On kyllä vihoviimenen virka olla kuuntelemassa demonauhoja. "Oisko tästä bändistä mihkään?", ei siinä kuuntele enää mitään. Viis sekuntia sieltä täältä "ei tää on paskaa..." Vaikka sinne nauhalle laittas minkä perkeleen Peter Gabrielin biisin väliin, niin sekin saattas mennä ohitte just samalla pohjalla, "...jaa tässä on jotain inhoo ja syntikka lonksuttaa väliin, jaa tää on tätä samaa...".

Livenä uusia bändejä näkis parhaiten, muttei tässä oo koko kesänä kerennyt näkemään mitään. Festivaaleilla oli jotain, Ruisrockteltassa oli ihmebändejä, mutta en niitäkään ehtinyt näkeen, kun ei ollut kun puolituntia aikaa ja lavalle. Sit lakki päähän ja pirun kyytiä toiseen paikkaan.

KITARAVIRTUOOSI
BB: Olet melkoinen kitaravirtuoosi, vaikka et soita Topi Sorsakoskena kitaraa. Miksi? Ja mitkä ovat lähtökohtasi musiikillisesti?

Pekka: Mä soittelen omia juttujani. Mun ja Pulliaisen Esan kitaransoitto poikkeaa kuin yö ja päivä toisistaan. Mä en voi Agenttien kanssa soittaa kitaraa, koska jos mä soittaisin yhdenkin fillin niin ampuisin siitä niin ulkoavaruuteen. Olen mä jollain klubi-keikalla encore-biiseissä tehnyt sitä. Sillon se on eri asia kun pistetään kybällä Roll Over Beethoven.

Mä olen itseoppinut kitaristi. Eihän sitä kukaan opettanut täällä Ähtärissä. Päinvastoin kaikki toivo, että lopettais jo. Olis ollu paljon parempi, kun olis ostanut koiran ja haulikon ja lähtenyt metsälle.

Ei Ähtäristä löytynyt mitään levyjäkään. Ne oli haettava Seinäjoen Soitinkaupassa, jossa oli erittäin loistava naismyyjä, nykyisin muuten töissä Kajaanin Teatterissa, joka oli hyvin myötämielinen ja tilas aina levyjä. Oli sit kiva lähtee karkuun koulusta Seinäjoelle hakeen niitä.

Renegades oli mykistyttävä juttu ja sitten nää kaikki blues-kitaristi ihanteet: Clapton, Beck, Green, Kirwan... Rootseja on vaikee mieltää, kun yksittäisiä biisejä on jostain Lynyrd Skynyrdistä lähtien. Mielenkiintoisia yhtymäkohtia on myös mm. Strawberry Alarm Clock: Instant & Peppermint, jossa on Lynyrd Skynyd Stratocaster- hemmo Ed King. Hieno bändi, hienoja biisejä. Länsirannikon ihme happomusaa.

Mä olen jonkinasteinen kitaroidenkeräilijä, kun mulla on siihen mahdollisuus. En sellainen, että pitäis saada ne kaikki, mistä on haaveillut. Mulle riittää nää mitkä on. Tai vielä on haaveena Gretschin White Falcon, sellanen kuin Boycott-yhtyeen Hombrella. Se on todella kaunis. Olisin saanut sellasen vaihdettua vanhalla Les Paulillani, mutta faija sano jo aikanaan, että kaikki musiikki-instrumentit mitkä hoidat, niin pidä ne, älä myy mitään. Aina itkee sit jälkeenpäin. Pitää ostaa uutta, jos on mahdollisuus.

KALLE KIWES BLUES BAND
BB: Ensi vuonna tulee 20 vuotta Kalle Kiwes Blues band tarinaa täyteen. Kertoisitko jotain ko. terapiabändistä?

Pekka: Se synty 1968. Me hoidettiin kamat ja mun veli Ana soitti siinä ensin rumpuja. Sitten me alettiin tekeen sillä tavalla keikkoja ja tehtiin ja tehtiin.

Sit tuli tää klassinen juttu. Meidän basisti alako seurusteleen ja sitten seurustelu vei liikaa aikaa. Ja kun tää Ähtäri on näin pieni paikka, niin ei jumalauta täältä enää basistia löytynyt mistään. Oli pakko sanoa Analle, että alakaa opetteleen bassonsoittoa kovien tappelujen kanssa. Me ollaan Anan kanssa molemmat skorpioneja ja se kyllä vaikuttaa siihen, että ollaan oltu nyrkit pystyssä ihan pikkupojasta lähtien.

Verisiä tappeluja kesti pari viikkoa ja sit Ana hoiti bassokitaran ja kun me tiedettiin kylältä yks hyvä rumpali, niin me hoidettiin se rumpali messiin. Se kokoonpano oli melko toimiva heti. Se kesti vuoteen 1970, ei oltu muistaakseni kuin 1.5 - 2 vuotta kasassa.

Sit tuli tää toinen klassinen juttu, harmaisiin lähtö ja taas hajos bändi. Sit jäinkin Helsinkiin, missä olin intissä. Siellä oli yhtäaikaa sellanen rumpali kun Aitto-ojan Beaver, jonka kans perustettiin uudestaan Kalle Kiwes Blues Band. Ana lopetti koulun ja tuli kans Helsinkiin. Tehtiin niin yks kesä keikkoja ja sit se loppu.

Sit soitettiin välillä meidän faijan bändissä ja yks kesä alettiin KKBB silleen, että rummuissa oli Algrenin Kusti. Se oli ollut kova sana jo 60-luvulla sellasessa lahtelaisessa bändissä kuin Charlies. Vähän aikaa soitettiin silleen. Meillä oli helvetin vähän keikkoja, kun kukaan ei jaksanut oikein hoitaa. Treenattiin Helsingin Maunulassa.

Sit tapahtu sillai kun oltiin Alavudella keikalla, että Raittisen Jussi pyysi Boys-bändiinsä. Mä lähdin siihen bändiin ja Ana lähti Virve Vicky Rostin bändiin. Boys-yhtyeessä mä olinkin kauan aikaa ja Anakin tuli siihen jossain vaiheessa. Me oltiin kahestaan siinä vähän päälle kolme vuotta ja sit Ana lähti Juicen bändiin. Oli siinä Armi & Danny Show välillä. Sit mä lähdin Agenttien kanssa hoilaan.

Nykyisin tää Kalle Kiwes Blues Band on meidän vanha Boys-kokoonapanon runko, rummuissa Hakalan Aikka, bassossa veljeni Ana ja kitarassa mä. Nyt me kehitellään sellasia inside-keikkoja paikkakunnille ja henkilöille, jotka muistaa. Tavallaan ne liittyy tähän Suomi-musiikkin: Kouvola, Lahti, Tampere ja tietenkin Seinäjoki. Tähän päivään meidän meininki on poikkitaiteellista, vaikka biisit on very pretty things juttuja. Esim. Tampereen Muusikoiden pikkujoulussa soitetaan pelkkää Renegadesia 45 minuuttia ja muutamia klassikoita. Omia biisejä on Kiweksien matkalta. Ne kaikki perustuu yksinkertaiseen toimivuuteen ja niitä on kiva veivata.

BB: Onko levytettyä materiaalia?
Pekka: Kiweksien kanssa ei oo kun Provinssirock älpeellä Satisfaction. On meillä helvetin hieno juliste, sellanen piirretty.