Public Lost / Publick Lost / In-Walked Blank

1987-2002: Riku (rummut, laulu), Raine (basso, laulu)
1988-89: Miika (kitara), Jyrki (kitara)
1989-90: Miika (kitara), 1990-91: Jani (kitara), 1992: Pena (kitara), 1996-2002: Timo (kitara)

Raine Liimakka muistelee:
Yhtyeen tarina alkaa noin vuodesta ´87 jolloin Rikun kanssa päätettiin laittaa bändi kasaan. Meillä oli samanlaiset intressit musiikin kuuntelemisen suhteen ja pitihän sitä metallia päästä ihan itsekin soittamaan. Riku ei juuri ollut aiemmin rumpuja soittanut ja itsekin olin pimputellut lähinnä akustista kitaraa. Alkuun treenasimme Kauhajoella nuorisotalo Räimiskän yläkerrassa, samassa kämpässä soitteli myös moni hiukan tunnetumpikin bändi mm. A.O.D. ja Valse Triste. Itse aloitin soittamisen punaisella muovisella bassolla ja valtavalla kaapilla yhdistettynä rautaiseen nuppiosaan, kummatkin olivat lainatavaraa. Niitä sitten piti repiä teininä portaita ylös ja alas, rankkaa roudausta heti alkuun. Alkuaikoina laulajia ja kitaristeja oli muutamia, mutta ei siitä juuri koskaan mitään kunnollista tullut, enempi hauskanpitoa. Soitimme pääasiassa vain omia kappaleita, sillä soittotaito ei todellakaan riittänyt lainakappaleisiin. Suurin oivallus taisi olla kun tajusimme, että raskas musiikki vaatii kitaraan myös särkijän. Miika tuli mukaan muutama kuukausi alun jälkeen ja siitä alkoi soittamiseenkin tulla hiukan enemmän yritystä. Pikkuhiljaa muut jäsenet lipuivat pois (Miika meni R.I.P.-bändiin) ja noin ´88-89 päädyimme Rikun kanssa soittamaan käytöstä poistettuun sisäuima-altaaseen. Tyyliksi oli kutakuinkin jalostunut thrash metal ja crossover-hardcore. Tuon ajan suosikkeja olivat todennäköisesti Anthrax, Slayer, SOD, DRI, Agnostic Front, Suicidal Tendencies, Voivod... Totta kai koko ajan kuuntelussa olevan musiikin skaalan laajentuminen vaikutti paljon myös siihen mitä soitettiin. Tuohon asti bändiemme nimet vaihtuivat välillä todella tiuhaan, mainittakoon Doomsday ja Adjustice nimet, jopa Clowns Of Death-niminen kahden hengen pölhöilyprojekti oli demon verran kasassa.

Public Lost nimi otettiin käyttöön suurin piirtein ´89 ja ennen sitä kitaristina toimi vielä Jyrki Männikkö (Twilight). R.I.P. taisi lopahtaa ja Miika tuli takaisin. Alettiin toden teolla suunnitella studio-äänityksiä, mankkanauhoituksiin oli jo hiukan leipäännytty. Viimein kesäkuussa ´90 alettiin purkittaa 11 kappaleen demoa Kauhajoen Evankelisen opiston studiolla. Itse hoidin hieman puheenomaiset laulut ja määkimiset, lopputulos oli yllättävänkin hyvä. Jonkun verran demoa vaihdeltiin ja ehkä jopa myytiinkin, muutamassa pienlehdessä saattoi olla jopa juttua. Kutakuinkin tässä vaiheessa siirryimme treenaamaan kotioloista Tiilelän bänditaloon, missä olikin ihan omanlaisensa tunnelma. Miika liittyi Anguishiin heidän ekan demonsa jälkeen (kävin itsekin välillä tuuraamassa), meillä taas kitaraan tarttui vuorostaan Jani Luoma (Twilight). Jani oli tähän asti paukutellut menestyksellisesti lähinnä rumpuja. Edellisen demon jälkeen alkoi musiikin kuunteluun tulemaan ihan uusia tuulia: NoMeansNo, Victims Family ja muut kokeellisemmat punk- ja metalliorkesterit. Tästä erikoisuudentavoittelusta Janikin innostui ja pääsi soveltamaan oppimiaan kitarajuttuja hiukan eri tavalla mitä varmasti oli alkuun ajatellut, loppujen lopuksi Jani päätyikin soittamaan kitaraa ihan ammatikseen. Toinen demo "Sometimes Ignorance is the Mother of Fear" tehtiin samassa studiossa maaliskuussa 1991. Kitaroita soitti Jani ja muutaman vanhemman biisin tilutti myös Miika. Lauluissa oli muutamassa kappaleessa vieraana vaihto-oppilasvuotta Kauhajoella viettänyt Kevin, ehkä hieman pakotettuna, mutta hauskaa oli. Tästä demosta päätyi yksi kappale ranskalaiselle Panx Vinyl Zine-kokoelmaseiskalle, luultavasti Trash Can Recordsin jouduttamana. Keikkoja yhtye teki näinä aikoina alle kymmenen, lähinnä muutamassa bändikatsemuksessa. Se ei tuntunut meitä hirveästi kiinnostavan.

Melko pian toisen demon teon jälkeen soittelimme jälleen Rikun kanssa keskenämme. Uusia nauhoituksia suunniteltiin ja porilainen tuttava Dassumin Pena tarjosi siihen studiota jossa teki hommia. Kerroimme että kuulostaa hyvältä idealta, mutta meiltä uupuu kitaristi. Seuraavassa kortissa tuli postissa vastaus: voinko auttaa? Näin ollen Penan kanssa treenattiin illassa kuusi kappaletta ja sitten lähdettiin tekemään nauhoitukset. Lokakuussa ´92 syntyi Meet the Doe Brothers-demo, josta seuraavana vuonna lohkaistiin Oskun Divarin kokoelma CD:lle yksi kappale ja 1994 split EP Can Can Heads-yhtyeen kanssa (Trash Can Records 1994), bändi johon olin hieman aiemmin sotkeutunut. Jälleen eräs ranskalainen lafka halusi kokoelmalleen yhden kappaleen, kasettimuodossa tällä kertaa. Tässä vaiheessa oli taas mietitty nimen vaihtoa. Trash Can Recordsin Harri ehdotti, että laittakaa K-kirjain Publicin perään, niin saatte jotain uutta. Näin teimme. Penan kanssa tehdyt nauhoitukset tehtiin sitten Publick Lost-nimellä. Näihin aikoihin muistan elävästi sen aamun kun vastailin YLE Radiomafian Santtu Luodon kiperiin kysymyksiin levystä, jollain viikon pikkulevyt osuudella. Takana oli ollut raskas viikonloppuilta. Siinä ehkä se yhtyeen valtakunnallisesti "suurin" hetki.

Taas mentiin jokunen vuosi hiljaisemmin kahteen pekkaan, olin jo ajautunut soittamaan Valse Tristeenkin. Välillä nauhoiteltiin hc-punkkia Vilttiketju-nimisenä, kunnes suurin piirtein ´96-97 mukaan astui Timpero ja taas alkoi "tiukka" treenaaminen. In-Walked Blank tarttui nimeksi Thelonious Monkin kappaleesta In Walked Bud. Jostain syystä idea kuulosti silloin hienolta. Musiikki oli siirtynyt edelleen yhä kauemmaksi metallista, tuplabasarikin oli ollut jo vuosia pois pelistä, koska toinen pedaali yksinkertaisesti hajosi. Kitarasta särö oli hävitetty ja bassossa sitä senkin edestä, myös väkinäinen laulaminen katosi kokonaan. Ensin nauhoitettiin marraskuussa ´97 Tampereen Omppustudiolla muutama varsinainen kappale EP:tä "Songs That Time Forgot" (Boing Being 1997) varten. Se ei riittänyt, vaan päätettiin äänitellä vielä neliraiturilla lyhyet täytebiisit, että saataisiin kaikki tila vinyyliltä käyttöön. Tästä innostuneena seuraava itse julkaistu EP "You Go Where You Belong" (Kissankusi Records 2000) äänitettiin kasiraiturilla Tiilelässä, elokuussa 1998. Kokonainen 100 kappaleen hurja painos katosi käsistä pikkuhiljaa, samoin kävi yhtyeelle 2000-luvun alkupuolella.