Ultima Thule

MkI 1977-78: Pepe Pitkäkoski (kitara), Arto Pohto (sähköpiano), Harri "Iska" Ahonen (puhaltimet), Ilpo Aro (basso), Heikki Nikula (puhaltimet), Jamppe Ojala (rummut).

MkII 1978-80: Heikki Nikula, Seppo Myllymäki, Timo Hietala, Timo Marttila, Pertti Pitkäkoski

Pertti Pitkäkoski muistelee:

Kun syksyllä 1975 lähdin armeijaan Mad Genius hiipui ja osa soittajista perusti Rocktail kokoonpanon.

Armeijasta päästyäni perustettiin Ultima Thule. Se oli musiikkityyliltään rock-jatsia. Ensimmäinen versio oli aika lyhytikäinen, mutta sillä tehtiin radionauhoitus Terho Kempin toimesta. Auneksen koululta on tallessa myös yksi äänite ja muutamia keikkanauhoituksia. Ultima Thulen kanssa osallistuttiin myös Rock-SM kisoihin Vaasassa.

Yhtyeen toisella versiolla avattiin ensimmäinen Provinssirock 1979 ja ensimmäisenä kappaleena soitettiin Hietalan Timon säveltämä Provinssirock. Kaikkiaan setissä oli neljä biisiä, joista pari oli tekemääni. Ultima Thulen kanssa piti tehdä levykin Suikin studiolla, mutta se kaatui johonkin eikä siitä tullut sitten mitään, jotkut pohjat vain tehtiin. Tällä kokoonpanolla osallistuttiin taas Rock-SM kisoihinkin Vaasassa, mutta loppukisoissa Oulussa ei pärjätty oikein hyvin. Taisi olla jonkinlainen ylikunto-ongelma, ainakin itsellä.

Kun Ultima Thule hiipui niin soitin jonkin aikaa vaasalaisessa Transfusion yhtyeessä, jossa oli mukana myös Pohdon Artsi. 1982 liityin Suikin Bestsellers Orchestraan.


Yhtyeen ensimmäinen versio. Kuva: Taisto Peurala


Yhtyeen toinen versio. Kuva: Kemu ry:n arkistosta / Provinssi-Rock 1979 LP:n liitelehdykkä


Provinssirock 1979