Micke Björklöf muistelee

Musahomma alkoi kiinnostaa ala-asteikäisenä ja Hurriganesin siivittämänä innostuin rumpujen soitosta. Musiikintunnilla olin ensimmäistä kertaa saanut kokeilla soittaa rumpuja ja kyllähän se kolahti kertalaakista. Siinä kohtaa alkoi ekat bändiviritykset koulukavereiden kanssa (minä, Anssi Porkola, Kari Haanpää, Hannu Koivula). Vuosi oli 1977 oltiin silloin viidennellä luokalla. Opettajamme Matti Räty oli musamiehiä ja myötämielinen asialle joten saimme harjoitella Kosolan koululla mistä löytyi, siihen aikaan ihme kyllä, jonkinmoinen bändikalusto. Mieleen siitä on jäänyt Cimar kitaravahvistin ja Cimarin Gibson SG mallinen kitara. Basisti Kari oli saanut joululahjaksi upeen Hagström bassosetin, jota säilytettiin koulun varastossa.

Rumpusetissä ei ollut alunperin haitsuja ollenkaan ja kun rahaa ei ollut niin kekseliäs opettaja värkkäs semmoset. Telineenä palveli vanha nuottiteline jonka läpi meni metallipuikko polkimeen, joka oli askarreltu lastulevystä ja jonkinmoisesta jousivirityksestä. Symbaalit Matti-ope oli takonut kuparipellistä. Tossa kohtaa tämä viritys palveli paremmin kuin hyvin. Bändi soitti tietenkin Hurriganes biisejä ja muistikuvani mukaan myös joitain CCR biisejä. Ehkä Eppujen “Poliisi pamputtaa” biisiä kokeiltiin myös tai ainakin sitä kuunneltiin paljon. Tästä ryhmästä ei sen kummempaa kehkeytynyt eikä kukaan muu sittemmin jatkanut musan harrastamista. Itselläkin harrastus jäi vähiin kun en saanut omia rumpuja. Tai no, olisin saanut jotkut kämäset Morrikset, mutta ajattelin taktikoiden kieltäytyä niistä oletuksella että saan sitte paremmat - isä tuumas et oo ilman sitte ja niin se meni, voi saateri ku pitikin olla tyhymä!

Yläasteelle siirryttäessä jääkiekkoharrastus imaisi mukaan ja koulun musatunteja lukuun ottamatta soittaminen jäi paitsioon. Yläasteaika menikin pääasiassa musaa kuunnellen laajalla skaalalla ja sitä kautta oppien. Kyllä se soittaminen siellä pinnan alla kuitenkin kyti koko ajan ja Latosaaressa kun käytiin bändejä kuuntelemassa niin alkoihan se kiinnostaa enemmän ja enemmän.

Rippileirin aikana rämpyttelin kitaraa leirin toimistossa päivittäin ja pikkuhiljaa alkoi kiinnostus bändihommia kohtaan taas herätä. Kun yläasteen jälkeen menin töihin aloin säästää rahaa ja heti kun sain summan kasaan ostin Lagerstedtin Jorman pyörittämästä Kauhavan Musiikki nimisestä soitin- ja äänilevykaupasta Ibanez Les Paul kopion ja hieman myöhemmin Aria rummut. Sinne päätyi myös seuraavien vuosien aikana jokaisesta tilistä siivu levyostosten myötä. Jorma oli kova musadiggari ja esitteli tälle teinille mielettömän määrän uusia bändejä ja artisteja, musiikkikasvatusta koko rahalla!

Alun suurena esikuvana on ollut ilman muuta Hurriganes ja sittemmin tietysti ajan myötä lukematon määrä esikuvia eri kausien mukaan kun musiikillinen tietämys kasvoi.

Paikallisella tasolla tajunnan räjäyttävä kokemus oli teininä nähdä Hard Rock Sallinen soittamassa. Muistaakseni tämä oli myös ensimmäinen oikea kokemani keikka. Kauhavan kunta oli järjestänyt nuorisoillan Hotelli Kantakrouviin jossa bändi esiintyi. Loistokeikan lisäksi tarjolla oli lämpöisiä leipiä. Pari vuotta myöhemmin tutustuin bändin vetäjään Sallisen Seppoon ja soiteltiin jonkun aikaa eri tyyppien kanssa jamipohjalta. Myöhemmin HRS:n treenikämppänä toiminut Työväentalon painikämppä periytyi meidän käyttöön.

1981 tienoilla mut pyydettiin rumpaliksi kauhavalaiseen Strangers bändiin, jossa bassoa soitti luokkakaverini Esa Renko ja pari muuta saman kylän kaveria eli kitaristit Matti Koivula ja Jyrki Luoma ja myöhemmin mukaan liittynyt Jyrki Sippola koskettimissa. Orkka oli toiminut jo muutaman vuoden ja saavuttanut pientä mainetta paikallisesti koulujen diskoilloissa, konvissa jne. Olin nähnyt heidät alkuaikoina keikalla ja mieleen on jäänyt kun bändi veti Apachen rumpualkuineen, se tuntui vaikuttavalta siinä hetkessä. Pari vuotta myöhemmin kävin seuraamassa bändin treenejä Kauhavan Yhteiskoulun salissa ja olin todella vaikuttunut kehityksestä. Heillä oli solistina siinä vaiheessa mahtavaääninen Jorma Sepponen (sittemmin hengellisissä yhtyeissä uraa tehnyt), joka teki kyllä lähtemättömän vaikutuksen laulusoundillaan. Muistiin on jäänyt heidän versio Come Together biisistä. Bändin ohjelmistossa oli myös mm. Santana, Deep Purple, Uriah Heep ja Little Richard biisejä.

Kerran satuin paikalle kun heidän rumpali oli poissa ja jäbät tiesi että olen vähän soitellut niin pyysivät jammailemaan. Hieman myöhemmin sitten liityin mukaan. Bändin toiminta oli tosin jo vähän hyytymään päin kun menin mukaan eikä keikkoja sitten mun aikana loppujen lopuksi ollut ollenkaan. Aikansa sitä jamittelua kesti ja lopulta kyllästyin siihen kun ei ollut minkälaista yritystä eikä mitään päämäärää. Treenit oli parin tyypin osalta enempi perjantai illan huvittelua Ruskapullojen kera. Se juttu sai mun osalta jäädä ja siihen se bändi myös loppuikin!

Soittohalut oli kuitenkin edelleen kovat ja keikoille teki mieli, vaikkei ollut bändiä, niin jotain piti keksiä. Suosikin Rock-Kuningas kisat oli tulossa joka tarkoitti mahdollisuutta muutaman biisin keikkaan oikeassa keikkapaikassa, Jalasjärven urheilutalolla. Ilmoitin vielä perustamattoman bändin mukaan skabaan niin oli ainakin pakko tehdä jotain. Kasattiin muutamilla treeneillä bändi jossa oli mun lisäksi Sippolan Jyrki ja sitten uutta pari tyyppiä, muistaakseni Anssi Kuula rummuissa ja Ville Virrankoski bassossa. Niin vaan kävi, että Kirkiisiryhmä Asidofiilus oli skaboissa soittamassa pari cover rallia… ei tullut menestystä… eipä se ollut odotettavissakaan. Oli kuitenkin se kauan kaivattu keikka joka vedettiin innolla! Reissulta jäi mieleen jäi myös uraansa aloittava Kaija Kokkola Steel City bändinsä kanssa. Yhtye toimi Rock-Kuningas kisan kiertuebändinä. Sittemmin artisti on luonut näyttävän uran nimellä Kaija Koo.

1983-1985
1983 lähdin etelään opiskelemaan. Into bänditouhuihin oli edelleen kova ja niinpä tulin joka viikonloppu kotiin että pääsi jamittelemaan. Kiinteää kokoonpanoa ei ollut vaan paikalle tuli paikallisista soittajista kuka pääsi. Solistina oli useimmiten Ruotsista takaisin kotimaahan palannut, nyt hautausurakoitsijana toimiva Jorma Sepponen. Biisimatskua oli kaikenlaista ihan laidasta laitaan. Treenipaikaksi saatiin Keskustan koulun sali. Kamoja siellä ei voinut säilyttää eli ne oli roudattava sinne joka viikonloppu erikseen. Olihan siinä hommansa, mutta samalla hyvää roudausharjoitusta tulevaisuuden keikkoja silmällä pitäen! Vaikka tämä oli enempi “jamibändi” niin keikoille teki kuitenkin mieli. Tilanteen pelastajaksi tuli jälleen Suosikin Rock-Kuningas skabat, tällä kertaa Himangan Urheiluhallilla. Tosin kun kukaan basisti ei päässyt paikalle niin mukaan saatiin himankalainen kaveri (nimeä en muista) jonka olin tavannut Aholan Kimmon studiolla. No se oli semmonen seikkailu, mutta sai esiintyä isolla lavalla missä oli maailmanstarojakin käynyt, joka oli se juttu kuitenkin! Tuo kokoonpano Himangalla taisi olla nimellä Laulu- ja soitinyhtye Lada - et ei nyt ehkä niin tosissaan olevaa touhua, mutta kuitenkin kauhee halu oli päästä livenä soittamaan.

CRIME 1985 (Lapua)
Micke Björklöf (laulu), Antti Honkaharju (rummut), Esko Pouttu (kitara), Vesa Kangasluoma (basso), Veli-Matti Karhu (kitara)

Lapuan Latosaaren tanssiehtoorientojen lomassa tutustuin lapualaisiin soittajiin; Esko Pouttuun ja Antti Honkaharjuun. Taisin nähdä heidät alunperin siellä keikalla ja sitten käynyt juttusissa. Siinä talven mittaan tutustuttiin paremmin ja jossain vaiheessa istuttiin Eskon keltaisessa Morris Minissä. Jätkät soittivat Crimen demoja omista biiseistä mulle Latosaaren parkkipaikalla ja olin vaikuttunut. Heillä oli laulaja haussa ja menin sit sanomaan et oon halunnut kokeilla semmosta. Niinpä sitten kävi että hemmot pyysivät mukaan. Treenipaikkana toimi Lapuan Ritavuoren koulun kellari. Ohjelmisto koostui kokonaan bändin omasta biisimateriaalista. Tämä olikin eka kerta pystysolistina ja myös niin, että soitettiin vain omia biisejä. Se kyllä tuntui kieltämättä hienolta.

Crime keikkamuistoja:
Ei meillä mitään varsinaista suunniteltua lavashowta ollut, mutta taustakangas logolla piti olla. Jonkinmoinen alkunauhakin tehtiin Oberheim synalla Jyrki Sippolan toimesta AMS-Studiolla, sellasta ihme pörinää. Oli ollut puhetta, että olis hienoa jos saatais suuren maailman malliin kunnon savuverhot keikan alkuun. Tuumasta toimeen - innokas touhuaja kun olin. Ei ollut kenelläkään näillä leveyksillä savukonetta… no eipä ollut meillä rahaakaan. Olin kuullut, että hiilihappojäällä tehty savu laskeutuu hienosta jalkoihin. No mistä helkutista semmosta saa... Pienen selvittelyn jälkeen oli suunta kohti Ilmajoen keinosiemennyslaitosta hiilihappojää kaupoille. Isot pojat oli kertoneet, että kun kuumaan veteen laittaa niin komeesti savu laskeutuu. Laitettiin yläparvelle systeemit, yritettiin vissiin vähän liian isolla palalla ja suutari tuli, pieni olematon tussahdus, vähän niinku tupakista olis savurenkaan puhaltanut, se siitä savuverhosta!

Omalta osalta toteutui vain kolme keikkaa: 29.3. 1985 Lapuan Nuorisotalo, 14.4 1985 Rock-SM Seinäjoen Kauppaopistolla (muistoissa jotenkin erikoiset iltamat) ja 3.5 1985 Lapuan Nuorisotalo. Syksyä kohti bändin toiminta hiipui kuitenkin pikkuhiljaa ja homma kuivui vähin äänin kasaan. Myöhemmin tuosta ryhmästä muodostui suomenkielistä rokkia veivaava Jane.

Crime bändillä oli kuitenkin iso merkitys mun elämään ja musiikkiuraan, laulukipinä oli saatu ja siitä lähti pystysolistin ura pienin askelin etenemään. Muutakin jäi; kaveruussuhteet jotka etenivät niin että, nyttemmin jo edesmenneestä rumpali Antista tuli 10 vuotta myöhemmin mun lankomies.

TAXI 1985 – 1989
Mk1: Micke Björklöf (laulu), Veli-Matti Uusitalo (kitara), Jari Korpi (kitara), Esa Renko (basso), Ralf Enlund (rummut)
Mk2: Micke Björklöf (laulu), Veli-Matti Uusitalo (kitara), Jari Korpi (kitara), Esa Renko (basso), Hans Montin (rummut)
Mk3: Micke Björklöf (laulu), Veli-Matti Uusitalo (kitara), Jari Korpi (kitara), Esa Renko (basso), Harri ”Oinari” Vainionpää (rummut)
Mk4: Micke Björklöf (laulu), Veli-Matti Uusitalo (kitara), Jari Korpi (kitara), Seppo Nuolikoski (basso), Harri ”Oinari” Vainionpää (rummut)
Mk5: Micke Björklöf (laulu), Veli-Matti Uusitalo (kitara), Jari Korpi (kitara), Seppo Nuolikoski (basso), Antti Honkaharju (rummut)
Mk6: Micke Björklöf (laulu), Veli-Matti Uusitalo (basso), Jari Korpi (kitara), Antti Honkaharju (rummut)
Mk7: Micke Björklöf (laulu), Veli-Matti Uusitalo (basso), Jari Korpi (kitara), Hans Montin (rummut)

Crimen jäätyä taakse löytyi uusia soittokavereita Ylihärmän ja Kortesjärven suunnalta. Olin aiemmin tutustunut kitaristi Veli-Matti Uusitaloon kun hänen pyörittämänsä Toyz oli Aholan Kimmon AMS-studiolla äänittämässä demoa. Jossain vaiheessa sovittiin jammailusta Toyzin treenikämpällä Ylihärmän Kiistolassa. Mukana oli myös kitaristi Jari Korpi sekä muistaakseni bassossa Antti Pellinen (Kauhava Big Band).

Alussa soitettiin pääosin blues, bluesrock, rock coverbiisejä, mutta pikkuhiljaa alkoi biisiaihioita syntyä syksyn mittaan ja niitä käytiin AMS-Studiolla demottamassa. Alkuvaiheessa toimin laulavana rumpalina. Vanhan tutun Strangers basisti Esa Rengon ja rumpali Ralf Enlundin liittyessä mukaan siirryin taas pystysolistin tontille. Näin oli ensimmäinen Taxi nimen alla kulkeva MK1 kokoonpano kasassa.

Tällä ryhmällä oli ensikeikka 15.2. 1986. Se oli kuinkas muuten kuin Suosikin Rock-Kuningas kilpailu, tuo takuuvarma vuoden keikka. Tällä kertaa kisapaikkana oli legendaarinen Nivalan viihdekeskus Tuiskula… no, ei jatkoon! Vuoden toinen keikka oli 29.5. Lapuan Nuorisotalolla. Kesäkuussa pitikin sitten astua armeijan palvelukseen. Jatkettiin treenaamista intin ja opiskeluiden lomassa niin usein kuin mahdollista ja värkättiin pikkuhiljaa uusia biisejä. Näihin aikoihin saatiin myös uusi treenikämppä Kauhavan NS:n kellarista.

Uusi vuosi 1987 ja uusi mahdollisuus, nimittäin Suosikin Rock-Kuningas skabat, tällä kertaa 17.1. 1987 Lapuan Latosaaressa. Sieltä lohkesikin osakilpailuvoitto ja paikka finaaliin legendaariselle Köyliön Lallintalolle. Lisäksi saatiin kiinnitys Latosaareen turkulaisen Ironcross hevibändin lämppäriksi seuraavalle kuulle. Rumpali vaihtui pian Lapuan keikan jälkeen vaasalaiseen Hans “Hasse” Montiniin. Tällä ryhmällä tehtiin ensimmäinen virallinen neljän biisin demo, jolla yritin promota bändiä parhaan kykyni mukaan. Latosaaren “palkintokeikka” oli myös ainut mitä tuolla kokoonpanolla kerettiin tehdä. Lähettelin neljän biisin demoa ympäriinsä levy-yhtiöihin, radioille ja muille medioille. Ainakin Rumba teki oikein positiivisen arvion demopalstallaan. Paikallisradio tasolla taisi tulla jonkun verran soittoakin. Sitten rumpali Hasse päättikin palata takaisin vanhaan Shock Tilt bändiinsä kun he lähtivät Ruotsin maalle uraa luomaan. Sillä tarinalla olikin sitten todella surullinen loppu…

Siinä oltiin taas ilman rumpalia ja kisan finaali lähestyi, oltiin et mitäs nyt tehdään? Taas kerran kuvioihin astui tuttavuus johon olin Kimmon studiolla törmännyt, rumpuihin saatiin kurikkalainen Harri “Oinari” Vainionpää (mm. Nasaret, Rockheart's Project, Mistress). Oinari oli vielä alaikäinen eikä omistanut ajokorttia joten meikäläinen sitten ajeli Kurikkaan hakemaan treeneihin ja lopuksi viemään takaisin… kyllä on ollut intoa!

Tällä Mk3 kokoonpanolla tehtiin neljä keikkaa mm. Rock-Kuningas finaali. Tällä reissulla olikin tulevan bändikaverin Seppo Nuolikosken kanssa ensikohtaaminen kun Jari oli puhunut hänet kuskiksi reissulle. Keväällä 1987 basisti Esa Renko oli jo muuttanut Helsinkiin ja jäi opiskelukiireiden vuoksi pois toukokuussa. Kesäkuun Provinssissa Jari oli kysynyt Seppoa basistiksi ja näin Mk4 kokonpanolla soitettiin sinä kesänä mm. Speleissä ja Botnia Beat Non Stop tapahtumassa. Syksyn mittaan olikin taas komppi hukassa kun tuli kokoonpanosäätöä Oinarin jäädessä pois kuvioista.

Olin pitänyt Crime rumpali Antin kanssa tiivisti yhteyttä edelleen ja hän oli tässä kohtaa ilman bändiä, joten kutsu kävi ja Antti liittyi orkkaan. Kokoonpano Mk5 oli kasassa. Tällä ryhmällä käytiin äänittämässä single ”Heroes / Take Me Away” Mika Sundqvistin MSL Studiolla, Kimmoa Aholan toimiessa äänittäjänä ja miksaajana. Sinkku julkaistiin joskus keväällä ja se poiki jonkun verran keikkojakin. Keikkoja tehtiin syksyyn mennessä 17.

Bändin uran yksi suurimmista kohokohdista oli esiintyminen juhannuksena Padasjoella järjestetyssä Intiaanirock festivaalissa. Tämä oli bändin siihen mennessä suurin keikka, joksi se myös jäikin. Pääesiintyjänä oli Hurriganes comeback keikallaan lisäksi Kirka, Lapinlahden Linnut, Hearthill ym. Yleensä keikkareissut kuljettiin pääasiassa muutamalla henkilöautolla. Tälle reissulle kerättiin porukkaa mukaan ja lähdettiin Uusitalon liikenteen bussilla. Väkeähän festareilla oli niin pirusti et vähän alkoi jo jännittääkin. Mieleen on jäänyt monitorimiksaajan kommentti et mikäs mies tää on kun kaikki mittarit menee punaselle kun siinä vähä ääntä auoin. Meillä oli tosi hyvä esiintymisslotti, joten väkeä oli lavan edusta täynnä. Keikka itsessään meni hienosti ja vastaanotto oli hyvä, jäi todella hyvät fiilikset.

Muistijälki on jäänyt juttelusta Cisse Häkkisen kanssa bäkkärillä, joka pienessä kanuunassa jännitti niin saateristi illan keikkaa. Totuuden nimessä Hurriganes keikka oli kyllä melko karseeta kuunneltavaa, tuli kyllä jotenkin surullinen olo siitä kun vanhat idolit nöyryyttävästi alisuoriutui pahemman kerran. Albert Järvinen oli kyllä ihan hyvässä vedossa, mutta Remu ja Cisse rimaa hipoen koko ajan. Ikimuistoinen vauhdikas viikonloppu kuitenkin!

Yksi toinen mieleenpainuneista Taxi keikoista oli Törnävänsaaren lavalla Boycott orkan lämppärinä. Oltiin vedetty setti ja sit alkoi sataa ihan kaatamalla. Vettä tuli ihan järjettömästi ja koko alue kellui. Promoottori Hannu Hanhimäki ja Boycottin Tommi Läntinen kävivät kiivasta selvittelyä miten tämä hoidetaan koska veden takia vaaratekijät olivat suuret. Päädyttiin siihen et porukkaa seisomaan lavan lipan alle ja istumaan lavalle niin paljon kuin mahtuu ja Tommi ja Hombre veti akustisesti setin siinä ringin keskellä. Olisivatko saaneet tästä ehtoosta kipinän tuleville akustisille Tommi ja Hombre keikoilleen? Siitä jäi kyllä kieltämättä hyvä fiilis ja mukava kohtaaminen oikeiden poppareiden kanssa bäkkärillä. Olinhan orkan suuri fani siihen aikaan.

Täyspitkä albumi siinteli haaveissa ja uusia biisejä värkkäiltiin. Lokakuussa käytiin taas Kimmon studiolla äänittelemässä. Siitä sessiosta syntyi viiden biisin demo. Vuoden lopussa Seppo Nuolikoski jäi pois ja Veli-Matti vaihtoi kitaran bassoon. Mk6 soitti yhden keikan Ilmajoen Marrasrockissa, Veltto Virtasen sekoillessa juontajana. Tällä ryhmällä äänitettiin seuraava demo AMS:lla helmikuussa -89. Helsinkiläinen Megafon Records kiinnostui ja tarjosi levytyssopimusta. Suunnitelmana oli, että levy äänitettäisiin Finnvox studioilla jossa heillä oli myös toimisto. Siinähän kävi niin että heidän yhteistyö Virgin Recordin kanssa hyytyi Zero Nine:n Intrique levyn jälkeen ja he katosivat häpeällisesti ns. kartalta. Tosin meille ei ollut ilmoitettu mitään ja en saanut puhelinyhteyttä. Sen verran alkoi sappi kiehumaan, että päätin lähteä levy-yhtiön setää morjestamaan, eikun junaan ja Finnvoxille. Ei ketään paikalla, marssin studiosihteerin juttusille ja selvisi ettei meille ollut voimassa olevaa varausta, jos sitä nyt ensinnäkään oli edes ollut. Aloin käydä melko kuumana ja sain päähäni, että se helkutin tyyppi lymyilee siellä toimistossa eikä vaan vastaa yhteydenottoihin. Kävin vahtimestarin jutuilla kyselemässä ja pyysin voisko hän käydä avaamassa oven lafkan toistoon et mulla olis vähän asiaa sille prkl.. tyypille, siihen vahtimestari suostui ilomielin. EI tainnut tämä levypamppu olla oikein kenenkään suosiossa enää siinä pytingissä. Niinpä marssittiin toimistoon, no eipä siellä sitten ketään ollut ja se homma sit hyyty siihen.

Vähän myöhemmin myös Antti jäi pois ja taas oltiin lähtöruudussa. Keväällä rumpali Hasse oli palannut Shock Tiltin surulliselta maailmanvalloitus reissulta ja liittyi takaisin bändiin kokoonpanossa Mk7. Oma motivaatio oli pahasti lässähtänyt kun olin tehnyt pirusti hommia bändin eteen, mutta yrityksistä huolimatta homma ei vaan oikein edennyt. Tarina läheni vääjäämättä kohti loppuaan ja koko homma muutenkin natisi liitoksistaan. Kesällä päätin jäädä pois ja bändin viimeinen keikka oli Kauhajoen Kasinolla 29.7.1989, toisena bändinä oli silloin Garbo. Keikkoja bändi teki historiansa aikana kaikkiaan 33 kpl.

Jälkiviisaana on helppo sanoa et olis pitänyt luovuttaa jo aikaisemmin mutta kun ei luonto antanut periksi. Siinä olisi välttynyt monelta harmitukselta, mutta toisaalta olis jäänyt myös monta kokemusta köyhemmäksi. Toisaalta bändin hajoaminen oli myös kova pettymys kun oli tehnyt niin pirusti hommia bändin eteen!

Skindeep
Micke Björklöf (laulu), Antti Honkaharju (rummut), Jari Korpi (kitara), Veli-Matti Uusitalo (kitara), Pauli Lähdemäki (basso)

Taxin raunioilta yritettiin vielä vuoden päästä uudestaan, mutta ei se enää lähtenyt lentoon. Lyhytikäinen bändi soitti yhden keikan Kauhavan Nuorisoseuralla 25.5.1990.

Seuraava vuosi oli taas hakemista erinäisten jamikokoonpanojen myötä.

WC Micke B & Ozzmoz 1991:
Micke Björklöf (laulu), Samuli Happo (basso), Jari Korpi (kitara), Mika Hiironniemi (rummut)

Olin keikoilla tutustunut kuortanelaiseen Stake yhtyeeseen ja sattumoisin myös Jari Korpi oli muuttanut Kuortaneelle. Jossain kohtaa ne soittohalut alkoi vahvistumaan ja heräs ajatus että jotain pitäis tehdä hiljaiseloin aikana. Staken kitaristit oli armeijassa eikä itselläkään ollut mitään kiinteää bändiä just silloin niin päätettiin tehdä kimpassa jotain ihan vaan huvin vuoksi. Niinpä kokoonnuttiin Staken treenikämpälle Kuortaneen Mäyryn NS:lle soittelemaan. Tämä johti muutamaan keikkaan muttei sen kummempaa.

Muutama vuosi myöhemmin 1994 Stakesta, muistaakseni yhtä miestä lukuunottamatta muodostui Pauli Hanhiniemen Perunateatteri.

En muista tarkkaan mutta joskus laman keskellä kävin hetken aikaa Lahdessa töissä. Siellä jamiteltiin bluesia Alangon Esan (Pirulainen, Walter's Walk) ja parin muun tyypin kanssa Esan työpaikalla sairaalan kellarissa. Tutustuttiin muistaakseni jossain Körmy:n (Kortesjärven seudun rock-musiikin ystävät) tapahtumassa Kortesjärvellä.

TRES AMIGOS / MICKE BJÖRKLÖF & BLUE STRIP
Mk1 1991: Micke Björklöf (laulu, kitara, huuliharppu, perkussiot), Seppo Nuolikoski (basso, laulu), Jari Korpi (kitara)
Mk2 1991-1993: Micke Björklöf (laulu, kitara, huuliharppu, perkussiot), Seppo Nuolikoski (basso, laulu), Jari Korpi (kitara), Jaakko Passinmäki (rummut, perkussiot, laulu)
Mk3 1993-1997: Micke Björklöf (laulu, kitara, huuliharppu), Seppo Nuolikoski (basso, laulu), Jari Korpi (kitara), Teemu Vuorela (rummut), Sami Tervonen (perkussiot, vibrafoni)
Mk4 1997-1998: Micke Björklöf (laulu, kitara, huuliharppu), Seppo Nuolikoski (basso, laulu), Ville ”Lefty” Leppänen (kitara), Teemu Vuorela (rummut), Sami Tervonen (perkussiot, vibrafoni)
Mk5 1998-: Micke Björklöf (laulu, kitara, huuliharppu), Seppo Nuolikoski (basso, laulu), Ville ”Lefty” Leppänen (kitara), Teemu Vuorela (rummut), Timo ”Roikis” Roiko-Jokela (perkussiot, vibrafoni)

1990-luvun alussa oltiin soiteltu aina silloin tällöin bluesia ja southern rockia Blackfoot, Lynyrd Skynyrd ja Doc Holliday pohjalta Nuolikosken Sepon ja Niemen Matin (Watti-Matti) kanssa. Tällä bändillä äänitettiin noista coverbiiseistä demo Latvateikarin Tapsan legendaarisella Mobiilistudio-autolla Kauhavan NS:n treenikämpällä.

Olin toisaalta ihastunut monen muun kanssa silloin meneillään olevaan akustisen musan buumiin ja siinä vaiheessa ehdotin et mekin kasailtais jotain sen tyyppistä ohjelmistoa silloisen rinnalle.

Kauhavan kulttuurilautakunta oli myöntänyt pienen apurahan musiikkiharrastukseen ja kontribuutiona piti käydä esiintymässä heidän järjestämässään Vihreä Oksa bänditapahtumassa. Matti asui Oulussa ja hänen äänentoistofirmalla alkoi olla paljon töitä sielläpäin niin reissaaminen Pohjanmaalle alkoi käydä raskaaksi eikä näin ollen myöskään pääsisi tälle keikalle. Sepon kanssa tuumattiin, että vedetään akustisesti ja kysytään jos Korven Jari lähtis jeesaamaan. Saatuamme myöntävän vastauksen alettiin treenaamaan sitä muutaman biisin settiä mikä siellä piti soittaa. Tapahtuma järjestettiin Kauhavan Koulukeskuksen salissa 9.8 1991. Juuri ennen lavalle astumista kulttuurisihteeri Tuula Ilmonen kyseli bändin nimeä, me siihen että ööö, oota hetki… Olin katsonut edellisenä iltana Three Amigos leffan ja kun mitään muuta ei tullut mieleen ehdotin jätkille tätä. Jari ehdotti et mennään saman tien Mexicon puolelle kokonaan ja niin nimeksi tuli Tres Amigos.

Keikka meni hienosti ja siitä jäi sen verran hyvä maku, että päätettiin alkaa tosissaan kasaamaan ohjelmistoa. Treenailtiin vuoroin Kauhavalla Nuorisoseuralla, mun kellarissa ja Vaasassa Sepon kämpillä. Ohjelmistoa kasatessa olin saanut myytyä Lapualle Ämyrin bändi-iltamiin Ravintola Kodittareen keikan muutama viikko Kauhavan ensiesiintymisen jälkeen. Paikalla oli yleisössä vanha tuttu Jaska Passinmäki, joka oli rumpali ja saman kylän miehiä. Pyydettiin Jaska mukaan jammaamaan ja sehän istahti saman tien niin mukavasti et taidettiin siltä istumalta pyytää Jaskaa bändiin.

Vanha tuttu Olli Turja oli myös Lapuan keikalla ja innostui enemmänkin aiheesta. Hän oli opiskelemassa Rajamäellä ja lupasi kysellä paikallisesta baarissa missä kävi bändejä josko keikkaa irtoais. Niin siinä kävi että Olli sai myytyä keikan Rajamäen Calendar baariin ja vielä toisenkin Hyvinkään Ravintola Naurava Hevoseen. Oli sovittu että soitetaan kaksi settiä ja eikä meillä siinä kohtaa ollut kuin nippanappa setin verran matskua kasassa. Pari kuukautta oli aikaa treenata ohjelmisto kasaan. Niiltä osin homma sujuikin hyvin ja oltiin hyvässä kuosissa ekoja kvartetti keikkoja varten. Mukaan pyydettiin äänimieheksi tietenkin Watti-Matti Niemi. Hän oli juuri hankkinut omistukseensa Hurriganesin vanhan 508 Mersun keikka-auton, jolla keikkamatka juhlavasti tehtiin.

Tästä tulikin ikimuistoinen ”rundi”, lähtö meni ihan Kummeliksi. Treenien päätteeksi oltiin roudaamassa kamoja valmiiksi seuraavan päivän lähtöä varten eikä Seppo ollut kuullut kun olin huikannut et siirrän auton lähemmäs ja oli kantanut akustisen kitaran ja basson pihaan. Minä taas en nähnyt niitä pimeällä ja niinpä peruutin tietty niiden yli. Akustinen kitara meni ihan päreiksi, mutta Fenderin jazzbasso ei mennyt edes pois vireestä. Aamulla Seinäjoelle ja Musiikki Järvenpään kautta uus keppi kaupasta ja menoksi. Eka keikka Riihimäellä meni todella hyvin ja suksee oli kova. Seuraavan illan keikka ei alkanut niinkään valoisissa merkeissä kun vuoropäällikkö ei ollut tietoinen mitä on sovittu ja pieni konflikti syntyi settien määrästä ja aloituksesta. Hänen olettamus oli että tanssibändi meininki ja meillä oli kaksi settiä rock/blues/pop matskua. Ei muuta kuin pitkät soolot ja monet kertaukset pelastaa tilanteen. Ja kun ei mitään muuta enää ollut niin We Will Rock You vartin versiona.

Kun ensimmäisellä tauolla ollaan bäkkärillä niin sinne marssii määrätietoisesti joku jamppa ja alkaa tivaamaan kaikenlaista erityisesti Jarilta. Mä meen sitte sille mesoamaan että mikäs mies tää on, jäbä vetää taskusta henkkarit ja osoittautuu huumepoliisiksi. Siinä asiaa tovin selviteltyämme käy ilmi että väärä hälytys ja äijä poistuu pahoitellen. Oli siinä nämä maalaiset ihmeissään! Ilta jatkuu, viimeisen setin aikana alkaa hirvee härdelli kun lasit lentää ja nyrkit heiluu portsari kantaessa väkeä pihalle. Orkka vetää niin kuin Titanicilla konsanaan tilanteen rauhoittamiseksi. Lopuksi kaikki hyvin ja äksy vuoropäällikkökin käy kiittelemässä hyvästä sessiosta ja tilanteen hoidosta. Vauhdikas alku bändin keikkauralle, haha!

Syksyn mittaan oli treenattu tiiviisti ja ohjelmistoa alkoi kertyä. Hyvien keikkakokemusten myötä alkoi nälkä kasvaa ja päätettiin tehdä demo, että olisi markkinointivälinettä keikkamyyntiin. Muistaakseni joulun välipäivinä mentiin AMS-studiolle nauhoittamaan biisejä. Vedettiin livepohjalta rapiat 20 biisiä purkkiin viikonlopun aikana.

Näihin aikoihin tuli myös syvempi herätys bluesmusiikkiin, joka oli kyllä kiinnostanut nuoresta asti, mutta nyt piti penkoa syvemmälle ja ottaa selvää genrestä, alkulähteitä myöten. Ohjelmistosta alkoi pikkuhiljaa löytyä yhä enemmän blues/roots tyyppistä matskua. Lisäsysäyksen antoi tutustuminen ja ystävystyminen suomiblues legenda Pepe Ahlqvistiin. Oltiin päästy Kimmo Aholan suosituksella hänen H.A.R.P bändille lämppäriksi useaan eri otteeseen ja sitä kautta alkoi juttua olla. Suuri hetki oli kun ensimmäisen kerran pääsin vielä vetämään biisin bändin kanssa jota ihannoin suuresti. Myöhemmin kävin myös tuuramassa silloin tällöin heidän keikkabussikuskina.

Jaska oli jäänyt laman myötä työttömäksi ja tarjoutui myymään keikkoja. Niitä alkoikin mukavasti putoilla ihan ympäri Suomen ja kokemusta kertyä. Turjan Ollikin myi vielä joitain keikkoja, en nyt ihan tarkkaa nyt muista työn jakoa. Jotakin hääräsin itsekin myynnin parissa. Joka tapauksessa toiminta oli todella aktiivista. Jaskan ja Ollin alkuaikoina tekemä työ on ollut korvaamatonta ja varmasti suuri merkitys siihen miten hommat ovat siitä eteenpäin kehittyneet. Tärkeimpiä keikkoja tällä ajanjaksolla olivat varmasti esiintymiset Nummirock, Womad ja Down By The Laituri festareilla. Koska kalusto oli pieni keikkareissut tehtiin pääasiassa henkilöautolla ja kamat peräkärryssä.

1993 syksyllä tulee eteen kokoonpanon muutos kun Jaska lähtee Saksaan töihin ja parin todella tiiviin keikkavuoden jälkeen pidetään muutaman kuukauden breikki. Loppuvuodesta rumpaliksi liittyy Teemu Vuorela ja lisäksi Sami Tervonen perkussioihin. Musiikillisesti mennään hieman tanakampaan bändimäisempään ilmaisuun joskin edelleen akustiselta pohjalta kun tähän saakka oli ollut hieman kaikin puolin kevyempi ote. Tässä vaiheessa kalustokin on jo kasvanut perkussioiden myötä sen verran, että peräkärry ei enää riittänyt ja bändissäkin oli viisi tyyppiä. Jari oli hommanut mersun MB 100AMG pakun, jolla sitten henkilöauton lisäksi tehtiin reissut.

Vuoden 1994 alusta keikkailu jatkuu taas tiiviisti ja ensimmäisiä albumi suunnitelmia aletaan kehittelemään. Ensimmäiset äänitykset tehdään Kokkolan Ammattikorkeakoulun studiolla minne Kimmo Ahola oli meidät rekrytoinut sessiobändiksi opiskelijoiden äänitys- ja kuvaustreeneihin. Tästä tuli semmonen win-win -tilanne, josta hyötyi kaikki - me saatiin materiaali käyttöön ja opiskelijat saivat kokemusta. Sessiosta kuvattiin neljän biisin studiolive, jossa kappaleina olivat bluesklassikot Big Boss Man, Wrong To Cry, I Got My Mojo Working ja Rock Me Baby. Lisäksi kahdesta viime mainitusta biisistä tehtiin musavideot oppilastyönä.

Vuona 1995 Teemu Vuorelan ollessa puolisen vuotta Los Angelesissa Musicians Institutessa opiskelemassa rumpujen soittoa bändi keikkaili etupäässä duo/trio pohjalta vähän rauhallisempaan tahtiin. Omaa biisimatskua kehitellään tulevaa levy ajatellen.

Loppuvuodesta 1996 päästään vihdoin jatkamaan kesken jäänyttä levyprojektia mikä äänitettiin Haaparannalla Sverigefinska Folkhögskolanin studiolla Kimmon toimesta. Sinne päädyttiin mun ja Teemun musaopintojen myötä sekä musalinjan vetäjän Juha Söderin suosiollisella avustuksella. Juha myös buukkasi meidän opiskelijabändin ensimmäisille Ylläs Jazz & Blues festivaaleille ja oli nimennyt bändin Micke Björklöf Blues Bandiksi sen kummemmin multa kyselemättä. Sit alkoikin nimi pompahtelemaan esiin siellä täällä alan medioissa erityisesti Osku Rajalan vetämässä Jazzrytmit lehdessä. Tämä yhteys taas johti useisiin festaribuukkauksiin tulevina vuosina.

Jos palataan vielä levyn tekoon niin meillä oli ensin ajatuksena tehdä melko sekalainen setti omia poprock biisejä bluesklassikoiden kera tavallaan sen hetkisen keikkaohjelmiston tyylisesti.
Muistaakseni me äänitettiinkin joitakin omia biisejä, mutta todettiin lopulta niiden olevan kuitenkin liian poprock vaikutteisia. Musiikillinen linja oli enenevässä määrin mennyt kohti bluesroots osastoa. Päätettiin sitten selkeyttää tilannetta siihen suuntaan mikä tuntui kaikista omimmalta. Niinpä levylle päätyi tuosta sessiosta loppujen lopuksi vain 4 biisiä niiden neljän aikaisemmin Kokkolassa äänitetyn lisäksi. Jarin keikka-autokin vaihtui pitkään Ford Transittiin ja koko systeemi mahtui yhteen autoon.

NIMENVAIHDOS JA ENSIJULKAISU, MICKE BJÖRKLÖF & BLUE STRIP
Kun musiikillinen suunta oli tarkentunut niin ruvettiin miettimään myös bändin nimenvaihdosta ja ottaa jo saatu hyöty irti siitä pienestä mediahuomiosta mitä olin omalla nimellä blueskentällä siihen mennessä saanut. Ensimmäisen ”From Four Until Late” albumi julkaisun myötä keväällä 1997 bändin nimeksi vaihtui Micke Björklöf & Blue Strip.

Kesän aikana Jari Korpi ilmoitti lähtevänsä bändistä. Kun siinä kohtaa oltiin vielä akustinen kokoonpano slidekitaroineen niin tuli pieni ongelma mistä löydetään semmonen tyyppi jolta myös nämä hommat taittuu. En varmaan silloin tiennyt kuin Olli Haaviston ja sitten sen Keystone Cops kaverin, jonka olin nähnyt Kauhavan Kantakrouvin Montussa keikalla. Bändin nimi tuli usein vastaan kun kierrettiin pitkälti samoja keikkamestoja. Haavistoa en edes kehdannut kysellä kun se oli sen verran korkean profiilin poppareiden luottoäijä.

Kesällä vierailin Rovaniemen Roots & River Blues festareilla ja siellä törmäsin taas tähän Keystone Cops kaveriin nimeltä Ville ”Lefty” Leppänen. Nyt Lefty oli soolona ja kyllähän se taas teki vaikutuksen, todella kova kaveri ja musiikillisesti just semmonen mikä sopisi meidän bändiin. Niinpä menin juttusille, lätkäsin levyn kouraan et kuuntele tosta ja sovittiin että ollaan sitten vähän myöhemmin yhteyksissä. Muutaman viikon päästä tavattiin uudestaan Helsingissä kun olin menossa kuuntelemaan John Fogertyn konserttia niin kuin Leftykin. Sovittiin et tavataan keikan jälkeen asian tiimoilta. Ajatukset kohtasi paremmin kuin hyvin ja sovittiin niin että Lefty liittyy bändiin syksyn keikoilla.

Jarin jäädessä pois lähti tietysti keikkapirssikin. Ensimmäinen rundi tällä ryhmällä tehtiin pohjoiseen joskus marraskuun tietämillä, kulkuneuvoksi vuokrattiin Kimmolta hieman pommimainen WV LT paku. Sillä lähdettiin lumisohjossa paahtamaan pohjoista kohti. Ensimmäisessä risteyksessä kun piti jarruttaa niin poljin meni pohjaan, mitään ei tapahtunut, polkasin toisen kerran ja pikkuhiljaa jarrut alko laahaamaan. Kimmo ei ollut muistanut kertoa, että kun jarrua painaa niin jarrunesteet katoaa mutta ei hätää kojelaudassa on täyttöluukku. Eipä siellä ollut juuri mitään säiliössä, no tällä semijarruttomalla mentiin kiireessä Raaheen ekalle keikalle. Aamulla korjaamolle ja siellä selvisi, että jarrupaloista ei ollut mitään jäljellä ja aina kun polkas jarrua jarrusylinterin mäntä tuli ulos ja jarrunesteet sen mukana. Koska oli joku pyhä eikä osia saanut mistään niin asialle ei voitu tehdä mitään. Niinpä loppurundi ajeltiin niin, että aina jarruttaessa etupenkkiläinen kaato jarrunestettä säiliöön, siitäkin selvittiin.

Jatkossa kun Kimmo tarvi itse autoa niin saatiin vuokrata Helluntaiseurakunnan Kaarneet lauluorkan pikkusta myrkynvihreää Toyota Hi-Acea. Siinä kun kolme vantteraa äijää ahtautui sen etupenkille niin tuntuma oli et se menee keulan kautta ympäri jos jarruttaa kovempaa.

Leftyn myötä alkoi myös tulla yhä enemmän orkkisbiisejä joita bändillä soviteltiin. Talven mittaan alkoi olla matskua jo hyvin kasassa joten alettiin suunnittelemaan seuraavaa levyä. Samana talvena oli myös ensiesiintyminen televisiossa kun päästiin Yle FST:n Villa Wasa ohjelmaan vieraaksi. Taas kerran takapiruna tässä oli Kimmo Ahola, joka puffas meidät mukaan ohjelmaan. Ohjelmaan piti treenata heidän tunnari mikä soitettiin siihen alkuun ja muistaakseni pari biisiä levyltä. Pikkuusen jännitettiin, joku pätkä pitikin vetää uusiksi kun ryssittiin jotain.

Syksyllä 1998 perkussionisti Sami Tervonen joutuu jättämään bändin muiden työkiireiden takia ja uudeksi perkkakioskin haltijaksi saadaan Timo ”Roikis” Roiko-Jokela.

Tällä ryhmällä mentiin AMS-studiolle äänittämään bändin toista albumia, joka sai nimekseen Swamp Baby (Bluelight Records). Levy sisälsi pääosin originaalibiisejä ja se julkaistiin maaliskuussa 1999. Vierailijoina levyllä oli Pepe Ahlqvist (huuliharppu) ja Veli-Matti Järvenpää (haitari). Tällä kokoonpanolla tarina on jatkunut aina tähän päivään saakka. Joskus näillä main tehtiin sitten panostus ja hommattiin oma lisäpenkeillä varustettu, kuudelle rekisteröity Ford Transit, jolla seuraavat liki 10-vuotta tahkottiin monenlaista autoiluseikkailua pitkin Suomea.

2002 julkaistulle Three Times Seven Is.. (Bluelight Records) levylle päätettiin palkata ulkopuolinen tuottaja Hannu Leidén. Tämä bändin kolmas albumi äänitettiin Seawolf studiollla Suomenlinnassa. Musiikillisesti siirrytään enempi poispäin akustisesta ilmaisusta ja sähkökitara saa enemmän tilaa. Tämän levy alkoi jo medialle aueta jonkin verran ja pariin otteeseen oltiin telkkarissakin.

Nälkä kasvoi syödessä - aikaisemmin oli haaveiltu, että 2007 julkaistu Whole ’Nutha Thang (Bluelight Records) olisi äänitetty New Orleansissa, jonka musiikkiperinne on vaikuttanut suuresti tämän bändin soundiin. Katrina myrskyn jäljiltä kaupunki oli kuitenkin vielä pahasti toipumisvaiheessa ja niinpä sattumien kautta päädyimme Lontooseen Nick Lowen hovituottaja Neil Brockbankin Goldtop Studiolle. Erittäin opettavainen reissu sekin.

Heti levynjulkaisun jälkeen Bluelight Records päätti yllättäen lopettaa toimintansa mikä oli kova takaisku ja tavallaan koko panostus meni pääosin hukkaan. Tämä aloitti bändin rauhallisemman ajanjakson ja seuraavaa levyä sitten saatiinkin odottaa lähes kuusi vuotta.

2014 saatiin vihdoin toteutettua pitkäaikainen haave äänitysessiosta New Orleansissa ja tuloksena oli After The Flood levy, jonka tuottaja toimi Mark Bingham. Soundillisesti haluttiin kehittää bändi hieman rouheampaan suuntaa ja siinä mielestäni kyllä onnistuimmekin. Tällä saatiin kansainvälinen levytyssopimus, jonka myötä bändin nimen kirjoitusasu muuttui hieman ö:n pilkkujen jäädessä pois. Sopimusasioista johtuen seuraavaa levyä alettiin suunnittelemaan lähes heti julkaisun jälkeen. Tuottajaksi saatiin jo edelliselle levylle haaveilemani alan legendaarinen nimi ja 10-kertainen Grammy voittaja John Porter. Hänen suosituksestaan päädyimme äänittämään levyä Walesiin legendaariselle Rockfield Studiolle. 2015 julkaistu Ain´t Bad Yet albumi oli toistaiseksi menestynein julkaisumme. 2018 bändi juhlisti 25-vuotista uraansa julkaisemalla Saksassa äänitetyn tuplalive albumin Twentyfive Live.

MICKE & LEFTY feat. CHEF
Vuoden 2000 tienoilla alettiin tehdä Leftyn kanssa duo keikkoja aina silloin tällöin kun koko bändi ei ollut käytettävissä. Vuosien saatossa tästä spinoffista kehittyi täysin oma juttunsa.
Ensimmäisen levyn aikoihin kokoonpanosta muodostui trio kun mukaan liittyi basisti Miikka ”Chef” Kivimäki. Micke & Lefty feat. Chef on nyt julkaissut kolme albumia ja kiertänyt ahkerasti Euroopassa.

2000-luvun puolivälissä perustimme Miikka ”Chef” Kivimäen ja Urmas ”Big Hand” Niemen kanssa Lumberjacks yhtyeen jonka toiminta jatkuu nykyään eri kokoonpanolla.

Rapiat 40-vuotta on aika pitkä aika joten joku muu varmasti muistaa asiat toisin, mutta minä muistan ne suurin piirtein nyt näin. Pääasia on että tarina jatkuu edelleen.

1997 Micke Björklöf & Blue Strip - From Four Until Late (Stripped Music)
1999 Micke Björklöf & Blue Strip - Swamp Baby (Bluelight Records)
2002 Micke Björklöf & Blue Strip - Three Times Seven Is… (Bluelight Records)
2004 Micke & Lefty feat.Chef - Big Bag (Bluelight Records)
2007 Micke Björklöf & Blue Strip - Whole ’Nutha Thang (Bluelight Records)
2010 Micke & Lefty feat.Chef - Up The Wall (Hokahey! Records)
2013 Micke Bjorklof & Blue Strip - After The Flood (Blues Boulevard / Hokahey! Records)
2015 Micke Bjorklof & Blue Strip - Ain´t Bad Yet (Hokahey! Records)
2018 Micke Bjorklof & Blue Strip - Twentyfive Live (Hokahey! Records)
2020 Micke & Lefty feat.Chef - Let The Fire Lead (Hokahey! Records)


Crime


Taxi, kuva: Mauri Kankaanpää


Taxi, kuva: Mauri Kankaanpää


Tres Amigos, kuva: Mauri Kankaanpää


Eka Tres Amigosin etelän keikkareissu vanhalla Hurriganesin keikkabussilla 1991


Tres Amigos @ WOMAD MaailmanKarnevaali